Takaisin lähtöpisteeseen | Lööppi 4/2023

Etusivu > Lööppi > Takaisin lähtöpisteeseen | Lööppi 4/2023
Uudessa kotimaassa kokeneidenkin journalistien pitää aloittaa ihan alusta, kertovat Nadiia Fedorova ja Sercan Alkan.

Suomeen saapuvalta maahanmuuttajajournalistilta puuttuvat usein kielitaidon ohella ammatilliset verkostot. Turkkilainen Sercan Alkan ja ukrainalainen Nadiia Fedorova päivittävät parhaillaan ammattitaitoaan suomalaisemmaksi.

Teksti Tiiu Pohjolainen | Kuvat Johanna Erjonsalo | Lööppi 4/2023

Tweet in Twitter Share in Facebook

Kun saavun Haaga-Helian ammattikorkeakoulun kampukselle Pasilaan, en kuule sanaakaan suomea. Aulan suurella tapahtumatorilla on käynnissä englanninkielinen rekrytointitilaisuus. Kahvilan puolella käydään keskustelua kielellä, jota en tunnista. Pikkupöydässä kaksi marimekkoihinsa pukeutunutta opiskelijaa väittelee venäjäksi. Kenties näytän pöllämystyneeltä, sillä hihaani nykäistään ja minulta tiedustellaan leveällä amerikanenglannilla, mahdanko tarvita apua.

Samalla hetkellä aulaan saapuu Nadiia Fedorova perässään opiskelukaveri Sercan Alkan. He tulevat juuri päättyneeltä luennolta, jolla käsiteltiin kehonkieltä. Kaksikko esittäytyy suomeksi, ja samalla kielellä tehdään myös haastattelu.

Puuttuvat verkostot

Alkan ja Fedorova osallistuvat Haaga-Heliassa maahanmuuttajataustaisille journalisteille suunnattuun, noin vuoden mittaiseen koulutukseen.

– Kurssikaverimme ovat muun muassa Iranista, Irakista, Afganistanista ja Venäjältä. Sekä Ukrainasta että Venäjältä on useita osanottajia, itsekin ukrainalaislähtöinen Fedorova kertoo.

– Opiskelijoita on myös Etiopiasta ja Somaliasta, Alkan lisää.

Koulutuksen lisänä osalle opiskelijoista järjestetään erillinen harjoitteluohjelma. Fedorovan ja Alkanin harjoittelu on vienyt Suomen Kuvalehden toimitukseen.

Osa kurssilaisista puhuu sujuvaa suomea, toiset eivät. Jotkut ovat asuneet täällä pitkään, kuten Turkista 12 vuotta sitten Suomeen muuttanut Sercan Alkan. Toiset ovat saapuneet muutaman viime vuoden aikana. Nadiia Fedorova perheineen muutti Suomeen kaksi vuotta sitten puolison työn perässä. Venäjän hyökättyä Ukrainaan perhe päätti jäädä maahan. Se tarkoitti kielen opiskelun aloittamista. Kahden lapsen äidin oli myös selvitettävä, miten päästä työelämään.

– Kaikki kurssilaiset ovat kokeneita journalisteja omissa kotimaissaan, Fedorova kertoo.

– Mutta kun olemme tulleet Suomeen, kokemuksemme on pudonnut yhtäkkiä nollaan. Kaikki pitää aloittaa alusta.

Sercan Alkan nyökkäilee vieressä:

– Koulutus auttaa meitä hankkimaan kokemusta ja tietoa suomalaisesta mediakentästä. Valmistava kurssi näyttää, miten media täällä toimii.

Parhaimmillaan kurssi auttaa opiskelijoita saamaan töitä media-alalta.

– Harva tulee ajatelleeksi, että uudessa kotimaassa ammatilliset verkostot puuttuvat kokonaan, Alkan sanoo.

– Myös kieli aiheuttaa vaikeuksia, Fedorova toteaa.

– Joskus en edes tiedä, mitä jokin asia on suomeksi. Kun en tiedä termiä, asian googlaaminen on vaikeaa.

Esimerkkinä Fedorova käyttää Suomen Kuvalehden juttua, johon hän tarvitsi taustatietoja puolustusvoimista. Miten kaksi vuotta Suomessa asunut toimittaja olisi voinut osata kirjoittaa hakukenttään sanan maanpuolustuskorkeakoulu?

