Ruskea tyttö | Lööppi 2/2023
Kustannustalossa työskentelevä Noora Al-Ani tarkastelee kulttuuria näkyvän vähemmistön näkökulmasta, onhan hän nurmijärveläistaustainen arabi.
Noora Al-Ani vastaa työssään Otavan yleisen kirjallisuuden digikustantamisen liiketoiminnasta. Hänellä on kotimaista kirjallisuutta koskeva haave:
– Toivon, ettei mene enää kauan siihen, kun saamme lukea BIPOCin kirjoittamaa chick-litiä tai vaikka dekkarisarjan.
Ei vähemmistön edustaja ole erikoistunut käsittelemään vain kärsimystä tai siitä selviämistä, hän sanoo.
– Eri vähemmistöt saavat äänensä kuuluviin mediassa, kun heille annetaan tilaa. Maassamme on kymmeniä ja kymmeniä ruskeita tekijöitä, joilta voisi tilata juttuja muistakin aiheista kuin vähemmistönäkökulmasta.
Mikä ihmeen BIPOC?
BIPOC toistuu Al-Anin puheessa usein.
– Haluaisin, ettei media toistaisi aina samaa kurjuuden tai selviytymisen narratiivia, vaan myös BIPOCit pääsisivät kirjoittamaan samoista asioista kuin muutkin. BIPOCeilta voi aivan yhtä hyvin tilata leffa-arvosteluja tai jutun farkkumuodista.
On otettava selvää, mitä BIPOC oikein tarkoittaa. POC lienee jo tuttu. Se on lyhenne englannin kielen sanoista person of color. Kirjaimellinen käännös, värillinen ihminen, ei kuitenkaan ole toimiva. Esimerkiksi Koko Hubara kirjoittaa esseekokoelmassaan Ruskeat Tytöt (Like 2017) sanoista, jotka ”kääntyvät kielioppisääntöjemme vuoksi muotoon värilliset ihmiset, joka taas kuulostaa vanhalta, rasistiselta termiltä coloreds / colored people.”
Viime vuosina maassamme onkin alettu puhua ruskeista ihmisistä, paljolti kiitos Koko Hubaran.
Kun POC-termin eteen lisätään kirjaimet B ja I, syntyy termi BIPOC, jonka esimerkiksi wikisanakirja kääntää muotoon ”mustat, alkuperäiskansaan kuuluvat ja (muut) ei-valkoihoiset” mainiten termin olevan tiedostavaa kielenkäyttöä.
Ei siis liene ihme, että Al-Ani käyttää nopeatempoisessa puheessaan tätä kirjainlyhennettä.
Kun pyydän häntä pohtimaan, mikä vähemmistöryhmä uhkaa jäädä pahimmin paitsioon, Noora Al-Ani vastaa:
– Tietysti kaikkien pitäisi saada äänensä kuuluviin. Mutta edelleen olen sitä mieltä, että BIPOCit tarvitsevat mediassa eniten lisää tilaa ja representaatiota.
Samalla hän esittää vastakysymyksen:
– Oletko ikinä miettinyt, kuinka paljon maassamme on esimerkiksi kurdeja? Miten kurdit näkyvät suomalaisessa mediassa tai kirjallisuudessa? Keitä kurditekijöitä osataan nimetä?
Kuka äänikirjasi lukee?
Omaa työhistoriaansa Al-Ani kuvailee kauaskantoiseksi, mutta yksinkertaiseksi. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen Al-Ani työskenteli R-kioskilla, josta hän siirtyi Rautakirja-konsernin sisällä Suomalaiseen kirjakauppaan. Otavan ostettua Suomalaisen kirjakaupan vuonna 2011 Al-Ani vaihtoi Otavalle tuottajaksi.
– Olen tuottanut pokkareita ja ollut tekemässä Seven-sarjan brändiuudistusta.
