Digiloikka tehtiin, mutta printti jäi | Lööppi 3/2024
Oppilaat – ja myös opettajat – ovat eriarvoisessa asemassa sen mukaan, mitä oppimateriaaleja koulussa on käytössä. Yhdellä voi olla vihko, toisella värikäs kirja ja kolmannella uusimmat digitehtävät.
Kun digitalisaatiota alettiin tuoda kouluihin voimakkaasti kymmenisen vuotta sitten, vallitsi vahva usko siihen, että opetusmateriaali siirtyisi vähitellen kokonaan sähköiseen muotoon.
– Silloin puhuttiin revoluutiosta. Printti nähtiin vanhanaikaisena ja digi uutena, Sanoma Learning Nordicsin perusopetuksen liiketoimintajohtaja Mika Perttola muistelee.
Toisin kävi. Digiloikka kyllä tehtiin, mutta ei printti mihinkään kadonnut, ainakaan peruskoulusta. Koulu- ja kuntakohtaisia eroja toki on, mutta Suomen Kustannusyhdistyksen tilastojen mukaan peruskoulussa digitaalisen oppimateriaalin osuus on vain kymmenisen prosenttia, sekin pääosin lisäharjoituksia ja opettajille tarkoitettua tukimateriaalia.
– Printti elää vahvasti. On hienoa, että keskustelu on mennyt taas siihen suuntaan, että perinteistä oppikirjaa arvostetaan, Perttola toteaa.
– Tietyt oppilasryhmät tarvitsevat edelleen painettuja kirjoja. Esimerkiksi pienemmät lapset ja erityisoppijat hyötyvät usein siitä, että heillä on konkreettinen kirja käsissään, sanoo Opetushallituksen oppimateriaalipäällikkö Salla Peltola.
Opetushallituksen oma oppimateriaalituotanto täydentää kaupallisten kustantamojen valikoimaa tarjoamalla materiaalia pienille kieli- ja katsomusaineille ja ammattialoille sekä erityisopetukseen ja maahanmuuttajien koulutukseen.
Lukiossa printin ja digin suhde on toinen: digitaalisen opetusmateriaalin osuus on kivunnut jo yli kahdeksankymmenen prosentin. Merkittävä tekijä muutoksen taustalla oli lukion uusien opetussuunnitelman perusteiden käyttöönotto vuonna 2021. Niissä painotetaan digitaalista oppimisympäristöä ja tulevaisuuden työkalujen hallintaa.
– Se oli hurja keikaus ja tapahtui hieman yllättäenkin. Sitä ennen lukion oppimateriaalista vain muutama kymmenen prosenttia oli ollut digitaalista. Sen jälkeen tilanne on vähitellen tasaantunut ja olemme oppineet paljon. Nyt pohdimme, miten painetun ja digitaalisen oppimateriaalin hyviä puolia voisi yhdistää parhaiten, kertoo tuottaja Maria Vuorimies Otava Oppimisen palveluista.
Saavutettavuus ei ole vain tekniikkaa
Muutos on asettanut kustantamot uudenlaisten haasteiden eteen. Niissä kuitenkin uskotaan, että printti säilyttää asemansa ainakin osittain myös tulevaisuudessa.
Painetun kirjan sinnikkyydestä huolimatta digitalisaatio on jatkanut voittokulkuaan ja mullistanut oppimateriaalien tuotannon ja jakelun. Murros ei ole ollut pelkästään teknologinen, vaan se on vaikuttanut myös koulutuksen rakenteisiin, pedagogiikkaan ja oppimiskokemuksiin.
– Digitalisaatio on tuonut mukanaan uusia lainsäädännöllisiä vaatimuksia, kuten tietoturvaan liittyvät kysymykset. Myös saavutettavuus on iso juttu. Se ei ole pelkästään tekninen kysymys, vaan vaatii syvällistä ymmärrystä siitä, miten erilaiset oppijat omaksuvat tietoa. Se on ollut iso haaste monessa mielessä, Salla Peltola sanoo.
Materiaalien tekniset saavutettavuusvaatimukset on kirjattu lakiin, jos kohta ne kehittyvätkin jatkuvasti. Saavutettavuus tarkoittaa sitä, että mahdollisimman moni ihminen voi käyttää materiaalia mahdollisimman helposti.
Myös sisällön ymmärrettävyys on keskeinen osa saavutettavuutta. Oppiminen on mahdollista, kun kieli on selkeää ja kokonaisuudet etenevät loogisesti. Eri oppijoilla on eri tapoja havaita ja ymmärtää heille esitettyä tietoa, joten sisältöjen tarjoaminen eri aistein havaittavilla tavoilla edistää yksilöllistä oppimista.
Digialustalla voi esimerkiksi olla erilaisia teknisiä ratkaisuja, joiden avulla tehtäviä esitetään. Kaikki niistä eivät ole saavutettavia, mutta niitä käytetään, koska suurin osa oppilaista hyötyy jostakin toiminnallisuudesta. Näiden lisäksi laaditaan saavutettava kakkosversio esimerkiksi tekstimuotoisena pdf-tiedostona niille, jotka eivät pysty tiettyä teknistä ratkaisua käyttämään.