Ammattilaisesta harjoittelijaksi

Kurssi käynnistyi maaliskuussa, ja syyskuussa oli aika aloittaa harjoittelu toimituksessa. Harjoittelupaikkoja kartoitettiin yhdessä kurssin opettajien kanssa opiskelijoiden tulevaisuuden tavoitteiden pohjalta. Sekä Nadiia
Fedorova että Sercan Alkan päätyivät siis Suomen Kuvalehteen.

He vuoroin työskentelevät kolme viikkoa toimituksessa, vuoroin opiskelevat kolme viikkoa ammattikorkeakoulussa.
Toimituksessa kurssilaisilla on omat mentorinsa.

Suomen Kuvalehdessä journalisteilla on aikaa suunnitella, tehdä taustatyötä, tutkia ja kirjoittaa, Nadiia Fedorova sanoo.

Erityisesti Fedorovaa jännitti harjoittelun aloittaminen. Suomen kieli mietitytti, sillä hän oli ehtinyt opiskella sitä vasta lyhyen aikaa. Vaikka Fedorova oli suunnitellut kuvatoimittajan tehtäviä, harjoittelujakso johdatti kirjoittavaksi toimittajaksi. Muutama juttu on jo julkaistu. Ensimmäisessä jutussaan Fedorova selvitti, miten suomalaisissa kirjastoissa suhtaudutaan venäläiseen propagandakirjallisuuteen.

– Löysin ilmiön, joka kiinnosti toimituksessa. Tein paljon taustatöitä ja haastattelin asiantuntijoita. Kirjoittaessani yritän noudattaa Suomen Kuvalehden tyyliä, Fedorova sanoo.

Sercan Alkanista jo nuoruudessa alkanut valokuvausharrastus jatko-opintoineen on puolestaan tehnyt kuvajournalistin, vaikka hän työskenteli Istanbulissa kirjoittavana toimittajana.

Suomen Kuvalehdessä Alkanin mentorina toimii kuvatoimittaja. Alkan liikkuu kameransa kanssa erilaisissa tapahtumissa sekä kuvaa materiaalia lehden aineistopankkiin.

Uudenlaisia näkökulmia

Molemmat harjoittelijat kehuvat Suomen Kuvalehden toimitusta ja omia tiimejään. Jos jotain ei tiedä, toimituksessa on aina paikalla ihmisiä, jotka auttavat.

Toimituksen ilmapiiri on molempien mielestä rennompi ja kiireettömämpi kuin toimituksissa heidän omissa kotimaissaan.

– Rentoudella tarkoitan myös sitä, että Kuvalehdessä on aikaa tehdä työnsä. Journalisteilla on aikaa suunnitella, tehdä taustatyötä, tutkia ja kirjoittaa, Fedorova sanoo.

– Ukrainassa työskentely viikkolehdessä oli paineistetumpaa ja kiireisempää. Puhelin soi iltaisin ja viikonloppuisin tauotta.

Turkissa Sercan Alkan työskenteli toimittajana taloutta ja politiikkaa käsittelevässä julkaisussa.

– Turkissa töissä oli aina kiire. Toimituksessa töitä oli enemmän, mutta tekijöitä vähemmän.

Suomalaisessa toimituksessa molemmat ovat kiinnittäneet huomiota siihen, miten kollegoiden jutut luetaan ja niistä annetaan palautetta. Avokonttorissa kuulee usein työkaverin saavan kehuja toiselta.

Miten kaksi vuotta Suomessa asunut toimittaja olisi voinut osata kirjoittaa hakukenttään sanan maanpuolustuskorkeakoulu?

Heti harjoittelun alussa Alkan esitteli oman dokumentaarisen kuvaprojektinsa lehden päätoimittajalle ja kuvatoimittajalle. He kiinnostuivat kuvasarjasta, johon Alkan on tallentanut vierasmaalaisten rekkakuskien arkea Suomessa. Reportaasimainen kuvasarja julkaistaan lehdessä lähiaikoina.

Alkanille onkin ollut myönteinen yllätys, miten kollegat ovat ottaneet hänen kuvansa vastaan:

– Kun näytän jonkin kuvan, palaute on yleensä avoimen myönteistä. Se, että saa positiivisen reaktion, tuntuu hyvältä. Kotimaassani Turkissa sai enimmillään kuulla ”ihan ookoo”.

