Vaalikaranteeni – reliikki vai riippumattomuuden mitta?

Teksti Salla Nazarenko | Kuvitus Outi Kainiemi

Vanhoina hyvinä aikoina Ylen vaalitenteissä laskettiin minuutteja, jotta julkinen palvelu esittäisi eri puolueet tasapuolisesti. Tänä päivänä poliitikot änkeävät viihdejulkisuuteen läpi vaalikauden. Äänestäjä on oikukas ja nukkuvien puoluekin suuri.

Eduskunta- tai eurovaaleissa läpi pääsy edellyttää yleensä kymmenientuhansien eurojen vaalirahoitusta. Myönteinen mediajulkisuus on ehdokkaalle hyvin konkreettinen etu.

Moni kohottikin kulmiaan, kun Helsingin Sanomat teki kesällä 2018 ison jutun Mervi Kataisesta. Ex-pääministerin puoliso kertoi jutussa myös aikovansa ehdolle vaaleissa. Sittemmin Katainen on kertonut elämästään ainakin Eevalle.

Helsingin Sanomien päätoimittaja Kaius Niemi ei pitänyt Mervi Kataisen haastattelua ongelmallisena. – Kyseessä oli lifestyle-tyyppinen asiajuttu avioparin moninaisten urapolkujen ja perhe-elämän yhdistämisestä. Ehdokkuuden harkinta mainittiin jutussa, mutta artikkelin kokonaisuus ei sinänsä tähän (vaali)asiaan liittynyt. Muutoin Hesarissa ollaan vaalien alla tarkkana ehdokkaiden näkymisestä erityisesti pääkirjoitussivun yliökirjoituksissa, vieraskynissä ja kolumneissa.

– Jos kirjoittaja on ehdolla, pidättäydymme julkaisemasta selkeästi vaaleihin liittyviä kannanottoja. Myös mielipideaineistossa käytetään harkintaa. Emme tietenkään sulje pois tärkeitä asioita, mutta kynnys ehdokkaiden tekstien julkaisuun nousee selvästi.

Niemen mukaan lähtökohta on aina se, että lukijalle ei koskaan tule olo, että lehti olisi joillekin ehdokkaista vaalien alla ikään kuin automaattikanava julkisuuteen. Karanteeni – tai pikemminkin ylimääräinen harkinta – tulee voimaan heti, kun käy ilmi, että henkilö on ehdolla.

– Viimeinen takaraja on se, kun ehdokaslistat vahvistetaan maaliskuussa, Niemi sanoo.

Harkintaa, harkintaa ja harkintaa

Vaalikaranteeneista mieleen tulee ensimmäisenä Yleisradio. Jo puoluelaki edellyttää Yleltä riippumattomuutta ja poliittista neutraaliutta.
Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan päätoimittajan Jouko Jokisen mukaan Ylelläkään ei varsinaisia ehdokkaisiin liittyviä vaalikaranteeneja ole.

– Jos henkilö on uutisen lähteenä, niin tietenkin hänen pitää voida olla esillä. Sellaisia vanhanaikaisia karanteeneja ei voida noudattaa, Jokinen sanoo.

– Odotamme kuitenkin, että jos vaikkapa kolumnistimme on ehdolla, hän meille siitä kertoo. Ehdokkaana olevan kolumnistin vaalienaluskirjoitukset jätetään väliin.

Jääviysongelmia voi syntyä journalisteille myös, jos lähiomainen tai läheinen ystävä on ehdolla.

– Tästä olisi hyvä kertoa esimiehelle, niin voidaan miettiä asiaa. Muuten vaalienkin alla toimitaan normaalein journalistisin perustein.

Myös Suomen Kuvalehden päätoimittaja Ville Pernaan mukaan harkinta on aina tapauskohtaista. Poliitikot itse eivät Kuvalehteen tyrkyttäydy, joten riippumattomuusongelmia syntyy vähän. Ainoa foorumi, joka edellyttää pohdintaa, ovat kolumnit.

