Lotta Sonninen pilaa päiväsi ja vähän muidenkin
Sen piti olla viaton heitto: ”Miksei kukaan kirjoita pahan mielen kirjaa?” Kollegoille esitetyn kysymyksen seurauksena kustannuspäällikkö Lotta Sonninen on tehnyt niitä jo kolme.
The Guardianin artikkelin lukeminen tuntui kummalliselta. Puhelinhaastattelu oli sujunut hyvin. Aiheena oli Lotta Sonnisen juuri englanniksi käännetty Pieni pahan mielen kirja (The Little Book of Bad Moods).
– Toistin moneen kertaan kirjoittaneeni kirjan vitsinä.
Ja nyt Sonninen luki lehdestä kirjoittaneensa kirjan self help -genreen, anti-self-help-oppaan.
Kyse ei voinut olla kielimuuristakaan – kustannuspäällikkönä Otavalla työskentelevä Sonninen kun myös kääntää teoksia englannista suomeen.
TÄYTTÖKIRJOJEN KESKELLÄ
Kaiken maailman hyvän mielen oppaita ja aikuisten värityskirjoja alkoi joitain vuosia sitten tulvia työpöydälle.
– Toimitan työkseni kaunokirjallisuutta, mutta uusien ideoiden työryhmässä olin tullut sekaantuneeksi erilaisiin aikuisten täyttökirjoihin.
Muutamaa Sonninen oli ollut suomentamassa, yhtä toimittamassa. Ulkomailta tarjottuja kirjojakin oli tullut työn puolesta silmäiltyä.
– Kaikki kirjat olivat nättejä, ihania, sopivasti keski-ikäisen naisen maailmaan asemoituja.
Ihmisten kiire ja stressi – erityisesti naisten kiire ja stressi – on tuotteistettu myytäviksi artikkeleiksi, Sonninen sanoo.
– Ympärillä oli niin paljon hyvää mieltä, että siitä alkoi tulla minulle paha mieli.
Tuskastuneena Sonninen tuli työpaikallaan parahtaneeksi, miksei kukaan ole tehnyt umpinegatiivista kirjaa.
Ajatus otettiin ilahtuneena vastaan. Jokaisella kollegalla oli tarjokkaita kirjan teemoiksi. Sonninen ajatteli, että talon kirjailijoista löytyisi takuulla kirjalle tekijä, mutta saikin kuulla: ”Teepä sinä se!”
Pahan mielen kirjat rakentuvat vahvasti pitkitetyn vitsin varaan.
VALITTAMINEN VETÄÄ PUOLEENSA
Kaikenlainen valittaminen, urputtaminen ja nillitys vetää Lotta Sonnista puoleensa. Jo vuonna 2006 hän osallistui Helsingin Valituskuoro -teokseen. Tellervo Kalleisen ja Oliver Kochta-Kalleisen videoteoksessa kuoro valittaa asioista, jotka ottavat päähän. Kiasman kokoelmaan päätyneessä teoksessa Sonninen laulaa muiden mukana liian pitkistä viitenumeroista ja siitä, miten kaunis paita värjäytyy pesussa, mutta ruma ei.
– Valitus on ehtymätön luonnonvara, Sonninen sanoo.
– Kun tarpeeksi valittaa, alkaa jo naurattaa.
Pienen pahan mielen kirjan sekä sitä seuranneiden Äidin pienen pahan mielen kirjan ja Työelämän pienen pahan mielen kirjan huumori ja nauru nousevat parodiasta. Täyttökirjat laittavat lukijan listaamaan, mikä elämässä on pielessä, etsimään syyllisen, piirtämään ruman eläimen ja hahmottelemaan mahdollisimman epäterveellisen lautasmallin.
Ensimmäinen teos parodioi hyvän mielen opaskirjoja, seuraava pyhähköä äitimyyttiä. Äitikirjasta löytyy äidin puuhaosio, jonne voi tallentaa vaikka sotkua, joka kuvaa ruokapöytää taaperon ruokailun jälkeen. Työelämäkirja päättyy ”Pahaa työpäivää!” -toivotukseen. Sitä ennen on saanut pelata jargonbingoa, tallentaa painajaisten pikkujoulut skandaaleineen ja seurauksineen sekä rastia listalta kollegat, joita vihaa eniten.
