Roosa Welling lupaa lisää bilereppareita | Lööppi 3/2024
Roosa Welling aloitti elokuussa Ylioppilaslehden päätoimittajana. Lööppi kysyi häneltä, mihin Ylkkäriä tarvitaan.
Mitä teit ensimmäisenä työpäivänäsi?
Olen sellainen tunnollinen suorittajaluonne, jolla oli ensimmäisen lehden rakenne suunniteltuna jo ennen työn alkua. Olen Ylkkäri-pestistä innoissani. Se on näkyvä paikka, johon kuuluu iso vastuu.
Ensimmäinen, hieman jännitystä herättänyt työpäivä sujui edellisen päätoimittajan Adile Sevimlin perusteellisessa perehdytyksessä.
”On aliarvioiva ajatus, ettei tekstimuotoinen journalismi kiinnostaisi nuoria lukijoita.”
Tarvitaanko Ylioppilaslehteä? Mihin?
Sitä tarvitaan ehdottomasti, jopa enemmän kuin koskaan. On huolestuttavaa, että mediataloissa lakkautetaan nuoria koskevia lehtiä tai osastoja ja samaan aikaan murehditaan, miten nuoret saataisiin hakeutumaan tiedon ääreen tai vaikkapa äänestämään.
Nuorille on tarjolla lähinnä somesisältöjä ja pystyvideoita. On aliarvioiva ajatus, ettei tekstimuotoinen journalismi kiinnostaisi nuoria lukijoita.
Seurasit edellisessä työpaikassasi Helsingin Sanomissa nuoria koskevia aiheita. Olet harmitellut, ettei nuorten ääni kuulu mediassa tarpeeksi.
Suomessa tehdään liian vähän sisältöä, jonka näkökulma palvelee nuoria. Sisältö suunnataan ennemminkin nuorten vanhemmille. Aivan kuin ajatuksena olisi näyttää, että ”katsokaa, näin ne nuoret elävät!”
Ihmettelen, miten luodaan lukijasuhde, jos lehti ei tarjoa lukijaa puhuttelevaa sisältöä.
Mietin sitäkin, kuinka paljon mediatalojen analytiikkaa vinouttaa se, että nuoret seuraavat mediaa monesti vanhempiensa maksullisilla tunnuksilla.
Tavoitteenasi on laajentaa Ylkkärin kohderyhmää ja kasvattaa tilaajakuntaa. Miten tämä tehdään?
Tietysti lukioihin jaetaan edelleen vuosittainen abinumero, mutta nyt, kun esimerkiksi Lapin yliopiston lehti lakkautettiin ja Lukiolaisten liitto ilmoitti lopettavansa Improbaturin julkaisemisen Suosikin, Demin ja Nyt-liitteen vanavedessä, on Ylioppilaslehdellä paikka, jossa se voisi palvella nuoria lukijoita entistä laajemmin.
Olet sanonut, että haluat tuoda tavallisia opiskelijoita koskevat ilmiöt lehden keskiöön. Ovatko nämä asiat olleet aiemmin paitsiossa?
Kaksivuotisen päätoimittajakauteni keskeisin teesi on tuoda lehti inasen lähemmäs tavallista opiskelijaa. En lainkaan moiti edeltäjieni tekemää hyvää työtä. Oma lähestymistapani lehteen on vain erilainen. Opiskelijat ovat lehtemme ydinkohderyhmä. Valtamedialla ei ole resursseja seurata aktiivisesti, mitä opiskelijamaailmassa ja opiskelijan arjessa tapahtuu. En sano, etteikö Ylioppilaslehdessä edelleen julkaistaisi korkealentoisia esseitä, mutta haluan tuoda niiden joukkoon lisää bilereppareita ja ruohonjuuritason opiskelijaelämää. ●