Aikkareiden digiloikka

Teksti Tommy Pohjola

Aikakausmedian tutkimus- ja markkinointi päällikkö Outi Itävuo ilahtui katsoessaan tuoreiden tutkimusten tuloksia. Lukujen valossa lukijat suorastaan ahmivat aikakauslehtien verkkosisältöjä.

Seiskalla on verkossa yli 900 000 lukijaa viikossa. Me Naiset on tätäkin suurempi yli 1,3 miljoonalla lukijallaan. Myös Talouselämällä, Avulla, Tekniikan Maailmalla ja monella muulla on todellakin elämää netissä.

Itävuon mukaan kahdeksalla kymmenestä aikakauslehdestä on journalistista sisältöä verkossa. Ja yli puolet aikakauslehtien lukijoista lukee lehtiä myös digitaalisina.

– Se vähän yllätti. Ajattelin, että aikkareissa olisi enemmän sellaisia lehtiä, jotka ilmestyvät vain painettuina. On niitäkin, kuten ristikkolehdet tai monet lapsille suunnatut lehdet, mutta ne ovat selvässä vähemmistössä.

Panostus toimitustyöhön, juttujen muokkaaminen eri kanaviin ja etsiytyminen erilaisten tulovirtojen äärelle tuo lehtitaloille myös rahaa. Helppoa se ei ole. 

Monet aikakauslehdet elävät tilauksista. Toiset tarvitsevat enemmän irtonumeromyyntiä. Myös digisisältöjä tarjotaan eri tavoin. Joidenkin lehtien kohdalla sisältöä pääsee lukemaan ja kokemaan maksutta, toisaalla lukeminen edellyttää tilausta tai yksittäisten artikkelien ostamista. On pelkkää digitilausta sekä digin ja paperin yhdistelmiä.

– Aikakauslehtien lähtö digimaailmaan on ollut hitaampaa johtuen siitä perinteisestä tulonmuodostuksesta, että sanomalehdet ovat olleet enemmän mainosrahoitteisia – ja ovat edelleen – kun taas aikkareille lehtien tilaukset ja irtonumeromyynti ovat tärkeitä, Itävuo sanoo.

Irtonumeromyynti on kokonaiskuvassa aika pientä.

– Joillekin lehdille se on kuitenkin tosi tärkeää. Suomessa on pitkien etäisyyksien takia vahva tilauskulttuuri, eikä meillä ole esimerkiksi samanlaisia lehtikioskeja kuin monissa isoissa metropoleissa maailmalla.

Digisisältöjen tuomasta kannattavuudesta ei ole saatavilla koko alaa koskevia tilastotietoja, kun lähtökohtana on pelkästään lukija.

Se tiedetään, että aikakausmedian digitaalinen mainosmyynti lähes tuplaantui vuodesta 2013 vuoteen 2017. Sen jälkeen on tultu vähän alas, mutta on selvää, että mainonta lisääntyy verkossa. Kehitys on samansuuntaista kuin sanomalehdissä.

”Joka kolmas suomalainen seuraa itselleen merkityksellistä aikauslehteä somessa.”

Kaikki ei mahdu printtiin

Aikakauslehtien sisällöissä ovat aina korostuneet syventävät ja taustoittavat jutut, joiden julkaisuajankohta ei ole ollut päivän päälle. Tämä pätee edelleen.

Mutta kun toimittaja ja kuvaaja lähtevät keikalle, heiltä odotetaan varsinaisen jutun lisäksi eri digikanaviin sopivaa materiaalia. Lukijalle tarjotaan muutakin, kuten pääsyä arkistoon, valokuvia,
videoita, blogeja ja kommentteja – ja se näyttää toimivan.

– Kun tehdään isompaa henkilöjuttua tai reportaasia, usein on puheena se, että kaikki kiinnostava tieto ja näkökulmat eivät välttämättä mahdu printtilehteen. Silloin voi tehdä verkkokainaloita. Varsinkin reportaasikeikoilta tehdään myös videoita, joissa käsitellään jotain asiaa, jota printtijutussa ei ole, Seurassa toimittajana työskentelevä Jukka Vuorio sanoo.

– Sosiaaliseen mediaan, lähinnä Instagramiin, menee kuvia keikalta. Voi esimerkiksi olla sellaisia ”making of” -henkisiä kuvia, joissa minä otan kuvia valokuvaajasta, kun hän kuvaa haastateltavia.

Aikakausmedian Outi Itävuo on huomannut saman. Somen merkitys kasvaa.

