Ääni viholliselle | Lööppi 3/2024
Toimittaja Tuukka Tuomasjukka sukelsi puoluelehtien maailmaan ja huomasi, että osa niistä on löytänyt uudenlaisen menestysreseptin.
Pohjanmaan Kokoomusnuoret haikailee Suomelle sukellusveneitä. Porin Edistysporvarien mielestä turkisalan investointitukia ei pitäisi maksaa verovaroista. Kainuun Kokoomus toivoo, että sähkön siirtohinnat yhtenäistettäisiin koko Suomessa.
Hykertelen kirjaston lehtilukusalin nojatuolissa, kun selaan kokoomuksen puoluelehteä Nykypäivää ja sen muutaman rivin tiivistelmiä puoluekokousväen esityksistä. Tämähän on Suomi pienoiskoossa! Perinteisestä paikallisosastojournalismista on kerrankin saatu hauskaa ja perusteltua!
Viereiselle pöydälle olen haalinut lehtipinoon lisää luettavaa eri puolilta poliittista kenttää. Olen tullut kirjastoon selvittämään, onko puoluelehdistä iloa yhteiskunnasta kiinnostuneelle kolmekymppiselle, jolla ei ole puoluekirjaa – ja tietysti syynäämään, miltä niiden journalismi näyttää ammattilaisen silmin.
Kaikkea etsimääni en lukusalista löydä. Esimerkiksi RKP:n puoluelehden nimeä en edes tiedä, ja se pitää googlata: Medborgarbladet. Lehteä ei löydy printtinä Tammerfors stadsbibliotekista, joten tyydyn selaamaan verkkolehteä.
Printtien etsiminen on tietysti vanhanaikaista. Esimerkiksi vihreiden Verde ilmestyy ainoastaan verkossa, Perussuomalainen-lehti on vähentänyt ilmestymiskertojaan murto-osaan, ja jopa keskustan puoluelehti Suomenmaan printti lakkasi ilmestymästä vuodenvaihteessa. Ajat muuttuvat.
Voiko puoluelehti olla yleislehti?
Puoluelehtijournalismi on nostanut viime aikoina päätään, vaikka julkisuudessa onkin korostunut laskusuhdanne ja ainakin lievä ahdinko sen jälkeen, kun vihreiden Vihreä Lanka lakkautettiin vuonna 2019.
Tämänhetkiseltä kentältä erottuu kolme suurta: SDP:n Demokraatti, kokoomuksen verkkolehti Verkkouutiset ja printtilehti Nykypäivä sekä vasemmistoliiton Kansan Uutiset.
Muitakin tuttuja brändejä on. Keskustan Suomenmaan paperilehteä olin tottunut selaamaan sellaisen nähdessäni. Perussuomalaista olen napannut luettavaksi muun muassa Rovaniemen rautatieasemalta sekä yleisötapahtumista puolueen kojulta.
Toisin kuin kollegansa, Perussuomalainen sekä verkkolehti Suomen Uutiset eivät ole sitoutunut Journalistin ohjeisiin, joten niitä täytyy lukea eri silmällä. Samoin ajattelee myös puoluelehtiä toistaiseksi keskeneräiseen väitöskirjaansa tutkinut Sini Ruohonen. Nykyään hän työskentelee toiminnanjohtajana kokoomuksen rahoittamassa ajatuspajassa.
Ruohosen mukaan puoluelehtien pitäisi noudattaa samoja pelisääntöjä kuin muun median. Jos julkaisu ei ole JSN:n jäsen, se ei ole puoluelehti, hän linjaa, eikä sitä pitäisi myöskään verrata journalistin ohjeisiin sitoutuneisiin julkaisuihin.
Puoluelehtiä selaamalla selviää, että ne operoivat kahdella eri aikajänteellä. Printissä julkaistaan ajatonta aikakauslehtisisältöä, kun taas verkkoon tehdään nopeita uutisia.
Kun Minja Koskela sai haastajan vasemmistoliiton puheenjohtajakisaan, siitä kertoi ensimmäisenä Kansan Uutiset. Demokraatti puolestaan on noussut STT:n siteeratuimpien medioiden listalle politiikan skuupeillaan.
Kokoomuksen Verkkouutiset pelaa leveämmällä aihekirjolla. Sen jutut ovat monesti yhteiskunnallisista aiheista – esimerkiksi koronan leviäminen tai raakkutuhojen ennallistaminen – jolloin puoluepolitiikan osuus on suhteessa pienempi.
Suomenmaa taas tuntuu menneen jopa kokoomuksesta ohi yleismedian suuntaan. Tässä sen hiljattaista aihekirjoa: Trump solvasi veteraaneja, englannin kielen puhe- ja kirjakielen ääntämiseroja ihmetellään, näin perintö oikeasti jaetaan.
Hämmennyn. Tarvitaanko puoluelehteä oikeasti tekemään tällaisia juttuja, kun iltapäivälehdet ne jo hoitavat?
Toisaalta lehti nostaa esiin myös kipakoita keskustalaisnäkökulmia, esimerkiksi kritiikkiä Turkuun suunnitellusta Länsiradasta. Luetuimpien listan perusteella tämä kiinnostaa lukijoita edelleen.
