Tankkaustauko | Lööppi 3/2024
Helsingin Sanomista organisaatiomuutoksen seurauksena lähtenyttä Laura Saarikoskea kiusaa, että suomalainen media on onnistunut kaupallistamaan digimaailmassa ensisijaisesti henkilökohtaisen hyötysisällön.
Sen jälkeen, kun Erja Yläjärvi rekrytoitiin Helsingin Sanomien päätoimittajaksi syksyllä 2023, alkoi talossa rytistä.
Ensin toimittajat päätyivät suremaan vastikään elvytetyn Nyt-liitteen yhtäkkistä lakkauttamista, kun uusi päätoimittaja oli päättänyt vähentää erillisiä alabrändejä.
Samassa hengessä purettiin toinen tuoreehko järjestely, niin sanottu syventävä linja, joka keskittyi maksumuurin takana oleviin juttuihin. Syventävien juttujen tekeminen jatkui, mutta nyt samassa organisaatiossa uutisten kanssa.
Samalla lakkautettiin syventävän linjan päätoimittajan tehtävä. Kollegat saivat jälleen hätkähtää: roolissa puolitoista vuotta toiminut Laura Saarikoski irtisanoutui tehtävästään. Hän oli ehtinyt työskennellä Helsingin Sanomissa yli 20 vuotta: politiikan toimittajana, feature-toimituksen esihenkilönä, Yhdysvaltain-kirjeenvaihtajana, toimituspäällikkönä ja päätoimittajana.
Nyt, puoli vuotta uutisen jälkeen, Saarikoski puhuu lähdöstään rennosti, vaikkakin ilmeisen harkituin sanavalinnoin.
– Oli järkevää, että lähdin miettimään muita asioita sen jälkeen, kun tuo tehtävä lakkasi, hän perustelee.
Pian irtisanoutumisen jälkeen Tampereen yliopistolla alkoi journalistiikan työelämäprofessorin rekrytointi. Yliopisto ei jättänyt käyttämättä mahdollisuutta: tehtävistään juuri vapautunut, maan johtavan lehden entinen päätoimittaja valittiin pestiin.
Liiketoimintaa opettamaan
Kun Saarikoski pohti hakemista työelämäprofessoriksi, hän palasi mielessään aikaansa Helsingin Sanomain säätiön stipendiaattina Oxfordin yliopistossa vuosina 2011–2012. Sitä hän luonnehtii opettavaiseksi ja ”valtavan inspiroivaksi”.
– Ajattelin, että ihmisen uralla pitäisi olla säännöllisesti tankkaustaukoja. Uran aikana pitää olla hetkiä, missä pysähdyt miettimään, missä olet, mitä voit antaa ja mitä voit oppia. Sellainen oli viimeksi Oxfordissa, ja siitä saatu virta kantoi monta vuotta eteenpäin.
Sellaisena toimii toivottavasti myös vuoden mittainen pesti Tampereella.
Elokuun puolivälissä, juuri ennen lukukauden alkamista Saarikoski istuu ensimmäistä kertaa työelämäprofessorin työhuoneessaan. Hän luettelee kysymyksiä: Miten mitataan sitä, onko jokin juttu hyvä? Miten saa töitä? Miten toimittaja voi vaikuttaa siihen, että yleisö olisi valmis maksamaan hänen journalismistaan?
Nämä kaikki liittyvät kannattavaan journalismiin – teemaan, jota Saarikoski luonnehtii tämänvuotisen opetuksensa tärkeimmäksi.
Hän perustelee aiheen valintaa omalla taustallaan. Helsingin Sanomista saadut kokemukset ”maksuhalukkuuden herättämisestä” ovat vielä tuoreita, minkä lisäksi liiketoiminta ei perinteisesti ole toimittajakoulutusten ydinaiheita.
– Ajattelen, että ehkä minun kannattaa opettaa täällä sellaista, mitä muut eivät ole vielä opettaneet, hän sanoo.
Saarikosken mukaan kannattavuuteen liittyvät kysymykset kuuluvat joidenkin mielestä ennemmin mediayhtiölle kuin toimittajille. Hänen mukaansa aiheen pohtiminen kannattaa kuitenkin ottaa vakavasti.
– Tässä vaikeassa taloudellisessa tilanteessa, jossa media-ala on, jokaisen toimittajan pitäisi osata ajatella, mikä kaikki on yleisölle arvokasta.