– Puhumme aina ”konepellin alla” tapahtuvasta tekniikasta, kuten otsikkotasoista ja alt-teksteistä. Siellä on hirveä määrä asioita, joita peruskäyttäjä ei näe mutta joiden täytyy olla kunnossa, jotta esimerkiksi kaikki erilaiset lukulaitteet toimivat järkevästi, Peltola havainnollistaa.
Kartoituksissa on käynyt ilmi, että oppikirjoissa tarvitaan entistä enemmän selkokieltä ja selkosuomea.
Selkokielelle on kysyntää
Vaihtoehtoisten materiaalien tarjoamisesta hyötyvät erityisesti opiskelijat, joilla on aistivamma tai oppimisvaikeuksia tai joiden äidinkieli ei ole suomi.
Peltolan mukaan erityisopetuksen ja S2-opetuksen oppimateriaali sisältöihin kiinnitetäänkin entistä enemmän huomiota.
– Tekemissämme kartoituksissa on käynyt ilmi, että tarvitaan selkokieltä ja selkosuomea, sillä oppijoilla on erilaisia erityisvaikeuksia ja kielihaasteita, Peltola sanoo.
Tämä heijastaa laajempaa muutosta, jossa oppimateriaalien on vastattava yhä monimuotoisemman oppilaskunnan tarpeisiin.
Uutiset Pisa-tulosten laskusta ovat herättäneet huolta suomalaisen koulutuksen laadusta. Keskustelua on käyty myös siitä, onko oppikirjojen vaatimustasoa laskettu Pisa-tulosten paineessa.
Maria Vuorimies korostaa, että oppimateriaalit pohjautuvat opetussuunnitelmiin, jotka ohjaavat niin opetusta kuin materiaalien sisältöäkin.
– Totta on, että Pisa-tulokset ovat tuoneet esiin haasteita erityisesti lukutaidossa, ja tähän on nyt kiinnitetty erityistä huomiota. Siksi oppimateriaaleissa on painotettu entistä enemmän perustaitoja, kuten lukemista ja kirjoittamista sekä suomen kielen sanaston ja luetun ymmärtämistä, Vuorimies sanoo.
Printti rauhoittaa, digi mukautuu
Oppimateriaalin formaatti vaikuttaa monin tavoin oppimisen tapoihin ja kokemuksiin. Monille oppilaille fyysinen kirja voi tarjota rauhoittavan ja keskittymistä tukevan kokemuksen, kun taas digitaalisten materiaalien etuna on niiden mukautuvuus ja interaktiivisuus.
Vuorimies listaa digitaalisten materiaalien eduksi myös muun muassa tehtävien automatisoidun tarkistamisen ja analytiikan, jonka avulla opettajat voivat seurata oppimista reaaliajassa.
Lisäksi ne tarjoavat erinomaisen mahdollisuuden eriyttää opetusta ylöspäin, sillä oppimisen haasteiden lisääntymisen kääntöpuolena myös erittäin hyviä oppilaita on paljon ja heidänkin oppimistaan täytyy tukea. Digitalisaatio on Vuorimiehen mukaan laajentanut aineistoja, joten tarjolla on myös lisäharjoituksia niille, jotka kaipaavat enemmän haasteita.
– Painetun ja digitaalisen materiaalin yhdistäminen tarjoaa parhaan mahdollisen oppimisympäristön, jossa voidaan hyödyntää kummankin formaatin vahvuuksia, Vuorimies sanoo.
Osaaminen menee hukkaan
Uusien oppimateriaalisarjojen rakentaminen lähtee aina palvelumuotoiluajattelusta.
– Haemme kentältä vinkkejä siihen, mihin tarpeisiin materiaalin täytyy vastata. Ytimessä on valtakunnallinen opetussuunnitelma, mutta myös ympäröivä yhteiskunta vaikuttaa siihen, millainen oppimateriaalista lopulta muodostuu. Se heijastelee nykyhetken koulumaailman tarpeita ja tavoitteita. Oppimateriaalit eivät ole irrallisia kokonaisuuksia, vaan ne peilaavat opetussuunnitelmien kunnianhimoisia tavoitteita, toteaa Mika Perttola.
Tavat käyttää oppikirjoja ja muita materiaaleja vaihtelevat suuresti kunnittain ja kouluittain. Joissakin kouluissa on yleislinjasta poiketen luovuttu lähes kokonaan painetuista kirjoista. Toiset koulut ovat tehneet linjauksia, ettei esimerkiksi harjoituskirjoja hankita lainkaan – tai jos hankitaankin, niihin ei saa kirjoittaa tai tehdä muita merkintöjä. Tämä on Salla Peltolan mielestä harmillista.
