Ekokriisi journalismin pohjaksi | Lööppi 3/2024
Ilmasto tulisi sisällyttää kaikkeen journalismiin. Ei se niin kummallinen ajatus ole, yksinomaan realistinen. Talouskin on osa kaikkea muuta journalismia, ja ympäristö asettaa taloutta vielä paljon perustavanlaatuisemmat reunaehdot. Kuolleella planeetalla ei kasva talouskaan. Jos kaikkea voidaan ajatella rahan kautta, on voitava myös ympäristön.
Ei se kovin poliittinenkaan ajatus ole, ellei sitten halua säilyttää sivilisaatio mielletä jotenkin erityisen poliittiseksi. Ei ole kummoistakaan radikalismia ottaa eksistentiaalinen uhka aiheen vaatimalla vakavuudella.
Ekokriisistä ei tarvitse tehdä uutta uutiskriteeriä. Päällikkötoimittajien tarvitsee vain päivittää suhteellisuudentajunsa. Merkitys on jo yksi uutiskriteeri. Se, että jokin on ihmiskunnalle – ja aimo siivulle elonkirjoa siinä sivussa – elämän ja kuoleman kysymys, on melko merkittävää. Hyvää ilmastojournalismia tehdään jo, siitä ei ole kysymys. Mutta ilmaston tulisi lävistää kaikki journalismi.
Eikä tämä ole edes ihan uusi idea. Riikka Suomisen ja Lasse Leipolan muutaman vuoden takainen #entäsilmasto-kampanja perustui käytännössä samalle ajatukselle, ja varmasti muitakin kokeiluja on ollut. Mutta kokeilut eivät riitä, kun suurin osa journalismista ylistää yhä kritiikittömästi kasvua ja kulutusta. Joka ikisen jutun yhteydessä on kysyttävä: miten tämä suhteutuu ilmastokriisiin ja lajikatoon? Myös muoti-, matkailu- ja urheilujuttujen. Aivan erityisesti politiikan ja talouden.
”Kuolleella planeetalla ei kasva talouskaan.”
Onneksi toimittajalla itsellään ei tarvitse olla vastauksia. Hänen tehtävänsä on penätä niitä muilta – ja kysyä jatkokysymyksiä. Kun puhutaan kestävästä kasvusta, on tarkennettava, mitkä ovat mittarit ja miten ulkoisvaikutukset on huomioitu. Kun puhutaan talouskasvun ja päästöjen irtikytkennästä, on vaadittava näyttöä (jota ei toistaiseksi ole) ja tarkennettava, tarkoitetaanko suhteellista vai absoluuttista irtikytkentää. Ja kun puhutaan tavoitteista, on tivattava, mitä niiden eteen on käytännössä tehty.
Kun puhutaan aineettomasta kasvusta, on kysyttävä, miten materiasta tarkkaan ottaen saadaan irti moninkertaisesti reaaliarvoa. Miten tällainen huikea materiaalitehokkuus käytännössä toteutetaan ja miten varmistetaan, ettei se lisää kulutusta (kuten lähes aina tuppaa käymään)? Ja kun intoillaan uusista teknologioista ja ”aineettomasta” ICT-alasta, on muistettava sen valtavat päästöt ja kulutus, joka kasvaa edelleen.
Niin ja: höpötys vaikuttajien ja viestijöiden rakastamasta puolestatoista asteesta tulisi lopettaa. Se meni jo. Esiteolliseen aikaan verrattuna maapallon keskilämpötila on noussut jo yli yhden asteen. Nyt olemme toiveikkaasti ajatellenkin parin kolmen asteen tiellä. Euroopassa se voi tarkoittaa jopa kuutta astetta, Suomessa ja muilla arktisilla alueilla vielä suurempaa nousua. Juuri mitään ei ole vielä tehty. Silti jokaisella asteen kymmenyksellä on yhä merkitystä.
Journalismi on vanhan maailman lapsi kuten parlamentarismikin, mutta sen ihanteet ovat yhä aivan kelvollisia. Jos ne otetaan vakavasti, niiden varassa on täysin mahdollista tehdä hyvää ”ilmastojournalismia” – tai siis ihan vain journalismia.
Journalismin ei tarvitse rohkaista toimintaan, luoda toivoa eikä keksiä ratkaisuja. Mutta journalistien pitää kertoa totuus, sillä yleisöllä on oikeus tietää. Jos journalismi jättää asettamatta asiat oikeaan kontekstiin – joka tässä tapauksessa on koko elonkehän elinkelpoisuus – on se suorastaan valheellista, ei siis journalismia lainkaan. ●
Kirjoittaja on kirjailija ja Kansan Uutisten toimituspäällikkö.