Flikkametsällä – naisten salaisiin seksibileisiin tutustumassa | Lööppi 3/2023
Seksistä kirjoittaessa ei tarvinnut murehtia etukäteen klikeistä. Pohdittavaa sen sijaan riitti kielessä ja käsitteissä.
Toukokuisena lauantaina lähdin Keravalta kesken lapseni koristurnauksen juttukeikalle Helsingin kantakaupunkiin. Tunnissa olin siirtynyt mokkapalojen ja pillinvihellysten keskeltä ruoskien ja lasidildojen äärelle keskustelemaan siitä, minkälaisia suorituspaineita naisten välisessä seksissä voi olla (”vähemmän kuin heteroseksissä, koska esimerkiksi vaginaan voi tunkea muutakin kuin peniksen”, kerrottiin).
Joukko ventovieraita ihmisiä kertoi muutaman tunnin ajan minulle seksielämästään, mieltymyksistään ja kokemuksistaan deittimaailmassa. Sen lisäksi juttelimme seksuaalivähemmistöjen yhteiskunnallisesta asemasta, sukupuolirooleista ja siitä, millaisia käytännön järjestelyjä seksibileet vaativat. Sitten palasin lähijunalla koristurnaukseen.
Artikkeli Flikkametsästä, naisille ja feminiinisille sukupuolivähemmistöille tarkoitetusta suljetusta tapahtumasta, ilmestyi Helsingin Sanomissa heinäkuussa.
Ajatus jutun kirjoittamisesta heräsi melko lailla tasan vuosi ennen julkaisua.
Työskentelen Hesarin kaupunkitoimituksessa, jossa keskityn erityisesti kaupunkipolitiikkaan. Meillä kuitenkin on mahdollisuus kirjoittaa monipuolisesti oman mielenkiinnon mukaan, ja erilaiset seksiin liittyvät ilmiöt kiinnostavat minua.
Pelkästään bileistä tai panemisesta olisi tylsä kirjoittaa.
Viime vuonna kirjoitin kotiorgioista. Niistä sain vinkkiä kavereiltani. Kun kyselin asiasta vähän laajemmin, aika moni tuttu paljasti käyvänsä joissain seksibileissä. Silloin kuulin ensimmäisen kerran Flikkametsästä.
Pelkästään bileistä tai panemisesta olisi tylsä kirjoittaa. Itseäni kiinnostaa etenkin asenteiden muutos ja yhteiskunnallinen kehityskulku. Omassa kuplassani erilaisiin suhdemuotoihin ja seksuaalisuuden toteuttamistapoihin suhtaudutaan hyvin arkisesti, mutta iso osa suomalaisia elää perinteisissä heteroliitoissa. Tällaisissa lehtijutuissa voin vilauttaa heillekin heillekin sitä toisenlaista todellisuutta, josta ei työpaikan kahvitauolla yleensä puhuta.
Ensimmäisen kerran olin yhteydessä Flikkametsän järjestäjään jo viime vuoden loppupuolella. Ajankohta ei ollut hänelle sopiva, ja hautasin itsekin ajatuksen. Tuottajani jaksoi kuitenkin toivoa, että juttu toteutuisi.
Keväällä laitoin uudestaan sähköpostia Flikkametsään, ja yllätyksekseni sain kutsun tulla seuraamaan bileiden valmisteluja jo seuraavalla viikolla. Tapahtuma järjestetään suunnilleen joka toinen kuukausi Helsingissä, ja osallistujia on aina noin 80. Halukkaita on enemmän kuin mukaan mahtuu: postituslistalle, jonka kautta liput arvotaan, kuuluu 800 henkilöä.
