”Uutisjournalismi on kone” | Lööppi 1/2023

Etusivu > Lööppi > ”Uutisjournalismi on kone” | Lööppi 1/2023

Suomalainen uutisjournalismi on hyvä ja vakaa tuote, jonka agendan määrittävät politiikka ja etujärjestöt, sanoo mediakommentaattorina tutuksi tullut professori Anu Koivunen.

Teksti Tuukka Tuomasjukka | Kuvat Pekka Holmström | Lööppi 1/2023

Share in X Share in Facebook

Mediakolumni Suomen Kuvalehdessä. Raatipaikka Ylen Pyöreässä pöydässä. Vuosikymmenen mittaisena päättynyt kolumnivuoro Hufvudstadsbladetissa. Vakivieras haudatussa Pressiklubissa.

Anu Koivunen on Turun yliopiston professori, mutta parhaiten yleisö – ja toimittajakunta – tuntee hänet pitkäaikaisena politiikan, median ja journalismin kommentaattorina. Missä Suomessa tehdään kriittistä keskustelua journalismista suurelle yleisölle, siellä ovat usein myös Koivusen pyöreät silmälasit.

Koivunen on kiinnostunut siitä, mikä pyörittää kansallista julkisuutta – ja häntä. Mihin hänen katsettaan ohjataan ja minkälaisia reittejä? Millä tavalla hän saa tietää ne asiat, jotka ovat hänelle tärkeitä?

Median vakikriitikko ei ole yhteiskuntatieteiljä, vaan taiteentutkijan koulutuksen saanut humanisti. Koivunen teki elokuva- ja tv-tutkimuksen lisensiaatintyönsä sotavuosien elokuvista ja mediatutkimuksen väitöskirjan vuosisadan puolivälin Niskavuori-elokuvien vastaanotosta ”kulttuurihistoriallis-feministiteoreettisella” näkökulmalla.

Uusien aiheiden pariin ajoi lopulta ”levoton uteliaisuus” ja 2000-luvun alkupuolen tutkimuksen trendi, jossa tarkasteltiin politiikan käsittelyä mediassa ja sen eri muotoja. Koivunen alkoi antaa haastatteluja Svenska Ylelle työskennellessään professorina Tukholman yliopistossa, ja vuosien varrella hän siirtyi ruotsinkielisestä ankkalammikosta kommentoimaan myös suomenkielisen median puolelle.

– Olen kertonut tämän itselleni niin, että kulttuurintutkijan mandaatilla olen antanut itselleni luvan astua rajojen yli. Se on tausta, josta päädyin tutkimaan journalismia, Koivunen sanoo.

Hyvä ja vakaa tuote

Pyydetään mediakriitikkoa kerrankin kehumaan suomalaista mediaa. Mikä on hyvin suomalaisessa journalismissa?

Virallinen vastaus on, että se on hirveän ammattimaista, Koivunen aloittaa.

– Ja se on hyvä vastaus. Suomalainen uutisjournalismi on hyvä ja vakaa tuote.

Koivusen mukaan meikäläinen uutisjournalismi on kone – niin hyvässä kuin pahassakin. Kone on ennustettava, tuottaa luotettavaa ja tasalaatuista lopputulosta ja kilpailee nopeudella, intensiteetillä ja laajuudella.

Erinomaista jälkeä tällainen uutiskone tekee etenkin politiikan prosessien uutisoinnissa, hän arvioi. Pienetkin muutokset sanavalinnoissa käsitellään perusteellisesti, ja poliitikkojen puheet raportoidaan kenttätilaisuuksia myöten.

Vaikka julkisessa keskustelussa puhutaan journalismin mielipiteellistymisestä, Koivunen huomauttaa, että valtaosa median tuottamista uutisista on tasalaatuisia ja hyvin tehtyjä. Esimerkiksi hänen johtamassaan Vallan virrat -tutkimushankkeessa ei kilpailukykysopimukseen liittyvää uutisointia tarkasteltaessa löytynyt ”mitään puolueellisuutta tai kallistumaa millään akselilla”.

