Viimeinen sana | Lööppi 2/2024
Ylen mediakriittisen ohjelman lähetyspaikkaa kiitettiin, mutta juuri se oli ohjelman tekemisessä vaikeinta, kertoo Viimeistä sanaa juontanut Rosa Kettumäki.
”Ylen TV1 -kanavan ajankohtaisohjelma Viimeinen sana on lopetettu”, kirjoitti Helsingin Sanomat toukokuun alussa, kun ohjelman päättymisestä kerrottiin sen viimeisessä jaksossa. Myös Iltalehti uutisoi ohjelman päättymisestä.
Muutamaa viikkoa aiemmin Rosa Kettumäki, ohjelman juontaja, oli kiemurrellut helsinkiläisessä Rytmi-baarissa, kun hän antoi Lööpille haastattelua Viimeisen sanan tekemisestä. Kettumäki tiesi jo ohjelman lakkauttamisesta, mutta ei voinut vielä kertoa siitä.
Kun Viimeinen sana vuonna 2022 siirtyi lauantaina lähetettävästä 15 minuutin aamuohjelmasta perjantai-iltaan ja puolen tunnin mittaan, Yle sai kiitosta siitä, että mediakritiikki palasi näkyvälle paikalle – samalle, jolla Pressiklubia esitettiin.
Kettumäen mukaan ohjelman tekemisessä vaikeinta oli juuri sen ohjelmapaikka. Lähetysajankohta rajoitti sitä, millaista mediakritiikkiä ohjelmassa pystyi tekemään.
Esimerkiksi viime syksynä hän teki mainosmyynnin ja journalististen valintojen suhdetta käsittelevän jakson, jossa korostui paikallismedia. Teema on Kettumäen mielestä hyvin tärkeä, mutta katselumäärät jäivät mataliksi.
– Jos yleisö ei halua katsoa sellaista ohjelmaa juuri siihen ajankohtaan, niin sitä ei kannata tehdä tuolle ohjelmapaikalle.
Loppuvaiheessa Viimeinen sana keskittyikin arvioimaan, miten suomalainen media oli onnistunut ajankohtaisten uutisaiheiden käsittelemisessä. Viimeisissä jaksoissaan ohjelma käsitteli muun muassa kansanedustaja Timo Vornasen ammuskelua, Venäjä-uutisointia ja politiikan journalismin sanavalintoja.
Suurin haaste oli ajan puute
Viimeisellä sanalla oli näkyvä lähetyspaikka ja myös jonkinlaista symboliarvoa, mutta itse ohjelmaa tehtiin pienillä resursseilla.
Kettumäki teki jaksot suurimmaksi osaksi kahdestaan tuottajan kanssa. Lisäksi dramaturgi teki töitä ohjelman parissa muutaman tunnin viikossa, ja kirjoittava toimittaja teki verkkojutun lähetyksen jälkeen.
Alkuun Kettumäki teki ohjelmaa vuoroviikoin toimittaja Olli Seurin kanssa, mutta tämä jättäytyi ohjelmasta pois jo aikaisemmin. Tämän jälkeen tekijätiimissä oli hetkellisesti taustatoimittaja.
Viimeistä sanaa tehtiin kiireisellä aikataululla ja pitkillä työpäivillä. Tiistaisin päätettiin aihe, keskiviikkona pyrittiin varmistamaan haastateltavat ja torstaina ja perjantaina kirjoitettiin käsikirjoitus valmiiksi. Ohjelman suora lähetys kuvattiin perjantaina, ja lauantaina Kettumäki oli vielä tavoitettavissa jälkipyykin varalta.
– On haastava yhdistelmä tehdä ohjelmaa nopeatempoisella valmistellulla suhteelliseen lyhyeen lähetysaikaan ja vielä suoraan lähetykseen.
Maanantait, jona tämänkin jutun haastattelu tehtiin, juontaja pystyi pitämään vapaana.
Suurin haaste Kettumäelle ohjelman tekijänä oli ajan puute: niin lähetykseen valmistautumisessa kuin suorassa lähetyksessä.