Ensin artikkelin piti käsitellä laajemmin ei-heteroseksuaalisten naisten deittailua, mutta käynti Flikkametsän valmisteluissa muutti suunnitelman. Kuvaaja Outi Neuvonen, joka oli juuri oikea henkilö tähän projektiin, sai valtavasti hyvää materiaalia. Kiitos siitä kuuluu myös järjestelyihin osallistuneille vapaaehtoisille, jotka antoivat toisilleen piiskaa kameran edessä ja lupasivat, että saan ikuistaa esimerkiksi heidän meikkaushetkensä.
Keskustelut Flikkametsän vapaaehtoisten kanssa olivat täynnä oivalluksia tällaiselle heteronormatiivisesti ajattelevalle ihmiselle. Opin esimerkiksi termin ”lesbolammas”. Se viittaa naisista pitävien naisten aloitekyvyttömyyteen. Haastateltavat uskoivat, että passiivisuuden taustalla on ennen kaikkea kasvatus: naiset opetetaan pienestä pitäen odottamaan miehen aloitetta.
Emme saaneet tietenkään osallistua itse bileisiin, joissa kävijöiden yksityisyyttä suojellaan tarkasti. Haastattelin kuitenkin yhtä aktiivisesti Flikkametsässä käyvää naista, jonka omat kokemukset syvensivät juttua. Tuntui, että aineistoa oli jo siinä vaiheessa liikaa. Päätimme, että juttu keskittyy vain Flikkametsään ja naisten seksibileisiin.
Pidin tärkeänä, että jutussa käsitellään myös ei-heteroseksuaalisten naisten historiaa siitä kulmasta, minkälaisia tiloja lesboille on ollut tarjolla esimerkiksi 30 vuotta sitten. Tutkija Antu Sorainen oli täydellinen haastateltava siinä mielessä, että hän on itsekin ollut 1980-luvulla järjestämässä bdsm-tapahtumia homoseksuaaleille. Bdsm tarkoittaa yleensä eroottisia kivulla ja vallalla leikittelyn muotoja, kuten sidontaa, rajoittamista, kurittamista, alistamista, alistumista, kivun tuottamisesta nauttimista, kivusta nauttimista sekä muita aistinautintoja.
Niin kuin aina parhaiden haastateltavien kanssa, keskustelun jälkeen olin täynnä uusia juttuideoita. Soraisen kertomukset esimerkiksi Amsterdamin seksiklubeilta ja erilaisiin suomalaisiin yhteisöihin syntyneistä lesbojen turvasatamista olivat äärimmäisen kiinnostavia. Sen lisäksi Pridessä vaikuttanut Kristiina Puukko taustoitti juttuun viimeisten vuosikymmenten mullistuksia.
Flikkametsästä kertova juttu oli niin sanottu Ytimessä-artikkeli, eli työskentelin eri tuottajan kanssa kuin päivittäisessä toimitustyössä. Visuaaliseen toteutukseen panostetaan Ytimessä-projekteissa tavallista enemmän, ja toimittajana tunsin nauttivani erikoishuomiosta, kun niin monta ihmistä osallistui jutun työstämiseen.
Tällaista juttua oli tietyllä tavalla hyvin kiitollista tehdä: ei tarvitse kristallipalloa ennustaakseen, että naisten salaisista seksibileistä kirjoitettu artikkeli kiinnostaa lukijoita. Kun kirjoitin esimerkiksi pitkän artikkelin pakotteiden vaikutuksista laivateollisuudessa, oli aihetta aika vaikea paketoida suurta yleisöä houkuttelevaan muotoon.
Herkullisesta lähtöasetelmasta ja loistavista haastateltavista huolimatta jutunteko oli hetkittäin haastavaa. Esimerkiksi lehdessä käytetty arkikieli ei aina ollut niin inklusiivista kuin toivottiin. Vaatii tasapainoilua kuvata ihmisten moninaisuutta kunnioittavasti mutta samalla niin, että kuka tahansa lukija ymmärtää, minkälaisesta seksuaalisuudesta, suhdetyypistä tai sukupuolen kokemuksesta puhutaan. En halua vahvistaa stereotypioita tai tehdä ihmisten yksityiselämästä viihdettä.