– Kielten harjoituskirjat on suunniteltu niin, että harjoitukset ovat pedagogisesti tarkoituksenmukaisia. Kun tehtävät tehdään vihkoon, tämä isompi ajatus niiden taustalla menee hukkaan, Peltola sanoo.
Mika Perttola nostaa esiin myös muita näkökulmia, kuten oppimaan motivoimisen. Oppimiskokemus on erilainen, jos toisella on käytössä värikäs kirja ja toinen joutuu tyytymään vihkoon. Vanhempienkin voi olla vaikea seurata lastensa koulutyötä ja edistymistä, jos kaikki on sähköisenä.
Eikä sovi unohtaa myöskään opettajien vinkkeliä. Peltolan mukaan kuntien ja koulujen linjaukset voivat asettaa opettajat eriarvoiseen asemaan sen suhteen, millaiset työvälineet heille annetaan.
– Olen verrannut tätä talonrakentamiseen: toinen saa vasaran ja poran, toinen kehotuksen katsoa netistä, Peltola sanoo.
Pahimmillaan tämä voi heijastua opetuksen laatuun.
Sanoma Learning teetti vuonna 2023 tutkimuksen eurooppalaisille perusopetuksen ja toisen asteen opettajille. Suomalaisten opettajien oman arvion mukaan kustannettu oppimateriaali säästää tuntien suunnitteluun kuluvaa aikaa keskimäärin 8,1 tuntia viikossa ja tehtävien tarkistamiseen kuluvaa aikaa keskimäärin 5,3 tuntia viikossa.
– Kustantajat panostavat oppimateriaalien pedagogiseen kehittämiseen, jotta ne tukisivat opettajia parhaalla mahdollisella tavalla, Perttola sanoo.
– On tärkeää, että opettajille tarjotaan hyvät työkalut ja oppimateriaalit, jotta he voivat keskittyä opetukseen. Totta kai rehtorit joutuvat tasapainoilemaan budjetin kanssa, mutta kustannettujen oppimateriaalien osuus koulujen kuluista on vain noin 1–2 prosenttia, Perttola toteaa. Tieto käy ilmi, kun vertaillaan Tilastokeskuksen ja Suomen Kustannusyhdistyksen tilastoja.
Millaisista summista oppimateriaalien kohdalla sitten puhutaan? Kustannusyhdistyksen tilastojen mukaan oppimateriaalien arvonlisäveroton nettomyynti peruskouluihin oli 78,3 miljoonaa euroa vuonna 2023. Digitaalisten materiaalien osuus siitä oli 14,8 prosenttia. Vuonna 2019 summa oli 73,4 miljoonaa euroa ja digin osuus 10,6 prosenttia. Toisella asteella muutos on ollut eri luokkaa. Kun vuonna 2019 arvonlisäveroton nettomyynti oli 25,4 miljoonaa euroa ja digin osuus siitä 31,1, prosenttia, vuonna 2023 nettomyyntiä oli 38,2 miljoonaa euroa ja digin osuus 80,9 prosenttia.
Tekoäly tulee kouluunkin
Mitä syntyisi, jos koko oppimateriaalijärjestelmä räjäytettäisiin ja aloitettaisiin puhtaalta pöydältä? Aika lailla nykymallin kaltainen systeemi, vastaavat Peltola, Vuorimies ja Perttola kuin yhdestä suusta. Hybridimalli toimii hyvin.
– Pohdimme tätä itse asiassa jatkuvasti. Mietimme eri näkökulmista, millaista arki kouluissa on ja miten voisimme reagoida siihen. Yhteistyö koulujen kanssa on vahvaa. Meillä on hyvä keskusteluyhteys ja käymme kouluissa katsomassa, millaista arkea siellä eletään, sanoo Vuorimies.
Hän korostaa, ettei digitalisaatio ole mörkö, vaan se on tuonut työhön paljon uusia, hyviä asioita.
– Oppiminen on monipuolistunut, ja ymmärrämme nyt paremmin, että jokainen oppija on oma yksilönsä. Tärkeintä on luoda oppimisen iloa ja positiivisia oppimiskokemuksia, Vuorimies sanoo.
Perttola jakaa kiitosta osaaville oppikirjailijoille.
– Arvostan tekijöitämme. Meillä on monta sataa aktiivista ammattilaista, jotka reflektoivat käytännön työtä tosi hyvin. Mielestäni nykyinen malli, jossa on sekä printtiä että digiä, on hyvä. Printti keskittyy perusasioihin ja digi harjoituksiin ja opettajan tukemiseen.
Perttola uskoo, että lähitulevaisuudessa myös tekoäly tulee osaksi oppimateriaaleja. Kenties se voi auttaa mukauttamaan oppimiskokemusta entistä henkilökohtaisemmaksi.
– Tämä ei tosin välttämättä tapahdu vallankumouksellisesti, vaan evoluutiomallin mukaan. Se tuo pikkuhiljaa uusia hyötyjä luokkahuoneeseen ja tapaan tehdä sisältöjä, kuten digitaalisuus on aiemmin tuonut, Perttola ennustaa. ●