Tietokirja vaatii ison tarinan | Lööppi 2/2024
Tänä keväänä kustannustoimittaja Jarkko Jokelaisen työpöydällä ovat Juice Leskinen, Pedro Hietanen ja Vesterinen yhtyeineen.
Suomessa kello lähestyy viittä iltapäivällä, mutta New Yorkissa se ei ole vielä aamukymmentä. Yhdysvalloista etätöitä Suomeen tekevän Jarkko Jokelaisen tytär on lähtenyt kouluun reilua tuntia aiemmin, ja isä on aloittanut työpäivänsä.
53-vuotias Jokelainen on taustaltaan kulttuuritoimittaja, muusikko ja tietokirjailija. Viimeiset vuodet hän on työskennellyt Like-kirjakustantamossa kustannustoimittajana. Kun Like julkaisee musiikkia liippaavan tietokirjan, se kulkee lähes aina Jokelaisen mankelin läpi.
Loikkauksesta kirjojen pariin tulee tänä vuonna neljä vuotta, ja sitä ennen Jokelainen työskenteli Helsingin Sanomissa yhteensä 27 vuotta. Pestin loppuvaiheessa hän vaihtoi päivätyön säännölliseen freelanceriuteen, kun asui puolisonsa töiden takia viisi vuotta Lontoossa.
– Lontoon-keikka venyi niin pitkäksi, että jouduin irtisanoutumaan. Vaihtoehtona oli tulla takaisin kotitoimitukseen, mutta
perheen tilanne ajoi ohi.
Myös työt Likellä alkoivat Helsingissä, ennen kuin Jokelaisen puolison nykyinen asiantuntijatyö vei perheen New Yorkiin. Muutosta Yhdysvaltoihin on vajaa vuosi.
Nyt kirjojen tekeminen jatkuu etänä. Muutto ”ison veden taakse”, kuten Jokelainen itse kuvaa lähtöä, tarkoitti jälleen siirtymistä freelanceriksi työlainsäädännöllisistä syistä. Työn sisältö ja työyhteisö on pysynyt kuitenkin samana.
– Jos covidista jotain hyvää jäi niin se, ettei etätyöskentely ole enää kenellekään vierasta tai mahdoton ajatus. Aikaeroa lukuun ottamatta ei ole suurta eroa siinä, kummalla puolella rapakkoa näitä hommia tekee.
Jokelaisen pitkää uraa selittää se, että hän tuli alalle jo teininä.
Ura alkoi 13-vuotiaana
Jokelainen päätyi Likelle tehdessään kustantamolle kirjaa 1980-luvun rock-yhtye Smackista. Kansainvälisen läpimurron partaalla käyneestä, sittemmin kulttimaineeseen nousseesta suomalaisbändistä kertova kirja oli intohimoprojekti, joka syntyi työtunteja säästelemättä.
Kuolemaantuomitun laulu ilmestyi vuonna 2021.
Projektin myötä Jokelainen sai myös vihiä, että Likellä olisi tarve kustannustoimittajalle.
– Siinä vaiheessa, kun olin palauttanut käsikirjoituksen, sain kustantamosta hätääntyneen puhelinsoiton, että kustannustoimittajasi on vaihtanut muihin hommiin. Olin, että ei hätää, kyllä se kirja ulos saadaan.
– Silloin minulla välähti, että teillä ei siis ole kustannustoimittajaa, ja tarjouduin ottamaan edeltäjän pestin, koska olin juuri saanut kirjan valmiiksi ja tarvitsin hommia.
Tilaisuus teki varkaan. Jokelaisella oli takanaan yli 35 vuotta toimittajan töitä, ja vaihtelu kiinnosti.
Jokelaisen pitkää uraa selittää se, että hän tuli alalle jo teininä.
Jokelaisen 13-vuotiaana perustaman, musiikkiin erikoistuneen Subterranean Jungle -pienlehden synnystä tuli tänä vuonna 40 vuotta. Sittemmin Jungle-nimeen vaihtanut lehti ilmestyi yhteensä 11 vuoden ajan ja 27 numeron verran.
Kun Jokelainen jätti Hesarin, hän sai ympärilleen Liken pienen, noin puolentusinan ihmisen joukon. Koska väkeä on vähän, kaikki tekevät ”vähän kaikkea”.
Jokelaisen tehtäviin kuuluu myös uusien kirjaprojektien ideoimista ja julkaisupäätösten tekemistä. Lisäksi hän osallistuu teosten markkinoimiseen ja haastattelee kirjailijoita tapahtumissa Suomessa.
– Mutta varsinainen työn ydin on toimitustyö, joka vie eniten aikaa.
Etätyö New Yorkista on onnistunut ongelmitta. Kun Jokelainen aloittaa työpäivänsä, ovat kollegat lopettelemassa päivän töitä. Jokeainen järjestää työpäivänsä niin, että palaverit ovat aamuisin: seitsemän ja kymmenen välillä New Yorkin aikaa eli kahden ja viiden välillä iltapäivällä Suomessa.
Ainoa huono puoli kuviossa on se, että aamulla herätessä sähköposti on täynnä Suomesta saapuneita viestejä.
– Siinä tulee välittömästi paniikki, että näihin pitää vastata heti aamutuimaan.
Toisaalta kustannustoimittajan työtä tukee se, että Jokelaisen työsähköposti hiljenee noin puoliltapäivin New Yorkin aikaa. Silloin hän saa keskittyä käsikirjoitusten lukemiseen ja kommentoimiseen ilman häiriöitä.
Kommenttiraita laulaa
Jokelainen aloittaa uuden kirjan työstämisen pohtimalla kirjoittajan kanssa, mikä teoksessa olisi keskeistä. Tämä tapahtuu monesti jo ennen kuin hän on nähnyt käsikirjoitusta.