Jos kirjoittaja on ehdolla, pidättäydymme julkaisemasta selkeästi vaaleihin liittyviä kannanottoja. – Päätoimittaja Kaius Niemi, Helsingin Sanomat

– Esimerkiksi ennen vuoden 2015 vaaleja Juhana Vartiainen oli meillä Näkökulma-kirjoittajana ja silloin halusimme taukoa juuri vaalien alle. Hän toki ilmoitti ehdokkuudestaan ja puolueloikastaan suhteellisen myöhään, joten vielä vuoden 2015 alussa hänen kolumnejaan oli tavalliseen tapaan. Myös Osmo Soininvaaran kanssa on aikanaan pidetty vaalitaukoja, samoin saman lehtiperheen kolumnistina toimineen Marketta Mattilan.
Toisaalta vaalienalus on journalistisesti herkullista aikaa, muistuttaa Pernaa.

– Poliitikka on silloin kiinnostavimmillaan. Olisihan se hassua, jos ei ihmisen nimi saisi näkyä muualla kuin uutisissa silloin.

Joskus poliitikko voi olla isostikin esillä ennen vaaleja. Pernaa kertoo SDP:n Sanna Marinin olleen Suomen Kuvalehden kannessa nelisen kuukautta ennen viime vaaleja.

– Lähdimme siitä, että on aika harvinaista, jos demarien varapuheenjohtajaksi valitaan nuori nainen, joka ei ole edes kansanedustaja. Tottakai ajattelimme, että 99-prosenttisella varmuudella hän asettuu ehdolle.

Samaan tapaan pohdiskelee Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja Jouni Kemppainen. Hänelle kevään 2019 vaalit ovat ensimmäiset nykyisessä roolissa. MT:ssa kolumnoivat niin Juha Sipilä, Petteri Orpo, Timo Soini kuin Eero Heinäluomakin, eivätkä kolumnit jää tauolle.

– En osaa näistä sillä tavalla ahdistua. Tärkeintä on aina journalistinen perustelu. Ei ihmisiä, jotka ovat vuosia olleet merkittävissä poliittisissa tehtävissä, voi raakata pois, Kemppainen pohtii. Muiden ehdokkaiden saama palstatila harkitaan tapauskohtaisesti.

– Jos joku ehdokas pyrkii voimakkaasti esille, toki sitä mietitään. Mutta jos kyseessä on maatalouden, ympäristön tai metsänhoidon kannalta merkittävä asia, ei vaaliehdokkuus ole este henkilön esiintymiselle lehdessä. Kenenkään kampanjaa ei kuitenkaan lähdetä tukemaan tai tekemään. Olennaista on se, että henkilöllä on kerrottavaa.

Maikkari sanoo karanteeneille kyllä, Mustread ei

MTV Uutisten linja on, että raskaan sarjan poliitikot pääsevät uutisissa esiin jo yhteiskunnallisen painoarvonsa vuoksi, mutta esimerkiksi asiantuntijoiden käyttämisessä on harkinta paikallaan.

– Meillä on kuukauden sääntö: kuukautta ennen vaaleja ei kutsuta asiantuntijoiksi kympin uutisiin ehdokkaana olevia ihmisiä, jos heille on vaihtoehto, kertoo päätoimittaja Tomi Einonen.

– Eli jos on kolme patoasiantuntijaa, valitaan heistä se, joka ei ole ehdolla. Mustread on suhteellisen tuore tekijä mediakentällä, ja sen kohderyhmää ovat nimenomaan yhteiskunnan päättäjät. Tulevat eduskuntavaalit ovat Mustreadin konkaritoimittajaporukan ensimmäiset suuret valtakunnalliset vaalit.

Mustreadin päätoimittaja Anne Moilanen toteaa, että vaalikaranteeni sinänsä ei Mustreadin bisnesmalliin sovi:

– Mustreadia tehdään politiikan ja talouden päättäjille, ja suurin osa haastateltavistamme on näkyvässä asemassa politiikassa. Heitä on pakkokin haastatella jatkuvasti, mutta tasapuolisuutta tulee noudattaa. Jokainen juttu harkitaan erikseen, ja joskus voi olla syytä tuoda jutun yhteydessä ehdokkuus esiin.

Samaa mieltä on politiikan tutkijasta Mustreadiin hypännyt Erkka Railo. Vaalikaranteenit eivät Mustreadin pirtaan sovi. Railo kuitenkin muistuttaa, että vaalikäytänteet vaihtelevat medioittain.