Itseään Sonninen kuvaa nokkeloitsijaksi, jolla on tarve päästä huutamaan väliin. Aikoinaan, uutta harrastusta etsiessään, hän jopa kävi stand up -kurssin. Yleisön edessä esiintyvän koomikon ura päättyi kuitenkin lyhyeen.
– Tein tasan kaksi keikkaa. En todellakaan ole sillä tavoin hauska, että ihmiset istuisivat minua kuuntelemassa. Mutta ehkä minä olen hauska, kun saan kirjoittaa.
Sonnisen maailmankuva lähtee siitä, että huumoria voi löytää mistä tahansa, kun tarkkaan katsoo. Pahan mielen kirjat taas rakentuvat vahvasti pitkitetyn vitsin varaan.
– Se on minun strategiaani, osa huumorini tyyliä.
Pientä pahan mielen kirjaa Sonninen ei halua ottaa vain omiin nimiinsä. Kirja ideoitiin Otavassa isolla porukalla. Sen jälkeen oli Sonnisen vuoro: hän luokitteli, jäsensi, karsi ja terävöitti.
– Materiaalia tuli paljon. Se oli varsinainen pahan mielen kylvetys.
Ideointiryhmään osallistui myös graafikko Piia Aho. Hän oli mukana miettimässä kirjaa ja suunnitteli sekä toteutti kirjan ulkoasun.
– Ihailen Piian tapaa kääntää teksti kuviksi.
Sittemmin Ahon mustavalkoinen visuaalisuus ja painava kynänjälki ovat rakentuneet olennaiseksi osaksi jokaista kolmea teosta. Jo ensimmäisessä kirjassa lukijalla on mahdollisuus värittää rauhoittava kuvio. Tosin mandalamaisen kuvan keskellä höyryää kasa kakkaa.
MONEN SATTUMAN SUMMA
Sonninen uumoilee, että vuonna 2018 useilla kustantajilla oli Frankfurtin kirjamessujen aikaan paha mieli. Niin moni kansainvälinen toimija kiinnostui Pienestä pahan mielen kirjasta. Nyt se on käännetty yli 30 kielelle. Viimeisimpänä käännösoikeudet myytiin tämän vuoden alussa Koreaan. Maailmalle pieniä pahan mielen kirjoja vie Elina Ahlbäckin kirjallinen agentuuri.
Itsekin kustannusalalla työskentelevänä Sonninen tietää hyvin, että agentuurit, kustantajat ja maat seuraavat tarkoin toisiaan. Se, mikä herättää ison kielialueen mielenkiinnon, kiinnostaa myös muita.
– Myös se, että kirjan käsikirjoitus on kymmenisen liuskan mittainen, auttaa herättämään kiinnostusta.
Käännöskulut eivät nouse tähtitieteellisiin mittoihin.
Hieman ennen Sonnisen teosta ulkomaisia kustantajia oli kiinnostanut Miska Rantasen Kalsarikänni-teos. Sonninen uskoo kollegan kirjan raivanneen latua myös omalle kirjalleen.
– Olimme varautuneet siihen, että kansainvälisille markkinoille kirjan näkökulmaa pitäisi vääntää enemmän pahaa mieltä Pohjolasta -suuntaan. Mutta kävikin niin, ettei minkäänlaista kulmanvaihtoa kaivattu. Paha mieli on kaikilla kaikkialla.
Niin myös sillä The Guardianin toimittajalla, joka luokitteli Sonnisen kirjan self help -kirjaksi. Artikkeliin sisällytettiin jopa kainalojuttu, jossa annetaan kolmen kohdan ohjeet pahan mielen kanavoimiseen.
Brittilehden kahden jutun lisäksi kirjan kansainvälinen suosio toi mukanaan hauskoja sattumuksia. Yhä vielä Sonnista kutkuttaa, kun Instagram ilmoittaa, että hänet on merkitty portugalilaisen kirjabloggarin julkaisemaan kuvaan, jonka tekstistä ei ymmärrä sanaakaan.
Tai kun ystävä lähettää kuvan lontoolaisen kirjakaupan näyteikkunasta, jossa The Little Book of Bad Moods on näyttävästi esillä.
