Talar du svenska? | Lööppi 4/2023
Taannoin media repi otsikoita entisen pääministerin Sanna Marinin ruotsin kielen välttelystä. Mutta millä tolalla on toimittajien oma kielitaito?
Toimittajien kielioppivirheiden bongailu – katsokaa nyt, tuossakin on väärä taivutusmuoto! – on suosittua kansanhupia. Toinen vastaava ikuisuusaihe on toimittajien muu kielitaito.
Viime vuosina toimittajat ovat raportoineet kriittisesti, kuinka entinen pääministeri Sanna Marin vältteli ruotsin kielen käyttämistä. Samalla unohtui kysyä, minkälaiset valmiudet meillä itsellämme on työskennellä esimerkiksi ruotsiksi.
Suomalaisten toimittajien kielitaidosta ei ole tutkimusta. Journalismista välittyvien englanninkielisten medialähteiden määrä kertoo kuitenkin varsin hyvästä ja kattavasta englannin taidosta.
Niitä vähiä lausuntoja, joita suomalaisten toimittajien kielitaidosta on annettu julkisuudessa, yhdistää muiden kielten kaipaaminen englannin rinnalle.
Vuonna 2006 eduskunnan silloinen puhemies Paavo Lipponen arvosteli toimittajien ruotsin taitoa.
– On se surkeata seurata, kun ruotsalaisia urheilijoita ja poliitikkoja haastatellaan englanniksi, Lipponen kirjoitti Ilta-Sanomien Lukijat-palstalla.
Journalisti-lehden päätoimittaja Maria Pettersson oli puolestaan huolissaan toimittajien kielitaidosta Tampereen yliopiston toimittajaopiskelijoiden Moreenimedia-julkaisulle vuonna 2018 antamassaan haastattelussa.
Pettersson esitti, että toimittajan tulisi osata seurata mediaa ”edes” suomeksi, englanniksi ja ruotsiksi. Tämän lisäksi hän toivoi neljättäkin seurantakieltä. Pettersson totesi tuolloin, että englanninkielisten maiden saama huomio suomalaismediassa johtuu siitä, kun toimittajat eivät muita kieliä osaa.
Tampereen yliopiston journalistiikan työelämäprofessorina työskennellyt Reetta Räty taas pohti vuonna 2021 Suomen Kuvalehden kolumnissa, kuinka journalismin piirissä puhutaan kummallisen vähän kielitaidosta.
– Mediaseuranta on jo nyt aivan liikaa englannin varassa, Räty kirjoitti.
Millä tolalla toimittajien ruotsin osaaminen sitten on?
Ruotsin osaaminen rapautuu
Yksi tarkimmin ruotsin kielen asemaa seuraavista suomalaisista lehdistä on Hufvudstadsbladet.
Tästä huolimatta lehden suomenruotsalaista päätoimittajaa Kalle Silfverbergiä on vaikea saada arvostelemaan suomenkielisten kollegoidensa ruotsin taitoa.
Sen sijaan hän kehuu vanhan työpaikkansa Ylen suomenkielisiä toimittajia.
– Siellä moni kollega oli varsin kykenevä esimerkiksi kysymään jonkun ruotsinkielisen haastattelukysymyksen haastateltavalta, jos oli tilanne, jossa Svenska Ylen toimittaja ei ollut paikalla.
Suomenkielisistä toimituksista löytyykin hänen mukaansa harrastuneisuutta ruotsin kielen osalta, kuten myös entisiä Tukholman-kirjeenvaihtajia, joilla on sujuva kielitaito.
Toimittajien ruotsin kielen taito näyttäytyy melko vahvana myös kyselyssä, jonka Lööppi teki tätä juttua varten Helsingin Seudun Journalistien jäsenille. Vastanneista 48 journalistista kahta lukuun ottamatta kaikki kertoivat pystyvänsä lukemaan ruotsinkielistä lähdeaineistoa, ja noin puolet kertoi pystyvänsä myös tekemään haastatteluja ruotsiksi. On luultavaa, että tulos kertoi enemmän vastanneiden harrastuneisuudesta kuin alan kielitaitotasosta.