Nelisen vuotta sitten Al-Ani siirtyi vastaamaan kustantajan e- ja äänikirjoista. Talon ensimmäisenä digipuolen työntekijänä hän iloitsee, että tuotantotiimissä työskentelee nykyään yhdeksän henkeä.
Eri digijakelijoiden kanssa tehtävän jakelukanavayhteistyön lisäksi Al-Anin tiimi buukkaa lukijat ja studiot, neuvottelee sopimukset, tuottaa lausuntaohjeet ja on mukana kehittämässä Otavan kustannuslinjaa yhdessä myynnin, markkinoinnin ja viestinnän kanssa.
”Vähemmistöön kuuluva toimittaja ei ole erikoistunut kurjuuteen ja kärsimykseen.”
Parhaillaan Al-Ani viimeistelee äänikirjamarkkinan muutosta käsittelevää lopputyötään Haaga-Helian liiketalouden uudistamisen ja johtamisen koulutusohjelmassa.
Omassa työssään Al-Ani pyrkii esimerkiksi siihen, että vähemmistöön kuuluvan kirjailijan äänikirjan lukija kuuluisi aina kirjailijan kanssa samaan vähemmistöryhmään. Vastaavasti hän kokee tehtäväkseen muistuttaa alalla, että vähemmistöön kuuluva lukija voi lukea äänikirjaksi mitä tahansa kirjallisuutta. Aivan kuten vähemmistöön kuuluva toimittaja voi kirjoittaa jutun mistä tahansa aiheesta.
Eri vähemmistöjen maa
– Mitä kantasuomalaisuuskaan lopulta tarkoittaa? Al-Ani jää pohtimaan.
– Suomi on maa, jonne on tultu ja asettauduttu verrattain myöhään. Kaikki tänne ovat jostain tulleet.
Al-Ani toteaa naurahtaen, että vähemmistöt Suomessa ovat yhtä vanha ilmiö kuin aika. Sitten hän vakavoituu ja toteaa, miten meidän tulisi hävetä sitä, kuinka vähän tunnemme Euroopan ainoan alkuperäiskansan, saamelaisten, kulttuuria ja kieltä.
– Saamelaiskulttuuria ei käydä koulussa lävitse, sitä ei vaalita eikä sille anneta yhteiskunnassa tilaa. En ole koskaan kuullut kotimaan mediassa yhtä paljon puhetta saamelaisuudesta kuin saamelaiskäräjälain käsittelyn myötä.
Muina maamme keskeisinä etnisinä vähemmistöinä Al-Ani mainitsee romanit.
Toisin kuin esimerkiksi seksuaalinen suuntautuminen, etnisyys on asia, jota ei voi piilottaa.
Arabina Noora Al-Ani itse kuuluu näkyvään vähemmistöön ja tarkastelee kulttuurisia ilmiöitä näkyvän vähemmistön näkökulmasta.
Esimerkiksi puhuessaan Nurmijärvellä vietetyistä lapsuusvuosista Al-Ani toteaa, ettei olisi tuolloin voinut kuvitellakaan lukevansa suomalaisesta lehdestä BIPOCin kirjoittamaa kolumnia.
– Nykyään on itsestäänselvempää, että lehdessä tulee vastaan Maryan Abdulkarimin kolumni.
Representaatiot vinossa
Kun mietimme, miten vähemmistöjen näkyminen mediassa ja kirjallisuudessa on muuttunut, 37-vuotias Al-Ani palaa jälleen lapsuuteensa Nurmijärvellä:
– Onhan se todella surullista, että lähin minua muistuttava representaatio oli Disneyn Aladdin, hän sanoo.
– Elokuvana se on ongelmallinen toistaessaan vinoutuneita representaatioita. Elokuva näyttää toiset hahmot valkopestyinä, toiset taas stereotyyppisesti ilkeinä arabien näköisinä hahmoina.