Toimittajia Saarikoski ei vastuuttaisi miettimään, paljonko juttu tuo tilauksia. Sen sijaan hän patistaa heitä pohtimaan, mistä median yleisö on kiinnostunut.
Tulevan vuoden aikana Saarikoski aikoo toki puhua muustakin, esimerkiksi Yhdysvaltain vaaleista sekä toimittajakoulutuksen tuomista mahdollisuuksista urapolulle. Lisäksi hän aloittaa viikoittaisen työelämäprofessorin vastaanoton, jolla opiskelijat voivat kysyä henkilökohtaisia neuvoja heitä askarruttaviin aiheisiin: pallotella urakehitystä, saada apua kesätoimittajahakemuksen tekemiseen tai kerätä vinkkejä työhaastattelussa esiintymiseen.
Hyötyjuttujen hyöky
Kun päätoimittaja jättää tehtävänsä, voi odottaa vastausten muuttuvan suoremmiksi, kun vanha rooli ei enää rajoita.
Mitä Laura Saarikoski siis ajattelee kotimaisesta journalismista?
Ainakin häntä huolettaa iso kuva: maailman kriisit tulevat syliin, mutta suomalainen journalismi on onnistunut kaupallistamaan digimaailmassa ensisijaisesti hyötykeskeiset, ihmisten henkilökohtaiseen elämään liittyvät jutut. Se taas näkyy niiden määrässä.
– Moni suomalainen media hakee lisää lukijoita nimenomaan tuottamalla henkilökohtaista hyötysisältöä, koska ei luoteta siihen, että nämä merkitykselliset ja tärkeät yhteiskunnalliset aiheet saisivat yhtä paljon lukijoita, hän sanoo.
– Tämä on ristiriita, joka saa minut kysymään, paljonko media heijastelee maailmaa, jossa me elämme, ja kuinka totuudellisesti. Ymmärrämmekö me suomalaista mediaa lukemalla, minkälaisessa maailmassa me elämme tällä hetkellä?
Saarikosken mukaan journalismin kannalta olennainen kysymys onkin, miten se saa tehtyä yhteiskunnallisesti merkittävästä sisällöstä kaupallisesti kannattavaa.
Tulevan syksyn suhteen hän pohtii esimerkiksi sitä, aiheuttaako Kiina provokaation Taiwanissa tai syttyykö Lähi-idässä suursota, jonka seurauksena Yhdysvaltojen huomio kääntyy pois Venäjästä ja Ukrainasta – sekä Suomesta.
– Me tarvitsisimme Suomessa ja Euroopassa paljon enemmän ison kuvan ymmärtämistä maailmanpolitiikassa.
Toisaalta Saarikoskea mietityttää, kuinka suomalaiset onnistuvat pitämään yllä merkityksellistä ja selittävää laatujournalismia pienellä kielialueella. Myös audio-journalismin liiketoimintamallit kiinnostavat.
Esimerkiksi Suomeen laajenevassa Zetlandissa Saarikoskea kiinnostaa, paljonko Uusi Juttu -nimeä kantava toimitus tarvitsee tilaajia, jotta he saavat tilaustuotoillaan katettua omat kustannuksensa.
Kiikarissa ulkomaat
Työelämäprofessorivuotenaan Saarikoski haluaa oppia itse lisää kahdesta teemasta: nuorten median käytöstä ja tekoälystä.
Mutta mitä hän aikoo tämän jälkeen? Sitä kannattaa kysyä keväällä 2025, hän sanoo.
– Olisi kummallista, jos olisin muutama kuukausi Hesarista lähdön jälkeen tehnyt päätöksiä loppuelämästä. Tämä aika kannattaa käyttää hyväksi.
Saarikoski kertoo tehneensä journalismia ”tosi monta kymmentä vuotta”. Laajentaminen myös journalismin ulkopuolelle voisi hänen mukaansa olla hauskaa.
Tarkoittaako tämä viestintätoimistoon menemistä, kuten moni nimekäs kollega on tehnyt? Entinen päätoimittaja ja nykyinen työelämäprofessori väistää kysymyksen.
– En ole menossa mihinkään tällä hetkellä.
Yhden tiedonmurun hän kuitenkin tiputtaa.
– On muutamia eri vaihtoehtoja, ja olisi kiva tehdä vielä töitä ulkomailla. ●