Vaikka Hufvudstadsbladetin Silfverberg ei muuten napise kielitaidosta, hän vihjaa, että vanhempi suomenkielinen toimittajapolvi saattaa osata ruotsia paremmin kuin nuoremmat kollegansa – vaikka varookin tässä arvostelemasta heitäkään.
Sen sijaan Silfverberg nostaa esimerkiksi vanhan kollegansa, Helsingin Sanomien oikeustoimittajan Susanna Reinbothin, joka oli heinäkuussa haastateltavana Ruotsin yleisradiossa entisen huumepoliisi Jari Aarnion apauksesta.
– Siellä hän puhui täysin sujuvasti rikos- ja lakiteknisistä asioista ruotsiksi, Silfverberg kehuu.
Silfverbergin mukaan suomenruotsalaisessa mediassa oletetaan, että suomenkieliset kollegat osaavat jollain tavalla toista kotimaista.
– Ihmiset pitäisivät jonkin verran yllättävänä, jos olisi joku toimittaja, joka ei ymmärrä ollenkaan ruotsia.
Konekäännin voi viedä harhaan
Ennen Hufvudstadsbladetia Silfverberg työskenteli 12 vuotta suomenkielisessä työyhteisössä Helsingin Sanomissa, muun muassa talouden ja politiikan toimituksessa sekä kaupunkitoimituksessa.
Työskennellessään kaupunkitoimituksen esihenkilönä Silfverberg oletti, että hänen alaisensa pystyvät seuraamaan ja lukemaan esimerkiksi Svenska Ylen ja Hufvudstadsbladetin ruotsinkielisiä kaupunkiuutisia sekä siteeraamaan
niitä suomeksi. Ruotsin kielen osaaminen ei kuitenkaan ollut esimerkiksi rekrytointikriteeri.
– Se oli ehkä sellainen toive ja oletus, joka pyöri muiden vaatimusten ohella.
Silfverbergin mukaan hänen aikanaan monet HS:n kaupunkitoimituksen toimittajat puhuivat ”tai ainakin lukivat” ruotsia. Niihin, jotka joutuivat turvautumaan konekääntimeen, hän viittaa kiertoilmauksella.
– Ne, jotka eivät ruotsia niin ymmärtäneet, ratkaisivat asian jollain muulla tavalla.
Kun Silfverbergiltä kysyy hänen suhtautumistaan konekääntimien käyttöön, hän hiljenee.
– Kyllähän se on… ihan hyvä… apuväline, että saa tekstin merkityksestä kiinni, hän vastaa hitaasti.
– Mutta siinä pitää olla tarkkana, jos haluaa siteerata ihmisten sanomisia. Haastattelusitaatit voivat helposti mennä päin honkia.
Sen sijaan juttujen pääpointtien ”haltuun saamisessa” konekäännös hänen mielestään toimii – jos jutun voi luetuttaa ruotsintaitoisella kollegalla ennen julkaisua.
Silfverbergin mukaan ruotsalaista mediaa seurataan Suomessa ”aika paljon” ja ”aika tarkasti”. Vakavampien teemojen lisäksi ruotsalaismediasta saatetaan napata vähäpätöisempiäkin aiheita. Silfverberg ottaa esimerkiksi
marraskuulta Ilta-Sanomien tekemän uutisen siitä, miten ruotsalaisten kuntapomojen konferenssista levisi vatsatauti.
Jutusta tuli suosittu, kun otsikkoon oli nostettu konferenssia Expressen-iltapäivälehdelle kommentoinut Raymond Paska.
Rohkeasti ruotsia puhumaan
Suomen Kuvalehden tuottaja Annu Marjanen kuuluu niihin suomenkielisiin toimittajiin, jotka käyttävät ruotsia mielellään.