Kun kansainvälisiä sopimuksia alkoi tulla ryppäänä, hetken hypetys meni Sonniselta osittain ohi. Henkilökohtaisessa elämässä oli meneillään jotain paljon kiinnostavampaa.
– En todellakaan rekisteröinyt tilannetta kunnolla. Kun kuulin, että sopimus Kiinaan oli tehty, hymähdin lähinnä ”ok”. Tai Brasilia, ”kiva juttu.”
Tieto kansainvälisistä sopimuksista tavoitti Sonnisen sairaalan keskososastolla. Hänellä oli huollettavinaan kaksi vastasyntynyttä poikaa, jotka olivat vasta toipumassa ennenaikaisesta syntymästään.
– Tilanne olisi varmasti tuntunut erilaiselta, jos maailman keskipiste ei olisi ollut vauvojen luona sairaalassa.
Kun tarpeeksi valittaa, alkaa jo naurattaa.
KOLME ERILAISTA SYNTYHISTORIAA
Sarjan ensimmäinen teos syntyi työpaikalla, työryhmän kanssa rinta rinnan. Sen menestyksen myötä kustantaja kaipasi lisää pahaa mieltä.
– Jokaisen kirjan kohdalla omassa elämässäni on ollut tyystin erilainen elämäntilanne. Äidin pienen pahan mielen kirjan tein ollessani raskaana. En tiennyt äitiydestä mitään. Kirja perustuu kavereilta ahnaasti varastettuihin kokemuksiin.
Nyt Sonninen on itse kahden juoksevaisen taaperon äiti.
– Toisinaan oman huutoraivarin keskellä saatan havaita, että tämäkin tilanne puuttuu äitikirjasta. Sen keskeinen eetos on ajatuksessa ”pieleen meni taas”. Sen minä kyllä hyvin tunnistan. Kohta kaksivuotiaiden Taiston ja Voiton äiti tunnustaa hermojen menneen lasten kanssa viime aikoina päivittäin.
– Sitten tulee paha mieli, kun lapset ovat kuitenkin aika syyntakeettomia. Enemmän kuin lasten tekoset, harmittavat omat sekoilut.
Toimistomaailmalle irvaileva Työelämän pieni pahan mielen kirja syntyi hoitovapaalla. Aineistonkeruumetodina olivat vaunulenkit.
– Siinä vaiheessa oma tatsi työelämään oli kadonnut. Marssin kaksosrattaiden kanssa kavereiden ja kollegojen luokse. Kahvitellessa pyysin latelemaan, mikä töissä mättää. Alun perin suunnittelin kirjaa, joka koskettaisi yhtä lailla kaivurikuskia kuin lähihoitajaa, mutta kirja tuli kalibroiduksi keskimääräiselle konttorirotalle.
Kolmatta kirjaa tehdessä oli luotettava aiemmin syntyneeseen metodiin.
– Pyörittelin ideoita mielessäni melko pitkään. Mutta iltaisin lajittelin asioita järjestykseen ja kirjoitin pikasessioissa, kun pojat olivat nukahtaneet.
KEPEÄN KIRJALLISUUDEN RAAMEISSA
Lotta Sonninen ei koe olevansa kirjailija.
– Päivätyössäni teen töitä oikeiden kirjailijoiden kanssa.
Eikä hän pidä pahan mielen kirjoja aivan kirjallisuutenakaan.
– Ne ovat kustannustuotteita, jotka toivottavasti jotakuta naurattavat.
Kirjat ovat samaa tuoteperhettä. Ne edustavat kepeiden huumorikirjojen genreä, jossa lukija tietää, mitä hankkii.
– Vakavamman, oikean kirjallisuuden tekijällä on vapaus, hänellä on käytettävissään aiheiden koko kenttä täydeltä laajuudeltaan. Minulla oli tiukka sabluuna.
Senkin Sonninen uskoo tietävänsä, että tulevaisuudessa voi olla sangen vaikeaa profiloitua vakavaksi kirjoittajaksi. Paljon hän on myös oppinut.
– Kirjoja tehdessä on joutunut pohtimaan, syntyykö hauskuus väkisin vai lentääkö se suoraan minua kohti. Pahan mielen kirjat ovat osoittaneet, että näköjään kykenen deadlinen avulla molempiin.