– Suomessa järjestelmä on symbioottinen. Mutta huomasin tutkijan urallani, että paikallislehdet eivät vaalien alla juuri tuo esiin paikallisia ehdokkaita vaan ovat hirveän varovaisia.

HBL tarkkana sidonnaisuuksista

Hufvudstadsbladetin vaalikäytänteet ovat jonkin verran muita tiukempia. Päätoimittaja Susanna Landorin mukaan karanteeni alkaa viimeistään kuukautta ennen, ensi vuonna eduskuntavaalien alla kenties jo 10. maaliskuuta.

– Mekanismit ja media ovat muuttuneet. Mutta kyllä me yritämme katsoa henkilöjutuissa ja muissa isommissa jutuissa, että kuka on ehdolla, ettemme anna suhteettoman paljon palstatilaa, Landor sanoo.

– Tietenkin voi olla asioita, joista tietää syvällisesti vain yksi asiantuntija. Näissä tapauksissa lukijalle täytyy avata, että henkilö on myös vaaleissa ehdolla.

Ruotsinkielisten piirit ovat pienet, joten tärkeitä ovat myös perhe- ja tuttavapiirin kautta tulevat sidonnaisuudet.

– Jos vaikkapa joku meidän toimittajistamme on naimisissa ehdokkaan kanssa, niin karenssi tulee voimaan. Viime kuntavaaleissa erään toimittajamme vaimo oli ehdokas, ja tuolloin toimittaja ei tehnyt tästä kunnasta lainkaan uutisia.

Landorin mukaan tarkkana saa olla koko ajan, eikä linja silti aina pidä. Seurakuntavaaleissa äänestää vain 15 prosenttia ihmisistä, mutta vaalit nekin ovat ja kampanjaa käydään.

– Vähän harmiteltiin, kun seurakuntavaalien alla oli mielipidesivuille päässyt tekstejä, joissa ei kerrottu kirjoittajan ehdokkuudesta. Lukijalle pitäisi olla aina avoin.

Naistenlehdet ja naispoliitikot – symbioosiko?

Naistenlehdet nousivat haastatteluissa moneen kertaan esiin tahona, joka suhtautuu poliitikkoihin suopeasti. Iiris Ruohon ja Laura Saarenmaan Tampereen yliopistoon tekemä tutkimus Edunvalvonnasta elämänpolitiikkaan (2010) tarkasteli naistenlehtiä todeten, että niille on 2000-luvulla muodostunut rooli politiikan julkisuuden pelikenttänä, jossa rakennetaan vastapainoa skandaaleja, epäkohtia ja väärinkäytöksiä korostavalle julkisuudelle.

Erityisesti jo suosiossa oleville naispoliitikoille naistenlehdet tarjoavat empaattisemman kanavan kyynisen päiväjulkisuuden rinnalle. Samaa mieltä on Mustreadin Erkka Railo.

– Maarit Feldt-Ranta kertoi joskus, että jos hän antaa naistenlehdelle haastattelun, yhteydenottoja tulee kansalaisilta jopa tuhansia siinä, missä jokin muu haastattelu poikii yksittäisiä yhteydenottoja. Naistenlehtijulkisuus on lähtökohtaisesti myönteistä, pohtii Railo. Vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu Veronika Honkasalo napautti lokakuun Image-lehdessä joidenkin viestintätoimistoja käyttävien naispoliitikkojen toiminnasta, että ”jos on poliittinen kriisi, niin äkkiä buukataan naistenlehtihaastattelu, ja söpöillään jossain ihanassa villapaidassa.”

Jokainen juttu harkitaan erikseen, ja joskus voi olla syytä tuoda jutun yhteydessä ehdokkuus esiin. – Päätoimittaja Anne Moilanen, Mustread

”Haastattelun buukkaaminen” kuulostaa hieman karulta, mutta symbioosia on mietittävä. Oma Aika -lehden päätoimittaja Anna-Liisa Hämäläinen kertoo, että lehdessä on tiukka linja: isojen henkilöjuttujen aiheiksi ei oteta ehdolla olevia aktiivipoliitikkoja puolta vuotta ennen vaaleja.