Toisaalta, Koivunen pohtii, kukaan yksittäinen ihminen ei kuluta mediaa kokonaisuutena ja näe kaikkia tasalaatuisesti tehtyjä uutisjuttuja. Arviointi keskittyy sen sijaan pieneen joukkoon journalistisia sisältöjä.

Kiistely journalismin kallellaan olemisesta ei koskekaan Koivusen mukaan ”perusuutisointia”, vaan esimerkiksi joitakin keskustelua herättäviä pääkirjoituksia tai kolumneja.

– Yksittäiset mielipiteelliset tekstit painavat kokemuksellisesti tosi paljon.

Politiikka määrittää agendan

Vaikka suomalainen uutisjournalismi on laadukasta, se saa Koivusen pohtimaan, kuka saa määrittää sen päivittäisen asialistan, jota media käsittelee.

– Se on kriittinen kysymys.

Journalismi on hänen mukaansa täysin kietoutunut kotimaan politiikkaan ja talouteen – koneen moottoriin. Eduskunta ja hallituksen prosessit luovat tällöin kehykset, joissa uutisjournalismi toimii.

– Poliittinen koneisto ja edunvalvontajärjestöt määrittävät, mikä on uutispäivän agenda. Media uutisoi hallituksen esityksistä ja puolueiden prosesseista, Koivunen toteaa.

Yksittäiset mielipiteelliset tekstit painavat
kokemuksellisesti tosi paljon.

Koneelle on myös tasapainottavia elementtejä. Koivusen mielestä ”on hirveän hienoa”, että tutkivien toimittajien kentällä on kilpailua: Iltalehti kisaa Helsingin Sanomien kanssa, Suomen Kuvalehti tekee ”jonkin verran” kaivelutyötä ja myös Yle keskittyy ”joidenkin” kysymysten seurantaan, hän arvioi.

– Se ei ole perusuutisointia. Ne ovat pitkiä prosesseja, jotka vaativat monomaanisia ihmisiä, jotka puskevat ja kaivelevat. Se on vastavoima tälle prosessiuutisoinnille.

Myös naistenlehdet saavat Koivuselta kehuja, vaikka niiden kulta-aika onkin hänen mukaansa ohi. Koivunen kehuu  naistenlehtien normikriittisyyttä ja haastateltavien moniäänisyyttä – sekä muistelee aikaa, jolloin muut kuin miehet pääsivät journalismissa esille ”vain naistenlehdissä”.

– Naistenlehdissä myös humanistit ja yhteiskuntatieteilijät pääsevät ääneen, toisin kuin esimerkiksi Hesarin tiedejournalismissa.

Globaali näkökulma puuttuu

Entä miten journalismia voidaan parantaa? Koivunen empii ensin vastata, mutta nostaa sen jälkeen esille toimitusten resurssit. Journalismista tulisi hänen mukaansa parempaa, jos toimittajilla olisi rohkeus astua sivuun päivittäisestä uutisvirrasta ja kertoa asioista, jotka eivät ole ilmeisiä uutisoinnin aiheita.

Koivunen pohtii, mitä juttuja uutisjournalismilta jää tekemättä, kun uutiskone kiertyy kirjoittamaan ajankohtaisimmasta politiikan käänteestä. Näissä tilanteissa keskittyminen on pois toisten aiheiden raportoinnista, hän arvioi.

Lisäksi Koivunen pitää tärkeänä, että toimittajille voitaisiin tarjota muutakin kuin uutisdeskityötä.

– Jos toimittajalta kysytään, tuletko koneen osaseksi, se ei houkuttele työpaikkana.

On myös vielä yksi teema, johon Koivunen palaa useasti haastattelun aikana. Suomalaisen journalismin näkökulma on Koivusen mukaan ”hirveän kansallinen”.