Moninaisuus on muisto vain
Lyötyä ei pidä lyödä. Suomenmaa on käynyt läpi kovat budjettileikkaukset, kun puoluetuki pieneni vaalitappion jälkeen.
Poliittisen journalismin historia ja alamäki ovat toimittajille tuttuja. Puolueiden pää-äänenkannattajat ilmestyivät pitkään päivittäin, ja lisäksi puolueilla oli omia lehtiään maakunnissa. Nykyään tällainen moninaisuus on muisto vain, kun pelkkä yhden aikakauslehden pystyssä pitäminen vaatii kovaa työtä.
Puoluelehdistön harveneminen alkoi 1980- ja 1990-luvuilla, kun maakuntalehdet alkoivat luopua puoluesidonnaisuuksistaan ja maakuntien kakkos- ja kolmoslehdet alkoivat kadota. Vuonna 2014 puolueiden viestintätuki sulautettiin puoluetukeen, jolloin sitä ei enää korvamerkitty puoluelehdille.
Moni on surkutellut käännettä, mutta sillä saattoi olla hyvätkin puolensa.
– Voi olla, että rahoituksen harkinnanvaraisuus paransi merkittävästi näiden lehtien laatua, Sini Ruohonen sanoo.
Ruohosen tutkimustyön keskeinen hypoteesi koski ristiriitaa journalismin uskottavuuden ja puolueen palvelemisen välillä. Näiden välillä tasapainottelu voi olla vaikea rasti. Julkaisun pitää kiinnostaa muitakin kuin omia, mutta samalla pitäisi silti olla riittävän uskollinen puolueelle. Jos linja on liian kriittinen, voi päätoimittaja saada kenkää.
Keskeiseksi jääkin liikkumatilan tulkitseminen. Sen koko taas määrittyy puolueiden johdossa, Ruohonen arvioi.
– Jos joku päätoimittaja on kovin vallaton, hän on saanut siihen siunauksen.
Demokraatin renessanssi
Ainakin vähän vallattomaksi voisi luonnehtia Demokraatin päätoimittajaa Petri Korhosta. Hän aloitti tehtävässään vuonna 2022. Sitä ennen hän on työskennellyt pomotoimittajana useissa eri yleismedioissa, viimeksi Seurassa.
Korhosen porukalla menee lujaa. Lukijamäärät ovat kasvussa, ja lehti sai tänä vuonna Aikakausmedian Editgaalassa vuoden yleisömedian palkinnon.
– Me olemme kokeneet uuden renessanssin, hän sanoo.
Petri Korhosen mukaan nyt pärjäävät ne, jotka uskaltavat erottautua perinteisestä puoluelehden formaatista – siis tehdä jotain muutakin kuin jäsenlehteä, joka ”kertoo omasta jengistä pelkästään hyviä ja kauniita asioita, samalla kun pahuus löytyy ulkopuolelta”. Esimerkiksi RKP:n ja kristillisdemokraattien lehdet vaikuttavat lehtikierrokseni perusteella tämänkaltaiselta hymistelyltä.
– Mitä terävämpi puoluelehti on, sitä enemmän se vetoaa yleiseen lukijakuntaan ja politiikka-uutisfriikkeihin, Korhonen sanoo.
Omien kritiikillä ostetaan uskottavuutta
Demokraatti on saanut huomiota muun muassa viime joulukuun kolumnillaan, jossa lehden toimittaja Simo Alastalo kritisoi puolueen entisen puheenjohtajan Sanna Marinin tapaa esitellä varallisuuttaan sosiaalisessa mediassa itsenäisyyspäivän jatkoilla. Korhonen kertoo, että muista puolueista tullaan toisinaan kysymään, miksi he kritisoivat omiaan.
– Me ostamme tällä uskottavuutta. Jos me osaamme kritisoida omiamme, lukijat voivat luottaa siihen, että kun me kritisoimme kilpailijapuolueita, me emme tee sitä kettuillaksemme, vaan normaalin lähdekritiikin keinoin.
Korhonen toivoo, että muutkin puoluelehdet tekisivät samoin. Nyt oman viiteryhmänsä kriittistä tarkastelua harjoittaa hänen mukaansa tällä hetkellä vain Kansan Uutiset. Vaikka Demokraatti on näkyvämpi kuin ennen, journalismin sisältö ei päätoimittajan mukaan ole muuttunut. Korhonen vertaa lehteään ravintolaan, jonka ruokalista on pysynyt ennallaan, mutta annosten esillepanoa ja tarjouksia on päivitetty.
Vähemmästäkin tulee mieleen Jyrki Sukula. Puoluelehdet kuntoon, Petri Korhonen!
Kaikkea kunniaa päätoimittaja ei ota itselleen. Sen sijaan hän uskoo, että viisikkohallituksen ympärillä ollut huomio tarttui myös puoluelehtiin.
