Kertomataiteilijat mobiiliajassa | Lööppi 3/2022

Etusivu > Lööppi > Kertomataiteilijat mobiiliajassa | Lööppi 3/2022
Outi Kainiemen kuvituksessa maalaaja istuu suuren, maalaustelineeseen ripustetun kännykän edessä ja maalaa näyttöä.

Pitkän linjan kuvittajille Matti Pikkujämsälle ja Ville Tietäväiselle tärkein työväline on ajattelun vapaus. ”Tilaaja on hankkimassa jotain, jota ei vielä ole olemassakaan”, sanoo Pikkujämsä.

Teksti Tiiu Pohjolainen | Kuvitus Outi Kainiemi | Lööppi 3/2022

Share in X Share in Facebook

Kuvittaja Matti Pikkujämsä kaivaa laukustaan puhelimen. Sen näyttö on halki. Pöydälle laskettu laite on vastaus juuri esitettyyn kysymykseen: kuinka paljon Pikkujämsä miettii työskennellessään sitä, että vastaanottaja saattaa tiirata kuvitusta pieneltä päätelaitteelta.

– En yhtään, mies toteaa hymyillen.

– En anna mobiilin vaikuttaa mihinkään, en esimerkiksi kuvissa käyttämieni detaljien määrään.

Pikkujämsä uskoo, että mobiililaitteet ovat opettaneet ihmisiä katsomaan tarkemmin pieniäkin kuvia. Tuottavathan kuvia jo likimain kaikki.

Kuvittaja, graafinen suunnittelija Ville Tietäväinen on aavistuksen toista mieltä:

– Minä en käy verkossa zoomailemaan.

Tietäväinenkään ei leiskaa kännykkää ajatellen.

– Vaikka teen kuvituksen, jota tullaan käyttämään verkossa, työskentelen aina painoa ajatellen, hän sanoo.

– Kun halutaan hidasta ja kontrastista visuaalista journalismia, paras käyttöliittymä on edelleen painettu lehti. Jos visuaalinen journalismi latistetaan kännykän näyttöön passaaviksi jutuiksi, menetetään paljon kuvakerronnallisia mahdollisuuksia.

Tietäväinen hämmästelee tilauksia, joissa lehteen tilataan koko sivun pystykuva, mutta huokaistaan samaan hengenvetoon: ”Olisi hyvä, jos kuva toimisi myös vaakana verkossa.”

– En ymmärrä, miksei jutun avauskuva voi olla mobiilissa koko näytön kokoinen.

Samaa on pohtinut Pikkujämsä:

– Kuvitus on erinomainen sisäänheittäjä juttua kohti. Kuvitus itsessään voi olla klikkiotsikko.

Hänen mukaansa välineellä ei ole väliä.

– Ennemminkin uskon, että on olemassa jokin kolmas ulottuvuus, jossa kuva ja teksti yhdessä leijuvat.

Tietäväinen komppaa kollegaa:

– Kuvituksen oivaltaminen on tekijän ja lukijan yhteistyötä. Sen lisäksi, että kyse on visuaalisesta viestinnästä, kuvitus on kertomataidetta.

Ajattelun vapaus

Matti Pikkujämsä maalaa kaikki kuvitukset käsin.

– Parhaimmillaan toimitus antaa kuvittajalle vapaat kädet, luottaa kuvittajan ääneen, siihen, miten tämä ajattelee ja ideoi.

Se, mikä toimii tekstissä sanojen avulla, ei toimi kuvallisesti.

– Enhän minäkään anna toimittajalle ehdotuksia, miten tämän tulisi juttunsa journalistisesti laatia, Pikkujämsä toteaa pilke silmä kulmassa.

Kuvituksen tehtävä on rikastaa journalistista kokonaisuutta, tehdä Tietäväisen sanoin ”kokonaisuudesta muhevampaa”.

Siitä Pikkujämsä ja Tietäväinen ovat yhtä mieltä, että tilaajalta – on kyse sitten toimituksesta tai kuvatoimituksesta – vaaditaan kuvitukseen päädyttäessä tietynlaista rohkeaa riskinottoa.

– Kuvittajan työ on uuden ja omaperäisen etsimistä. Haussa on jotain sellaista, mitä ei ole vielä nähty. Kenties sitä ei ole vielä edes sanallistettu, Tietäväinen toteaa.

– Tavallaan tilaaja on hankkimassa jotain, jota ei vielä ole olemassakaan, sanoo Pikkujämsä.

Yksi kynnys tilaajan näkökulmasta voi olla käsin tekemisen hitaus.

– Eikä kuvitus ole halvin mahdollinen vaihtoehto, Tietäväinen sanoo.

– Kuvituksen tekemisessä kuluu aina aikaa ideointiin ja toteutukseen. Jos kuvittaja ei ole tilaajalle tuttu, voi joutua jännittämään, mitä sieltä on tulossa.

Siksi sekä Ville Tietäväinen ja Matti Pikkujämsä että toisaalla tässä lehdessä esitelty Sebastian Dahlström arvostavat pitkiä suhteita kuvittajan ja toimituksen välillä.

Ville Tietäväisen mukaan asiantunteva tilaaja ymmärtää, että kuvittaja on ammattilainen, jolla on laajin visuaalinen fraasi- ja sanavarasto.

– Ammattilaisen tehtävä on pöyhiä varastoa ja tehdä asia kuvituksen kautta ymmärrettäväksi.

”Väitän, että kuvituksen mahdollisuuksista on hyödynnetty vasta puoli prosenttia.”

Voiko kaikkea kuvittaa?

Onko sitten olemassa aihetta, jota journalistisesti ei ole mahdollista kuvittaa?

Sellaiseen eivät ainakaan Pikkujämsä tai Tietäväinen ole törmänneet.

Ennemminkin Pikkujämsä pitää kuvitusta hyvänä välineenä esimerkiksi tabujen käsittelemiseen. Kuvituksen avulla voi nostaa esiin ideoita ja abstrakteja asioita. Esimerkkinä Pikkujämsä mainitsee Kirkko ja kaupunki -lehden, jota avustaessaan hän omien sanojensa mukaan antaa mennä vain.

– Kaivan esiin aihioita alitajunnasta, poimin mystisiä ja abstrakteja asioita. Oikein antaudun symbolisen maailman ja tunteiden vietäväksi.

Matti Pikkujämsä näkee kuvittamisen mahdollisuudet rajattomina:

– Väitän, että kuvituksen mahdollisuuksista on hyödynnetty vasta puoli prosenttia.

Tietäväinenkään ei keksi, mihin kuvitusta visuaalisena viestintänä ei voisi käyttää.

– Viesti on kuvituksen ydin. Kuvitus ei ole kuva- tai koristetaidetta. Ei sen tehtävä ole täyttää tyhjää tilaa tai tehdä sitä nätinnäköiseksi.

Vielä tarkemmin Tietäväinen rajaa kuvituksen ja valokuvan välistä suhdetta:

– Kuvitus ei ole asia, joka toimisi valokuvan korvikkeena. Kuvitus on ilmaisumuotona lähempänä tekstiä kuin valokuvaa. Jos olisi jana, jonka toisessa päässä sijaitsisi valokuva ja toisessa päässä teksti, sijaitsisi kuvitus suunnilleen keskellä janaa.●

 


Share in X Share in Facebook