Tekstin ensimmäisen kokonaisen version Jokelainen saa käsiinsä ideaalitilanteessa noin vuosi ennen kirjan julkaisua. Tällöin hän tekee muokkauksia tekstin isoihin linjoihin: esimerkiksi myllää teoksen rakennetta ja kertoo, mitä kohtia kirjoittaja voisi syventää.
– Sen jälkeen kirjoittaja lähtee työstämään tekstiä suuntaviivojen mukaisesti, ja minä laitan kädet ristiin ja toivon, että jälki paranee entisestään.
Kun Jokelainen saa käsiinsä käsikirjoituksen toisen version, hän aloittaa yksityiskohtaisen työstämisen ja ”antaa kommenttiraidan laulaa”. Tällä kierroksella tulee mukaan myös kielenhuolto.
Tutulta kirjoittajalta käsikirjoitus voi saapua Jokelaiselle kireimmillään vain kuukausia ennen kirjan menemistä painoon. Hän korostaa, että tällaiset järjestelyt edellyttävät luottamusta kirjoittajaan – ja nopeaa toimitustyötä.
Siirtymää kustannustoimittajaksi on helpottanut Jokelaisen mukaan se, että Helsingin Sanomissa käytännössä kaikki editoivat kollegoiden juttuja. Kustantamossa editointikokemusta on tarvinnut etenkin kokemattomampien kirjailijoiden tekstejä hioessa.
– Aika surutta olen välillä joutunut kirjoittamaan joitakin käsikirjoituksia uusiksi.
Silppu jää pöydälle
Jos jokainen ihminen on Veikko Lavin mukaan laulun arvoinen, kuka sitten on sen arvoinen, että Like tekee hänestä musiikkitietokirjan?
Jokelainen korostaa tarinoita. Niiden kertymistä varten kohteella taas pitää olla takanaan tarpeeksi kilometrejä.
Jotain kertoo se, että kesällä Jokelaisella on työpöydällään Juice Leskistä, Pedro Hietasta ja Vesterinen yhtyeineen -kokoonpanoa käsittelevät kirjat.
– Jos puhutaan musiikkikirjoista, niin meille tarjotaan paljon esimerkiksi sellaisia tekstejä, joissa iskelmäbändeissä soittanut rivimuusikko päättää vanhoilla vuosillaan kertoa elämästään.
Mutta kun se on silppua eikä mukana ole isoa tarinaa, käsikirjoitus jää pöydälle.
Jokelaisen mukaan bändin suosio ei korreloi sen kanssa, miten hyvän tai menestyksekkään kirjan siitä saa. Esimerkiksi pienempien kansanjoukkojen suomalaisilla metalliyhtyeillä – kuten Swallow the Sunilla tai Sentencedillä – on intohimoinen fanikaarti, ja niistä tehdyt kirjat ovat menestyneet hyvin.
Sitä Jokelainen harmittelee, että 1980-luvulla musiikkipiirien vieroksumasta suomalaisesta Bogart Co. -yhtyeestä tekeillä oleva tietokirja päätyi kilpailijalle. Tarina on hänen mukaansa poikkeuksellinen ja kertomatta.
– Sen olisin ottanut meille kiljuen.
Deadline kahden vuoden päästä
Siirtymä toimittajasta kustannustoimittajaksi on tarkoittanut Jokelaiselle rytmin muutosta.
Toimittajan työssä deadline tuli vastaan jatkuvasti, mutta kustannustoimittajana se voi olla parhaimmillaan vasta kahden vuoden päästä.
– Työn määrä ei välttämättä ole yhtään vähäisempi, mutta sitä pystyy jaottelemaan eri tavalla.
Projekteja on toki useita samaan aikaan. Tällä hetkellä Jokelainen arvioi pyörittävänsä kuutta eri kirjaa, jotka ovat eri vaiheissa.
– Viimeisen kuukauden aikana on ollut yksi päivä, jolloin tein kuusitoista tuntia hommia. Välillä se on sellaista.
Tulevaisuudessa Jokelainen haluaisi kokeilla siipiään myös kääntämisessä. Kirjoituksia Kellarista -musiikkilehti julkaisi vastikään Jokelaisen käännöksen amerikkalaisessa Cramps-rockyhtyeessä soittaneen suomensukuisen Miriam Linnan kirjoittamasta tekstistä.
– Toivoisin, että sitä pääsisin jossain vaiheessa tekemään enemmän. ●
Jarkko Jokelaisen vinkit hyvään tietokirjaan
1. Heittäydy ylen määrin. Jokelainen teki Kuolemaan tuomitun laulu -kirjaansa yli sata haastattelua. ”Tee ihan liikaa töitä, jopa niin paljon, että voit olla varma, että et ikinä pääse tuntipalkoille. Se ei ole hirveän kustannustehokasta, mutta hyvän kirjan kannalta se on keskeistä. Suomessa on niin pienet markkinat, että kirjoja joutuu usein tekemään omaan piikkiin.”
2. Kerää aiheesta kaikki mahdollinen materiaali, mutta käytä siitä vain olennainen. Kirjoituspöydälle saa jäädä hyvinkin suuria määriä ylimääräistä tekstiä. Varaa aikaa aineiston käsittelyyn ja kirjoittamiseen, ettei lopputuloksesta tule tilkkutäkkiä.
3. Jos usea haastateltava kertoo saman tarinan, kokeile luoda niin sanottu Tupu–Hupu–Lupu-keskustelu: yksi aloittaa kertomuksen, toinen jatkaa ja kolmas jatkaa siitä, mihin edellinen jäi. ●