En onnistunut siinä täydellisesti. Monet käsitteistä ovat melko uusia eivätkä aivan yksiselitteisiä edes niissä yhteisöissä, joissa termit on ensimmäisenä otettu käyttöön. Aihe on herkkä ja monelle myös arkaluontoinen. Toimittajana perusasetukseni on päästä kertomaan kaikki mielestäni mahtavan mielenkiintoinen myös lukijalle. Nyt rajanveto oli vaikeampaa.
”Yritän koko ajan oppia huomioimaan paremmin haavoittuvassa asemassa olevat haastateltavat.”
Jälkiviisaana voin todeta, että olisin voinut olla vielä tarkempi yksityiskohtien kanssa. Kävin aiheesta keskustelua juttuun osallistuneiden kanssa jälkikäteen ja pahoittelin, että testasin haastateltavien rajoja.
Tarkastelen maailmaa melko etuoikeutetuista lähtökohdista: olen keski-ikäinen, keskiluokkainen, valkoinen perheenäiti. En joudu juuri varomaan sanojani enkä pelkäämään muiden ihmisten reaktioita siihen, kuka tai mikä olen.
Yritän koko ajan oppia huomioimaan paremmin haavoittuvassa asemassa olevat haastateltavat. Tärkeää olisi, etten kuormita juttuprosessilla yhtään enempää niitä ihmisiä, jotka jo valmiiksi kärsivät vähemmistöstressistä.
Tässä jutussa asiantuntijoita lukuun ottamatta haastateltavat esiintyivät nimettöminä. En ole haastateltavien nimettömyyden suurin fani, mutta ymmärrän sen tällaisissa teemoissa. Seksuaalisuutta ja esimerkiksi bdsm-harrastusta ei voi käsitellä samoin kuin asuntolainojen korkoja. Ehkä jonain päivänä tämäkin keskustelu muuttuu arkiseksi.
Viimeisellä editointikierroksella juttua vielä siistittiin hieman. Ajattelin, etten itse lähde ennakkosensuurin tielle vaan kirjoitan seksistä niin suoraan kuin mahdollista. Lopulta jutusta poistettiin muutama sitaatti, joiden ei katsottu soveltuvan nuorimmille lukijoille. Vähän harmitti, etten päässyt kirjoittamaan Hesariin fistauksesta.
Niin kuin oli odotettavissa, juttua luettiin hyvin. Palautetta tuli melko maltillisesti. Tuttavat kehuivat, mutta muutama aggressiivinen sähköpostikin tuli. Eräiden lukijoiden mielestä olin nyt tuputtamassa kaikille seksibileitä ja homoseksuaalisuutta. Näiden lukijoiden muistissa oli melko tuore juttu vulvista, ja nyt alkoi kuulemma ”alapäät tulla korvista ulos”. Eräs iäkkäämpi nainen näki sen verran vaivaa, että etsi henkilökohtaisen sähköpostiosoitteeni ja kertoi paheksuen, että olen rapauttamassa perinteisiä perhearvoja.
Tätä ei varmaan kannattaisi kertoa, mutta kävin myös Jodelin lesbokanavalla, jossa oli aiemmin keskusteltu Flikkametsästä. Joitain kommentoijia ärsytti, että pienen piirin hieman piilotellut bileet oli paljastettu kaikelle kansalle. Itselleni merkittävin palaute oli kuitenkin se, että juttua yleisesti ottaen pidettiin asiallisesti tehtynä. ●
Helmijutussa toimittaja kertoo ikimuistoisesta juttuprojektistaan. Jutun kirjoittaja Milla Palkoaho on työskennellyt Helsingin Sanomien kaupunkitoimituksessa runsaan vuoden ajan. Sitä ennen hän teki viestintätöitä freelancerina ja harjoittelijana, kirjoitti äitiblogia ja suunnitteli alanvaihtoa journalismin puolelle.