– Välillä saan palautetta siitä, miksi tätä tiettyä näkökulmaa ei käsitelty ohjelmassa. Monesti juuri se kysymys on ollut käsikirjoituksessa, ja jos keskustelu olisi mennyt sopivasti eteenpäin, se olisi otettu mukaan, mutta koska rytmi oli tällä kertaa tällainen, niin sitä ei käytetty.
Tästä nousee haastattelun aikana esimerkki, kun viereiseen pöytään Rytmissä tulee istumaan Kettumäen tuttu, Kirkon ulkomaanavun vaikuttamispäällikkö Tapio Laakso. Kettumäki alkaa pian puhua hänen kanssaan Viimeisen sanan taannoisesta Gazan sotaa käsitelleestä jaksosta. Samalla hän kertoo, että olisi halunnut käydä keskustelua siitä, kuinka esimerkiksi ihmisoikeusjärjestö Amnesty puhuu palestiinalaisten kohtelusta apartheidina. Kysymykseen ei kuitenkaan ehditty.
Monet tutkijat pelkäävät toimittajien kritisoimista julkisesti.
Mediakriitikoita oli vaikea löytää
Rosa Kettumäen mukaan toimittajat olivat innoissaan Viimeisestä sanasta ja tulivat mielellään vieraaksi ohjelmaan, mutta muista ammattikunnista oli vaikea löytää mediakriitikoita. Esimerkiksi monet tutkijat pelkäävät Kettumäen mukaan toimittajien kritisoimista julkisesti – enemmän kuin olisi tarpeen.
– Toimittajat ovat usein itsereflektiivisiä, ja jos media on epäonnistunut kollektiivisesti jonkin aiheen käsittelyssä, toimittajat ottavat sen aika avokätisesti vastaan.
Osaltaan arkuus voi liittyä Kettumäen mukaan siihen, että mediakriittinen keskustelu suomalaisessa yhteiskunnassa on ohutta. Julkista keskustelua mediasta on hänen näkökulmastaan paljon aina viihdepodcasteja myöten, mutta nyansoidumpaa mediakriittistä keskustelua vähemmän. Kettumäki harmitteleekin mediakritiikin alustojen vähäisyyttä.
Tästä seurasi se, että jos hän Viimeisen sanan suorassa lähetyksessä ei ehtinyt esittää jotain kysymystä, henkilö ei välttämättä koskaan joutunut vastaamaan siihen julkisuudessa. Näissä tilanteissa Kettumäki soimasi itseään tavallista enemmän.
Toiveissa mediakriittinen podcast
Kun Vantaalla tapahtui huhtikuussa kouluampuminen, media selitti Kettumäen mukaan poikkeuksellisen paljon omaa toimintalogiikkaansa – muun muassa sitä, miksi nimiä ei julkaistu uutismediassa, vaikka ne kiersivät ympäri internetiä.
Kettumäen mukaan esimerkiksi televisiossa voisi miettiä enemmänkin sitä, miten juontajan alustuksessa tai ihmisten esittelyssä saataisiin kerrottua enemmän siitä, miksi juuri kyseinen ihminen on kutsuttu haastateltavaksi tai miksi tällä kertaa oli valittu juuri kyseinen näkökulma.
Tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että tutkijan titteliin vetoamisen sijaan kerrottaisiin, mitä aiheeseen liittyvää tämä on tutkinut, tai valiokunnan jäsenenä toimivaa poliitikkoa haastatellessa kerrottaisiin, mikä valiokunnan merkitys asiassa on.
Tähän tarttumisen Kettumäki jättää toistaiseksi kollegoilleen. Syksyllä hän lähtee Helsingin Sanomain säätiön stipendiaattina New Yorkiin, jossa hän opiskelee yksivuotisen datajournalismin maisterintutkinnon Columbian yliopistossa.
Sillä aikaa hän toivoo, että joku pääsisi tekemään mediakriittistä podcastia. Etukäteen nauhoitettavassa, audiomuotoisessa ohjelmassa jäisi enemmän tilaa keskustelulle, eikä se olisi alisteinen tv-ohjelman tiukalle rytmille.
– Silloin olisi tarpeeksi aikaa kysyä kysymysten ketju loppuun asti. Jotta päätoimittajaa voidaan vastuuttaa linjasta, se vaatii pitkän kysymysketjun, mutta televisio-ohjelma ei voi jäädä junnaamaan.●