Tänä vuonna Marjanen vietti kaksi viikkoa Journalistisen kulttuurin edistämissäätiön Jokesin kielikurssilla Tukholmassa. Työpaikallaan hän pyrkii huolehtimaan, että lehti seuraa myös Ruotsin yhteiskunnallista tilannetta.
Myöskään Marjanen ei halua lähteä arvioimaan toimituksensa – tai vanhan työpaikkansa STT:n – ruotsin osaamista vaan tyytyy kommentoimaan yleisellä tasolla.
Hän arvioi, että SK:n toimituksessa on sekä ihmisiä, joille ruotsiksi haastatteleminen ”ei ole mikään ongelma”, että myös heitä, joilla ”ruotsi on ruosteessa ja kynnys sen käyttämiseen korkeammalla”.
”Kouluruotsi on monella ruosteessa.”
Silfverbergin tavoin hän nostaa erikseen esiin ne, jotka seuraavat ainakin tarpeen tullen ruotsinkielistä mediaa, mutta eivät kuitenkaan tee haastatteluja ruotsiksi.
Marjanen arvioi, että ruotsin taitotaso on toimituksissa sama kuin muuallakin suomenkielisissä asiantuntijatöissä. Sen hän myöntää, että ruotsin osaamista voisi olla suomenkielisessä mediassa enemmänkin.
Yksi kielitaitoon liittyvistä ongelmista piilee Marjasen mukaan siinä, että suomenkieliset pärjäävät hyvin myös ilman ruotsia. Suomenruotsalaiset kun osaavat yleensä erinomaista suomea, ja ruotsalaiset puhuvat mielellään englantia.
– Se johtaa siihen, että vaikka me kaikki olemme kouluruotsimme käyneet, se on monella ruosteessa.
Parhaiten kieltä oppii Marja- sen mukaansa silloin, kun sitä on pakko käyttää tullakseen ymmärretyksi. Hän toivoo, että suomenruotsalaiset toimittajat käyttäisivät enemmän ruotsia kommunikoidessaan suomenkielisten kollegoidensa kanssa.
– Miten me saisimme suomenruotsalaiset kannustamaan suomenkielisiä puhumaan heidän kanssaan dålig svenskaa hyvin matalalla kynnyksellä?
Eniten Marjanen kuitenkin kaipaa laajempaa kirjoa toimittajien taustoihin: lisää kielitaitoa ja erikoistumisalueita.
Ruotsi on tärkeä verrokkimaa
Onko ruotsin kielen taidon peräänkuuluttaminen turha jäänne, kun englanti on vallannut alaa? Näyttää siltä, että ei ainakaan vielä.
Marjanen kuvaa Ruotsia tärkeimmäksi verrokkimaaksemme, johon viitataan jatkuvasti niin turvallisuuspolitiikasta kuin työmarkkinoista keskusteltaessa. Tämän takia toimittajien on hänen mukaansa olennaista ymmärtää, miten Ruotsin yhteiskunta toimii.
Marjanen huomauttaa, että kielitaito antaa toimittajille paremman mahdollisuuden arvioida esimerkiksi suomalaisten poliitikkojen Ruotsiin kohdistuvia väitteitä, joilla perustellaan myös erilaisia kotimaan politiikkatoimia.
– Kun voimme seurata keskustelua alkukielellä ruotsiksi, meillä on paremmat edellytykset arvioida näitä argumentteja ja seurata, miten homma itse asiassa toimiikaan siellä Ruotsissa.
Kalle Silfverberg pitää mahdollisena, että Suomen ja Ruotsin turvallisuuspoliittinen tilanne – niin Naton jäsenprosessi kuin jengirikollisuuskin – on voinut lisätä myös suomenkielisten toimittajien kiinnostusta ruotsin kielen käyttämiseen.
– Ruotsin politiikkaa yritetään ymmärtää tosissaan. ●