Ehdota Sallin saajaa 21.1.2024 mennessä

Etusivu > Ajankohtaista > Ehdota Sallin saajaa 21.1.2024 mennessä

Helsingin Seudun Journalistit jatkaa Suomen Aikakauslehdentoimittajain Liiton perinnettä jakamalla Salli-journalistipalkinnon jälleen vuonna 2024. Palkinto vahvistaa jäsentemme ammatillista identiteettiä ja nostaa alan arvostusta.

Tweet in Twitter Share in Facebook

Salli-palkinto voidaan myöntää merkittävästä, mieleen painuneesta tai keskustelua herättäneestä alan teosta, kuten jutusta tai juttusarjasta, kuvasta, kuvituksesta tai kuvasarjasta, kirjasta tai kirjasarjasta. Palkita voidaan myös esimerkiksi lehti- tai konseptiuudistus, innovatiivisen nettisovelluksen toteutus tai viestintäteko. Palkinto voidaan myöntää myös elämäntyöstä tai hyvän hengen luomisesta työyhteisöön.

Salli-palkinnon voi saada vain yhdistykseen (HSJ) kuuluva jäsen tai työryhmä, jonka enemmistö on HSJ:n jäseniä. HSJ:n jäsenet työskentelevät pääkaupunkiseudulla toimivissa kustantamoissa, sanomalehdissä, aikakaus- ja järjestölehdissä ja uutistoimistoissa. Televisiosta tutut kasvot eivät siten ole jäseniämme. Palkinto voidaan jakaa yhdelle tai useammalle ehdokkaalle. Se voidaan jättää myös jakamatta, mikäli kriteerejä täyttäviä esityksiä ei ole.

Kuka tahansa HSJ:n jäsen tai mikä tahansa yhdistykseen kuuluva toimitusosasto voi ehdottaa palkintoehdokasta. Ehdottajan ei tarvitse olla HSJ:n jäsen.

Pyydämme jäsenistöltä hyvin perusteltuja ehdotuksia 21.1.2024 mennessä.
Jätä ehdotuksesi tällä lomakkeella.

Palkintoesityksiä täydentäviä liitteitä ja työnäytteitä voi lähettää sähköpostitse toiminnanjohtajalle ehdotusten deadlineen mennessä: nina.erho(at)hsj.fi. Palkinnoista päättää HSJ:n palkintoraati.

Salli-journalistipalkinto jaetaan HSJ:n vuosikokouksessa 25.3.2024 Hotelli Presidentissä.

Vuonna 2023 palkituista voit lukea täällä.

Aiemmin palkitut:

1. Taide-lehden päätoimittaja Otso Kantokorpi (2005)
2. Shakespeare-projektin kustannustoimittajien työryhmä (2006)
3. Talouselämä-lehden toimittaja Esko Rantanen (2007)
4. Aikakauslehtityön professori Maija Töyry (2008)
5. Voltti-lehden toimitus (2009)
6. Voima-lehden vastamainostyöryhmä (2010)
7. Viva-lehden toimituspäällikkö Veli-Matti Jusi (2011)
8. Tiede-lehden toimituspäällikkö Annikka Mutanen (2012)
9. Pam-lehden toimitus (2013)
10. Suomen Luonto verkkotuottaja Annakaisa Vänttinen (2014)
11. Suomen Kuvalehden toimittaja Risto Lindstedt (2015)
12. Iso Numero -lehden toimitus, 2) Kannustus-Salli: Tekniikka & Talous -lehden valokuvaaja Antti Mannermaa (2016)
13. Ei jaettu yhdistysfuusion vuoksi (2017)
14. 1. Helsingin Sanomien toimitussihteeri Matti Huuskonen, 2. Otavan kustannustoimittaja Soila Kirkkala, 3. Seura-lehden toimittaja Hannu Toivonen (2018)
15. Ylioppilaslehden toimitus (2019)
16. MT metsä -työryhmä (2020), Kannustus-Salli: Siru Väisänen
17. Tiede-lehden toimitussihteeri Tuula Kinnarinen ja toimittaja Veli-Pekka Leppänen (2021)
18. 1. WSOY:n toimituspäällikkö Mikael Ahlström, 2. Fair Play -lehden päätoimittaja Nina Jakonen, 3. Selkosanomien / Lätta bladet -lehden uudistustyö (2022)
19. 1. Kansan Uutisten politiikan toimittaja Kai Hirvasnoro, 2. Maaseudun Tulevaisuuden ruokatoimittaja Riitta Mustonen, 3. Otavan Oppimisen palveluiden tuottaja Teppo Nevo (2023)


Tweet in Twitter Share in Facebook