Ruudun takaa kollega katsoo vain
Etäpalavereista tuli koronaepidemian myötä yhtäkkiä arkipäivää. Kolme toimittajaa kertoo, miten näytön välityksellä kokoustaminen lähti käyntiin.
Tuomas Manninen, toimittaja, Ilta-Sanomat:
Koska olen muutosvastarintainen it-tumpelo, esinaiseni järkkäsi minulle yksityisen Teams-harjoituksen.
– Klikkasin, ja näin oman naamani. Näytin ruudulla debiilin sarjamurhaajan ja hullun dosentin välimuodolta. Varsinainen kokous sujui sekavasti. Piileskelin, kunnes kuului Suvi Kerttulan ääni, että onko Tuomas, näkyy vain kaljun yläosa. Pasi Jaakkonen poistui navettaan, Jari Alenius pani äänen pois ja rupesi syömään. Teams-kokous oli kaikille eka.
Mirka Heinonen, toimituspäällikkö, Kotiliesi:
Neljäkin verkkokokousta on ollut päivässä, kun ei voi ohimennen sopia asioista toimituksessa.
– Pidämme kolmesti viikossa oman porukkani kesken ”asiaa ja höpöttelyä” -tapaamisen. Aluksi olimme järkyttävän näköisiä, mutta nyt minullakin on jo korvikset ja asiallinen pusero. Normisti teen töitä keittiössä, mutta aina joku tulee käyttämään smoothiekonetta. Siirsinkin palaverit makuuhuoneen ”kokousloungeen”.
Crista Lassfolk-Feodoroff, toimittaja, Sipoon Sanomat:
Aluksi tein töitä himassa yöpaidassa. Lapsilla oli koulua, miehellä etätöitä, koirat sekoilemassa.
– Pyysin videopalavereissa työkavereita panemaan silmät kiinni, kun kaikki kolme kundia hilluivat kalsareissaan. Sain luvan tehdä etätöitä yksin konttorilla. Päivän ensimmäinen Teams-palsu on kello 8.05 ja viimeinen 15.45. Onhan tämä ihan helvetin yksinäistä. Pidän kuvan päällä, että näen ihmisiä.