– Sosiaalinen media on luonut uudenlaista vuorovaikutusta. Kansallisen mediatutkimuksenkin mukaan joka kolmas suomalainen seuraa itselleen merkityksellistä aikakauslehteä somessa, hän sanoo. 

Seuralle printtilehti on selkeästi se, josta tulevat irtonumero- ja tilausmaksut sekä mainostulot.

Verkossa Seura on ikään kuin sisäänheittotuote.

– Saamme netin kautta sellaisia ihmisryhmiä kiinnostumaan sisällöistä, jotka eivät välttämättä edes muista painetun lehden olemassaoloa, Jukka Vuorio sanoo.

Monella aikakauslehdellä on tili sosiaalisen median alustoilla. Vuorovaikutteisuutta lisää se, että sisällön jakamisen lisäksi toimittajat osallistuvat keskusteluihin.

– Itse ajattelen, että jos kirjoitan mielestäni hyvän jutun, haluan, että mahdollisimman moni sen myös lukee, Vuorio sanoo.

”Toimituksessamme on viime vuosina mietitty paljon hakukoneoptimointia.”

Ulkonäöllä on väliä

Aikakauslehtien jättimäisten levikkien ajoista 1970- ja 1980- luvuilta on tultu alas Seurassakin. Entisajan loistosta ja perinteistä haetaan inspiraatiota arkistoista. Sieltä se siirtyy takaisin paperilehden sivuille ja myös verkkoon.

– Jos kirpputorilla tulee vastaan vuosikymmenien takaisia aikakauslehtiä, niin kyllä ne minua kiinnostavat ja mielelläni niitä tutkin. Seurassa on ollut paljon reportaaseja tavallisten ihmisten tosielämästä. Jossain määrin siihen on palattu viime vuosina. Tekemisessä on taas mukana sellainen 2020-luvun positiivinen ”hannukarpomaisuus”, Jukka Vuorio sanoo. 

Hannu Karpo tuli tunnetuksi pienimpiäkin yksityiskohtia kaivavista yhteiskunnallisista reportaaseistaan. Asiaan mentiin usein henkilön kautta, ja herrat hikoilivat tv-kameroiden loisteessa.

– Tänä päivänä jutut pitää kehystää vielä paremmin ja näyttää, että kyse ei ole pelkästään sen yhden ihmisen kohtalosta vaan ilmiöstä ja asiasta, joka koskettaa tuhansia ihmisiä, Vuorio sanoo.

Aikakauslehden toimittajan työn monipuolistuessa myös deadlinet ovat muuttuneet. Digisisältöä tuotetaan jatkuvasti.

– Kun kuukausilehdissä deadline on aiemmin ollut kerran kuukaudessa, viikkolehdessä kerran viikossa ja sanomalehdessä kerran päivässä, niin verkossa se on kaikilla koko ajan, Aller Median liiketoimintajohtaja Elina Schüller sanoo ja jatkaa: 

– Enää ei ole printti- tai verkkotekijöitä. Useimmat toimittajat kokevat, että työ on motivoivaa ja kiinnostavaa. Osaaminen laajenee, ja toimittaja saa ammatillista pääomaa. Työnantajan pitää tukea ja työntekijöiden olla valmiita kokeilemaan moneen eri suuntaan. Varmasti jonkun mielestä varsinainen työ myös sirpaloituu.

Kun Seiska tekee verkkoon sisältöjä, se on viihdeuutisia tarjoava uutismedia.

– Tuotteet muokkautuvat. Perinteinen uutismedia tuo nettiin sisältöä, jota heillä ei ehkä painetussa lehdessä ole. Sama asia koskee aikakauslehtiä, Schüller sanoo.

Schüller tarkoittaa, että netissä aikkaritkin reagoivat nopeasti, kun niiden ei tarvitse odottaa seuraavan printtilehden ilmestymistä. Materiaalin saa julki heti, ja se voi olla erilaista kuin painetussa lehdessä.

Toimitukset panostavat myös visuaalisuuteen. Se koskee kaikkea digisisältöä, mutta ehkä erityisesti somea. Suomen Kuvalehden verkkotuottajan Tuomas Pulsan mukaan asioita opetellaan edelleen yrityksen ja erehdyksen kautta.

– Minkälaiset kuvat ja minkälainen grafiikka toimii täällä, miten tämä alusta vaihtuu? Mitä täällä voi tehdä, mitä ei?

Oikean versioinnin hahmottaminen on verkkotuottajan työtä. Yleensä teksti on se, joka kaikkein vähiten tarvitsee huomiota. Tekstiä rikastetaan vaikkapa upotuksilla ja linkeillä, mutta se ei riitä.