Fedorova naurahtaa ja sanoo:

– Ukrainassa työstä saa vastaanottaa enemmän kritiikkiä. Siellä pitää tuottaa aika ainutlaatuista materiaalia, jotta saisi kehuja. Perushyvästä aineistosta ei sanota oikeastaan mitään.

Siksi molemmat ovat kiinnittäneet huomiota suomalaiseen tapaan antaa palautetta.

– Aina ensin sanotaan jotain myönteistä, vasta sitten huomautetaan, jos on jotain korjattavaa, Alkan sanoo.

– Tuleekohan se koulusta, Nadiia Fedorova pohtii.

– 11-vuotias poikanikin kertoi, ettei opettaja kritisoi, vaan kannustaa.

Toimituksissa ei vielä juurikaan työskentele maahanmuuttajajournalisteja.

Nadiia Fedorova ja Sercan Alkan kuuluvat Suomen Kuvalehden ensimmäisiin maahanmuuttajiin.

– Se on meille uutta, se on toimitukselle uutta, Fedorova sanoo.

Itse hän toivoo voivansa hyödyttää toimitusta omalla taustallaan ja kontakteillaan.

Maahanmuuttajien hän ajattelee rikastuttavan toimitusten perspektiiviä.

– Meillä on kontakteja maahanmuuttajien kesken, ja tietysti tiedämme tarkemmin, minkälaisia ongelmia, minkälaisia aiheita keskuudestamme nousee. Sitä kautta löytyy näkökulmia, joita suomalaiset journalistit eivät voi tuottaa.

Sercan Alkan myös olettaa, että maahanmuuttajan on helpompi keskustella toisen maahanmuuttajan kanssa ja avautua hänelle ongelmista.

Työkielenä suomi

Sercan Alkanin tulevaisuuden suunnitelmissa siintää suomalainen korkeakoulututkinto.

Toimituksessa Sercan Alkan aisti ensimmäisenä positiivisen energian. Kollegat ovat avokonttorissa lähellä, ja ilmapiiri on hyvä. Kokouksissa puhutaan ainoastaan suomea.

– Kukaan ei käännä asioita englanniksi. Se, jos mikä, antaa potkua opiskella kieltä lisää.

Nadiia Fedorova joutui harjoittelun alussa erikoisen tilanteen eteen. Hän oli tekemässä kollegansa kanssa infografiikkaan perustuvaa artikkelia Suomen sijoittumisesta Global Firepower 2023 -rankkauksessa.

– Etsiessäni asiantuntijaa ja tilastotietoja otin yhteyttä puolustusvoimien viestintäyksikköön. Minua pyydettiin yllättäen lähettämään linkkejä aikaisempiin julkaistuihin juttuihini.

Harjoittelun alussa Fedorovalla ei kuitenkaan ollut mitään, mitä näyttää. Myöskään hänen nimeään ei ollut vielä listattuna lehden apinalaatikossa.

– Kyllä minun taustani varmasti tarkistettiin. Mutta kun selvitin, että olen vasta aloittanut harjoittelun, sain lopulta pyytämäni tilastot.

Sercan Alkan pohtii jo, mitä tehdä opintojen jälkeen. Mielessä siintää suomalainen korkeakoulututkinto. Mutta juuri nyt hän on tyytyväinen kurssiin ja harjoittelupaikkaansa:

– Tämä koulutus on antanut käsiimme ison avaimen. Sen avulla voimme avata ovia suomalaiseen työelämään ja hankkia sitä kautta lisää kokemusta ja kontakteja. ●

Sercan Alkan, 39

• Kotoisin Istanbulista, asunut Suomessa 12 vuotta.
• Opiskellut Turkissa journalismia yliopistossa.
• Työskennellyt kotimaassaan toimittajana eri medioissa, harrastanut ja opiskellut samaan aikaan valokuvausta.
• Kaksi lasta.
• Käy vapaa-ajalla kuntosalilla ja tapaa kavereitaan.

Nadiia Fedorova, 37

• Kotoisin Kiovasta, asunut Suomessa kaksi vuotta.
• Ukrainassa maisterintutkinto journalismista.
• Työskennellyt kotimaassaan freelance-toimittajana ja kuvatoimittajana.
• Kaksi lasta.
• Vapaa-ajallaan maalaa vesiväreillä ja lukee kirjoja selkosuomeksi.


Tweet in Twitter Share in Facebook