– Keskinäisriippuvuuden ja globaalien eriarvoisuuksien maailma mahtuu uutiskoneeseen huonosti, Koivunen sanoo.

– Se toisi mukaan päähenkilöitä, jotka eivät kuulu siihen. Median päähenkilöitä ovat meidän järjestelmämme poliitikot ja etujärjestöihmiset.

Koivunen toivoo, että rajanvetoa kotimaan ja ulkomaan uutisoinnin välillä hälvennettäisiin. Tätä hänen mukaansa tekevät jo suomalaiset ulkomaankirjeenvaihtajat paikallista arkea kuvatessaan, mutta kotimaan uutisoinnista näkökulma puuttuu.

Kun suomalainen media uutisoi päivystyksen pitkistä jonoista, Koivusen ystävät Isossa-Britanniassa kirjoittavat sosiaalisessa mediassa, miten ambulansseissa odottamaan joutuville on viety ruokaa.

– Meidän ongelmamme – esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan työvoimapula – ovat globaaleja, mutta niitä käsitellään kuin ne olisivat kotimaisia kysymyksiä. ●

 

Mediatutkijan ruokaympyrä

Anu Koivunen käy aamuisin läpi Helsingin Sanomat, Ylen ja Hufvudstadsbladetin. Tämän jälkeen hän jatkaa Ruotsin radion sekä ruotsinkielisten lehtien pariin, joista Koivunen tilaa Dagens Nyheteriä ja Svenska Dagbladetia.

Koivunen keskittyy valtakunnallisiin medioihin: erityisesti niiden uutisiin, mutta myös kolumneihin ja pääkirjoituksiin sekä kulttuurisivuihin. Hän yrittää seurata sekä Suomen että Ruotsin kansallista keskustelua.

Kaikkea ei yksi ihminen ehdi lukemaan. Vaikka lapsuudenkotiin Kemissä tuli Hesarin lisäksi Pohjolan Sanomat, Koivunen ei enää lue säännöllisesti maakunta- eikä paikallislehtiä. Tampereella professorina työskennellessään hän tosin yritti seurata Aamulehteä.

Valtakunnalliseen mediaan keskittymiseen ajaa niin ajanpuute kuin se, että kaikkiin alueellisiin lehtiin pitäisi tehdä omat tilauksensa.

– Sellaista mediaseurantaa en pysty toteuttamaan.

Perinteisen median lisäksi Koivunen seuraa Instagramia, Twitteriä ja Facebookia. Niissä hän yrittää katsoa tutkijan katseella, mitä poliitikot tekevät.

– Tubettajia en seuraa, se skene on minulle vieras. Kymmenvuotias lapsi opettaa sitä minulle vähän, Koivunen sanoo.

Hän alkaa tämän jälkeen sättiä antamaansa medialistausta.

– Kauhean tylsä ja epäkiinnostava mediakulutusprofiili!

Koivunen listaa perään joukon marginaalisempia julkaisuja: Nuori Voima, niin & näin sekä Tiede ja edistys.

Yhdysvaltain sisäpolitiikan tarkan seuraamisen sijaan Koivunen kuuntelee Ruotsin radion kirjeenvaihtajapodcasteja, esimerkiksi Euroopasta ja Lähi-idästä. Lisäksi hän kehuu Ylen Mistä maailma puhuu -podcastia ja Uutispodcastia.

Haastattelun aikana Koivunen ei juuri puhu aikakauslehtijournalismista. Hän laittaa viestiä seuraavana aamuna ja nauraa, kuinka keskittyi vain uutisjournalismiin. Feature-journalismin puolelta kehuja saavat Suomen Kuvalehti, Image ja naistenlehdet, joita hän lukee Helsingin kaupunginkirjaston e-lehtipalvelun kautta.

– Ja ai niin: Long Play! Olen lukenut alusta asti, olen Hitaan journalismin kannatusyhdistyksen jäsen nro 2, Koivunen päättää lisäyksensä. ●


Share in X Share in Facebook