– Toimiva teksti on toimivaa tekstiä. Aikakauslehden taitto ja visuaalinen ilme kuitenkin lähtee siitä, että perusyksikkö on aukeama. Asiat taitetaan siihen. Mutta nykyään, kun valtaosa ihmisistä lukee kännykästä, alustana onkin korkea, kapea tuubi.

Toimittajien ja verkkotuottajien työtä monipuolistaa myös se, että isossa lehtitalossa voi olla monta nimikettä ja toimituksia, jotka tekevät juttuja eri lehtiin. Niinpä Otavamedian julkaiseman Seuran toimittaja Jukka Vuorio saattaa kirjoittaa saman yhtiön Kotilääkäriin, joka on kokonaan terveyteen ja hyvinvointiin keskittyvä lehti.

– Isommat Kotilääkärin printtijutut julkaistaan aikanaan myös Seuran verkkosivuilla. Eli sieltä tulee juttuja hyvällä yhteistyöllä.

Terveysjutut ovat usein ajattomia. Vuorio kertoo muutaman vuoden takaisesta sydänterveyttä käsittelevästä artikkelista, joka edelleen on kymmenen luetuimman joukossa.

– Nämä ovat asioita ja aiheita, joita ihmiset hakevat verkosta. Toimituksessamme on viime vuosina mietitty paljon hakukoneoptimointia eli sitä, että jutut nousisivat hakukoneissa korkealle.

”Meidän tv-lehtemme Katson asema on hyvin vakaa.”

Katsoon ei kajota!

Digisisältöjen ja ansaintalogiikan kehittyessä yhä useampi lukija löytää aikkarin netistä. Lööpin haastattelemista aikakauslehtien tekijöistä kukaan ei kuitenkaan usko painetun lehden katoavan täysin.

– Olen uutisaddikti. Kun verkon ja kaikkien digikanavien käyttö on kovaa, tulee päivän mittaan seurattua hyvin montaa mediaa. Painettu lehti on eri tarkoitukseen. Kun haluaa keskittyä ja viihtyä, kun haluaa jotakin harkittua ja visuaalista, jotain kosketeltavaa. Eli edelleen tilaan aikakauslehtiä kotiin, Elina Schüller sanoo.

Jotain maailman monimutkaisuudesta kertoo sekin, että kun paksu kuvaputkitelevio katosi, tilalle tulivat taulutelevisio, netti ja suoratoistopalvelut, mutta eräs painettu lehti jäi. Ja se voi hyvin.

– Meidän tv-lehtemme Katson asema on hyvin vakaa. Katsoakin on viety verkkoon, ja lehdessä on myös suoratoiston ohjelmista tietoa, mutta kukaan ei ole vielä ainakaan meidän kokemustemme perusteella tehnyt parempaa käyttöliittymää lineaarisen teeveen ohjelmatietojen katseluun kuin paperilehdi, Schüller sanoo. ●

———————————————————————————————————————————————-

PAINETUSTA JÄSENLEHDESTÄ EI LUOVUTA

Lehden kustantaminen vaatii kekseliäisyyttä, sillä verkko nielee uutta sisältöä jatkuvasti. Siihen eivät kaikki taivu.

– Riippuu paljon lehdestä, miten se haluaa lähestyä digiasiaa. Suurimmissa aikakauslehdissä nettisisältöä päivitetään jatkuvasti. Ei verkkoon voi mennäkään sillä ajatuksella, että sisältöä julkaistaan neljä kertaa vuodessa, Aikakausmedian markkinointi- ja tutkimuspäällikkö Outi Itävuo sanoo. Huolenaiheitakin on, ainakin jos ajattelee tarjonnan monipuolisuutta.

– Orgaaninen liikenne on se, mitä netissä tavoitellaan. Näen, että verkossa kasvamiseen on hyvät mahdollisuudet, mutta kun sisältöä on saatavilla paljon, pienempien lehtien on vaikeampi saada ääntään kuuluviin.

Lukijatutkimuksista löytää hyviäkin uutisia.

– Ammatti- ja järjestölehtipuolella lukija on vaikeammin suostuteltavissa siihen, että digilehti olisi se etu, jonka hän saa, kun liittyy johonkin järjestöön. Pitää olla painettu lehti. Se koetaan konkreettisempana, Itävuo sanoo.

Toimittajille julkaisualustalla ei ole niin suurta väliä.

– Journalismia tehdään siellä, missä lukijatkin haluavat olla. ●