Troijan hevonen oikealta
Joka toinen viikko ilmestyvää Demokraattia tekisi mieli kutsua puoluelehtien suurimmaksi ja kauneimmaksi. Nykypäivän ja Verkkouutisten päätoimittaja Kasperi Summanen on eri mieltä.
Internetissä eniten lukijoita kerää tosiaan Verkkouutiset. Sen kävijämäärät ovat maakuntalehtien tasolla ja menevät ohi esimerkiksi Maaseudun Tulevaisuudesta ja uutislinkkejä keräävästä Ampparit-portaalista. Summanen pitää valittua yleislinjaa hyvänä.
– Me emme saarnaa kuorolle, vaan tavoitamme tosi paljon muitakin kuin kokoomuslaisia.
Verkkouutisten tapaa uutisoida muita puoluelehtiä laajemmin voikin pitää Troijan hevosena. Päätoimittaja on strategiasta avoin.
– Jos katsoo, millä tavalla me uutisoimme taloudesta, siinä suuri yleisö sitten altistuu meikäläiselle arvomaailmalle.
Summasen tavoitteena on kasvattaa Verkkouutisten lukijamääriä ja mainostuloja entisestään. Viisi kertaa vuodessa ilmestyvän Nykypäivän osalta hän haluaa ylläpitää laatua ja toivoo, että puolue haluaisi lukea sitä jatkossakin.
Kommentti on paljonpuhuva: verkkoa kasvatetaan, mutta printissä selviytyminen tuntuu riittävän.
Meneillään voi silti olla jonkinlainen puoluelehdistön uusi tuleminen, Summanen pohtii. Hän kehuu kollegoitaan Demokraatissa ja Kansan Uutisissa.
– He ovat tehneet oikeita valintoja ja menneet puolueen pravdan linjasta puoluetta haastavaan linjaan, hän sanoo.
Summasen mukaan myös hänen lehtensä nostavat esiin kritiikkiä emopuoluetta kohtaan.
Verkkouutiset ei kuitenkaan kirjoita elokuun puheenaiheesta, puolueen varapuheenjohtajan Karoliina Partasen aiemmassa työssään saamista vakavista moitteista, jotka olisivat oikeuttaneet hänen erottamiseensa Asianajajaliitosta.
Omaa integriteettiä on helppo julistaa sanoin, mutta se pitäisi osoittaa teoin.
Printtilehden levikki pienenee, hitaasti ja varmasti, myös puoluekentällä.
Markkinatalouden ehtoja on vaikea täyttää
Vaikuttaa siltä, että nykyisin hyvään puoluelehteen kuuluu tuntea vihollisensa ja päästää heidät ääneen. Esimerkiksi Nykypäivällä on kolumnistina Li Andersson ja Demokraatilla Teknologiateollisuuden viestintäpäällikkö Marjo Ollikainen.
Myös Kansan Uutisten Jussi Virkkunen pohtii, kuinka heidän pitäisi kirjoittaa kokoomuksesta: siitä, miksi puolue on viime vuosina saanut vaalivoittoja kerta toisensa jälkeen ja minkä takia Petteri Orpo on ”poliitikkona aika hyvä”.
– Meidän pitäisi osata kysyä epämiellyttäviä kysymyksiä ja analysoida niiden vastauksia, Virkkunen sanoo.
Olen itse avustanut muutaman jutun verran Kansan Uutisia ja seurannut sitä puoluelehdistä tarkimmin. Mitä julkaisun kuulumisiin tulee, Virkkunen on haastateltavistani mietteliäin. Journalismin näkökulmasta julkaisulla menee hyvin, mutta talouden ongelmat pysyvät. Se tarkoittaa sitä, että printtilehden levikki pienenee, hitaasti ja varmasti, myös puoluelehtikentällä.
Pitkällä tähtäimellä se ei tarkoita hyvää, elleivät lukijat ole valmiita maksamaan verkkolehdestä. Eivätkä he välttämättä ole. Reuters-instituutin tuoreiden lukujen mukaan vain 20 prosenttia on valmis maksamaan uutisista verkossa.
– Kyllähän se tarkoittaa, että markkinoilla ei voi olla niin montaa mediatuotetta kuin nyt, Virkkunen sanoo.
Miten tehdä ideologialla rahaa?
Mihin puoluelehtiä sitten tarvitaan – muuhunkin kuin kirjoittamaan aika ajoin työmarkkinoista ja toimimaan sidosryhmiensä äänitorvena, jos kovasti kärjistetään? Jussi Virkkunen on huolissaan siitä, että yhteiskunnallinen keskustelu typistyy väistämättä, mikäli journalismia kulutetaan vain muutamasta eri julkaisusta. Journalisti-lehdessä hän nosti keväällä esiin sen, kuinka Suuren journalistipalkinnon ehdokkuudet menevät aina samoille suurille medioille.
Hyviäkin merkkejä on. Kansan Uutiset on päätoimittajansa mukaan saanut nostettua tekemänsä journalismin kysyntää. Nyt siitä opetellaan saamaan rahaa.
– Kun ideologioilla on yhteiskunnassa niin suuri merkitys, niin uskoisin, että kysyntää on myös journalismille, joka katsoo asioita aatteellisesti. ●