Suomalaisessa mediassa arabeja ei juuri näy, ei etenkään naisia. Tämä on Al-Anin sanoin kokemuksena äärimmäisen toiseuttava.
– Identiteetin rakentumisen kannalta vahvistuu tunne siitä, että minä ja me emme kuulu tänne, emme saa näkyä, meidät halutaan piilottaa.
”Oma tarina on vaikea kertoa, jos kielessä ei ole sille sanoja.”
Tutkimukset ovat osoittaneet, miten tärkeää on nähdä itsensä kaltaisia ihmisiä osallistumassa eri tavoin yhteiskuntaan. Siksi Noora Al-Anista on ihanaa nähdä nykymainoksissa jo jonkin verran mustia ja ruskeita ihmisiä. Toisaalta hän ei edelleenkään ole löytänyt kulttuurituotteista esimerkiksi arabinaisen representaatiota, jota on etsinyt koko ikänsä.
Ja vaikka kulttuuri on tulvillaan tarinoita, omaa tarinaa on vaikea käsitellä, jos kertomiseen ei ole sanoja.
Paljon muuttui Suomessa vuoden 2017 tienoilla. Tuolloin Koko Hubara julkaisi esseekokoelmansa Ruskeat Tytöt. Se rakentui Hubaran samannimisen blogin perustalle.
– Hubarasta on sittemmin tullut ystäväni. Hänen esikoisteoksensa kautta sain vihdoin suomenkielisen sanan ja määritelmän itselleni. Olen Ruskea Tyttö.
Master class
Ruskeat Tytöt ei ole vain identiteetin määritelmä, esseekokoelma tai blogi. Se on kasvanut yhdistykseksi, akatemiaksi ja ensimmäiseksi suomenkieliseksi kulttuurimediaksi Ruskeilta Tytöiltä Ruskeille Tytöille. Al-Ani on toiminut vuoden verran Ruskeat Tytöt ry:n puheenjohtajana.
Yhdistyksen missio on vahvistaa taiteen, kulttuurin, median ja koulutustoiminnan avulla Suomessa rodullistettuihin vähemmistöihin kuuluvien henkilöiden yhteiskunnallista osallisuutta sekä edistää taiteen ja kulttuurin keinoin kulttuurien välistä vuoropuhelua ja yhteenkuuluvuutta.
Ruskea voi olla kuka tahansa Suomessa tai Pohjoismaissa rodullistetuksi tuleva henkilö. Tyttö-termi viittaa tässä yhteydessä sukupuolen moninaisuuteen.
Edelleen ruskeat ihmiset ovat aliedustettuina kirjallisuudessa ja mediassa.
– Pikkuhiljaa mediassa alkaa näkyä moniäänisyyttä hieman aiempaa enemmän.
Konkreettisena esimerkkinä Al-Ani nostaa esiin Ruskeat Tytöt ry:n ja Otavan perustaman yhteisen kirjoittamisen master class -ohjelman. Sen tavoitteena on löytää vähemmistöistä tulevaisuuden tekijöitä. Vuoden mittainen kirjoittajakoulu käynnistyi juuri kolmatta kertaa.
Jo nyt Al-Ani, joka tarkastelee kirjoittajakoulua sekä kustantamon että yhdistyksen näkökulmasta, iloitsee syntyneestä sadosta.
– Fiona ’Elõnen Tulit luokseni kutsumatta (Otava 2022) on käsittämättömän hyvä romaani, jossa ei mässäillä kärsimyksellä ja kurjuudella, hän sanoo.
– Odotan kovasti Lois Armasin esikoisromaania Floraa, jonka WSOY julkaisee tänä keväänä. Kaiken kaikkiaan odotan master classien tuotoksina kirjallisia helmiä. Olen jo nyt saanut tutustua äärimmäisen kovatasoisiin käsikirjoituksiin.
Yksi tapa muuttaa ruskeiden ihmisten aliedustusta kirjallisuudessa ja mediassa on myös Noora Al-Anin tapa suostua podcast- vierailuihin ja haastatteluihin.