Tätä kirjoitettaessa myynnissä on Oman Ajan numero 15, jossa on iso juttu Mikko Alatalosta, joka luopuu kansanedustajan työstä.

– Toisaalta esimerkiksi taiteessa ja populaarikulttuurissa ei tällaisia karanteeneja ole. Kirjailijat, muusikot ja taiteilijat ovat mielellään esillä silloin, kun heillä on jotakin kerrottavaa: näyttely, kirja tai muu. Tätä ei kukaan pidä samalla tavalla ongelmallisena asiana, Hämäläinen sanoo. Omassa Ajassa on kaksi henkilöhaastattelua per lehti, siksikin karanteeni on pitkä ja tiukka.

– Politiikasta ja yhteiskunnallisista asioista toki teemme juttuja, mutta kenenkään vaalityöntekijöiksi emme ryhdy, linjaa Hämäläinen.
Eeva-lehden päätoimittaja Riitta Nykänen vastaa kysymykseen vaalikaranteeneista sähköpostitse:

– Jostain syystä meiltä kysytään tätä samaa asiaa jokaisten vaalien alla. Vastauskin on sama: kyllä Eevalla on vaalikaranteeni. Kuukausilehden tapauksessa tilannetta hankaloittaa hieman aikataulutus eli se, mihin lehteen haastattelut lopulta ehtivät. Tammikuusta lukien meille ei ole tulossa ehdokkaita haastateltavaksi.

Entä jos journalisti on ehdolla?

Journalistin ammatti on yhteiskunnallinen, ja joskus journalistit ovat itsekin ehdolla. Tällöin karanteenin on oltava tiukka.

– Jos vaikkapa uutisankkuri on ehdolla vaaleissa, hänet poistetaan ruudusta välittömästi muihin tehtäviin, kunnes vaalit ovat ohi, linjaa MTV:n Tomi Einonen.

Myös Ylellä ehdokastoimittajat siirretään pois vaaleihin liittyvistä tehtävistä.

Hufvudstadsbladetin Susanna Landor ei muista montaakaan tapausta. Björn Månsson työskenteli lehden pääkirjoitustoimittajana ehdokkuutensa aikana, ja hänet siirrettiin vaalien alla toisiin tehtäviin. Televisio on pullollaan muitakin formaatteja kuin uutiset.

– Oma lukunsa on, halutaanko ehdokkaana olevia julkkiksia vieraiksi viihdeohjelmiin vielä kuukautta ennen vaaleja. Olen suositellut, että näitä mietittäisiin tarkkaan, mutta sinänsä en voi toisen yhtiön politiikkaan puuttua, MTV Uutisten päätoimittaja Tomi Einonen sanoo.

Politiikan tutkijan Sami Borgin mielestä vaalikaranteeneissa on kysymys myös siitä, miten puolueita kohdellaan mediassa. Esimerkiksi ne puolueet, jotka eivät ole eduskunnassa, saavat hyvin vähän julkisuutta.

– 1990-luvun ”sekuntidemokratiaan”, jossa kaikki osallistuivat Ylen suureen vaalikeskusteluun, ei tietenkään ole paluuta. Mutta tasapuolisuutta on hyvä pohtia.

Borgin mukaan naistenlehtien ja naispoliitikkojen symbioosi on ikivanha ilmiö. Keskustelusta unohtuvat joskus myös ammattiliittojen ja muiden järjestöjen lehdet, joiden itsestään selvästi oletetaan ajavan omiensa asiaa.

Läpikaupallistuneessa julkisuudessa valmiiksi tunnettujen poliitikkojen on helppo toimia, mutta Borg ei usko kenenkään pelkän median avulla pääsevän läpi.

– Mediajulkisuus on eräänlainen etu, mutta ei pelkkä julkisuus ketään riitä viemään valtakunnan politiikkaan. Toisaalta on paljon erittäin hyviä poliitikkoja, jotka ovat tulleet esimerkiksi urheilu-uran tuoman julkisuuden kautta eduskuntaan, mutta osoittautuneet taitaviksi siinä työssä.

Borg toivoo, että julkinen keskustelu antaisi tilaa myös vähemmän tunnetuille poliitikoille. •