– Olen yleisen kirjallisuuden kustannusalalla yleensä ainoa ruskea ihminen huoneessa.
Ammatillista esikuvaa hänellä ei koskaan ole ollut.
– Ajattelen, että jos näyn alalla ja sitä kautta yksikin nuori, ammatinvalintaansa pohtiva ruskea ihminen hakeutuu kirja-alalle, olen jo voittanut paljon. ●
Maahanmuuttajat lokeroidaan usein mediassa
Yhä edelleen sekä suomalaisessa että osin myös kansainvälisessä mediassa vähemmistöistä puhutaan asemoiden ihmiset vakiintuneisiin lokeroihin.
Tyypillisin lokero, jonka sisään maahanmuuttajat mediassa sijoitetaan, on hyödyllisyyden eli taloudellisen kannattavuuden kehystämä. Sen sisällä pohditaan joko suoraan tai rivien välistä, onko henkilö tai hänen edustamansa ryhmä hyödyllinen vai hyvinvointivaltion potentiaalinen hyväksikäyttäjä.
– Erityisesti maahanmuuttajataustaisia naisia ja lapsia media taas tarkastelee herkästi uhripositiosta, sanoo viestinnän tutkija ja yliopistonlehtori Camilla Haavisto Svenska social- och kommunalhögskolanista.
Sitä vastoin poissaolollaan loistaa kerronta maahanmuuttajanaisista, jotka pyörittävät perhekuvioita kodin seinien sisällä.
Haavisto on kiinnittänyt myös huomiota siihen, että vaikka media puhuu usein pienillä palkkioilla töitä tekevistä ”Wolt-kuskeista”, ei ruokalähettien haastatteluja juurikaan löydy.
– Positio, jolle vähemmistön edustaja myös herkästi asetetaan, on eräänlainen supersuomalaisen jalusta. Jutussa saatetaan korostaa kliseisesti, kuinka hienosti joku on integroitunut Suomeen, hän sanoo.
– Kysytään, mitä pidät Suomesta. Haastateltavaa saatetaan kehua banaaliuteen asti, tyyliin ”hän pitää myös saunasta!” Se, mikä on suomalaiselle perusasia, muuttuu toiseksi maahanmuuttajan kohdalla.
Koulujen lukuvuoden päätös on hyvä ajankohta silmäillä, miten media puhuu valmistuvista nuorista.
– Melkein joka vuosi uutisoinnissa nousee esiin maahanmuuttajataustainen tuore ylioppilas, josta kerrotaan ihailevaan sävyyn. Jos kuka tahansa muu on suorittanut koulunsa hyvin ja tehnyt esimerkiksi töitä koulun ja harrastusten ohella, sitä ei korosteta samanlaisena sankaritarinana kuin maahanmuuttajataustaisesta kerrottaessa.
Camilla Haaviston mukaan enää uutiskynnystä ei ylitä Kaisaniemessä järjestettävä basaari, jossa tarjolla on eksoottisia herkkuja. Toisin oli vielä vuosituhannen vaihteessa. 1990-luvun lopun ja 2000-luvun alun tutkimusaineistoista löytyy nykyistä enemmän eksotisoivaa kirjoittelua.
Haavisto pohtii, ymmärtääkö suomalainen media edelleenkään riittävästi globaalia liikehdintää puhuessaan vähemmistöistä tai maahanmuuttajista.
– Maahanmuuttajien joukossa on yhtä lailla turvapaikanhakijoita kuin korkeasti koulutettuja, niin sanottuja Nokia-insinöörejä.
Vähemmistöryhmän edustaja valitaan kuitenkin usein haastattelussa edustamaan kokonaista ryhmää. Haaviston mukaan esimerkiksi Ruotsin ja Ranskan medioissa tunnistetaan suomalaista paremmin ryhmien sisäinen moninaisuus. ●