Koronan varjossa

Teksti: Salla Nazarenko

Freelancer Jarno Liski kunnostautui koronakeväänä taas kerran tutkivilla jutuillaan. Huoltovarmuuskeskuksen maskiskandaali oli hänen skuuppinsa. Suomen Kuvalehden tuottaja Salla Vuorikoski puolestaan tilasi Liskin jutut ja jatkoi ansiokkaasti muun muassa Business Finlandin tukikummallisuuksien kaivelua.

Hatunnoston arvoista journalismia, mutta silti: jäikö jotakin koronan varjoon?

– Varmasti näin on, pohtii Liski.

– Kriisien aikaan hämäräheput tulevat esiin, joten ne poikivat aina tutkiville journalisteille töitä. Mutta monissa minun jutuissani juuret ovat jo 1990-luvun lamassa. Silloisten rötösherrojen rinnalle nousee liuta uusia.

Liski epäilee, että monesta kiistanalaisesta asiasta tiedotetaan nyt, kun tiedetään, että korona dominoi uutisia. Toisaalta tärkeitä ei-korona-aiheita on myös noussut esiin, kuten entisen puolustusvoimain komentajan Jarmo Lindbergin loikka hävittäjäfirman lobbariksi.

– Omat projektit ovat jäissä, esimerkiksi Perussuomalaisten kansanedustajan Mika Niikon ja Ville Vähämäen Kiina-case sekä korruptiorikostutkinta Hämeenlinnassa. Aion kyllä jatkaa niitä vielä, Liski pohtii.

Eräs konkreettisesti vähälle huomiolle jäänyt asia on Liskin mielestä toimittaja Eeva-Liisa Hynysen sekä professori Pekka Viljasen yhteinen Kittilän laki -kirja, joka perustuu Hynysen vuosien työhön Kittilän kunnan vähintään eriskummallisen päätöksenteon parissa. Kirja ilmestyi 18. maaliskuuta ja on näkynyt mediassa hyvin vähän, vaikka sisältää erittäin merkittävää tietoa suomalaisen kuntapäätöksenteon kardinaaliongelmista.

Sekä Vuorikoski että Liski kokevat kollegojen kaiken kaikkiaan tehneen hyvää työtä. Muutkin kuin varsinaiset tutkivat journalistit ovat koronatilanteessa tehneet työtä tutkivalla otteella. Vuorikoskea kuitenkin huolestuttaa tutkivan journalismin resurssipula.

– Meille tulee jatkuvasti vinkkejä, että miksi ette tutki sitä tai miksi ette tutki tätä. Ihmisillä ei ole kovin hyvää käsitystä siitä, miten paljon työtä tutkiva journalismi vaatii. Meillä on vielä melko hyvä tilanne, saamme käyttää jutuntekoon suhteellisen runsaasti aikaa, Vuorikoski sanoo.

– Itse mietin vaikkapa iltapäivälehtien työtahtia. On ymmärrettävää, että silloin valitaan vähäriskisempiä aiheita, ettei tule virheitä.

Kiireessä hutiloinnin vaara

Teatteriohjaaja, käsikirjoittaja ja toimittaja Susanna Kuparinen yhtyy Vuorikosken kritiikkiin siitä, että mediassa näkyy kiire.

– Esimerkiksi Iltalehden jutut pääministerin ja presidentin riitelystä oli tehty roiskaisten: kaikki lähteet nimettömiä ja yksilöimättömiä. Muissa medioissa sitten tehtiin korjaavia juttuja päiväkausia.

Kuparisen mediakritiikki ei liity sinänsä koronaan, vaan median yleiseen myötäsukaisuuteen vallanpitäjiä kohtaan.

– Aika älyttömiä juttuja menee läpi vähällä huomiolla tai ilman huomiota, koska median tehtävä on olla establishmentin kaveri. Osoitetaan, että ollaan riippumattomia, mutta isketään niihin, joilla ei ole laumasuojaa, Kuparinen sanoo.

– Lisäksi VM:n virkamiesten sekoilu sotessa, mukaan lukien valehtelu ja lukujen pimittäminen eduskunnassa menivät läpi pienellä huomiolla. En suoraan sanottuna ole varma, olisiko siitä noussut isompaa meteliä ilman koronaa.

Kuparinen arveleekin, ettei mikään ole muuttunut.

– Verkkohesarin etusivu on täynnä koronauutisia, mutta aiemmin se oli täynnä Haavisto-ovi-liveä, ja sitä ennen Rinnettä. Samaan aikaan aktiivimalli kaadettiin eduskunnassa, ja lakeja äänestettiin läpi hirveää tahtia ilman mitään mainintaa.

Koronaepidemian aikana Kuparista hirvitti aluksi, miten uutisointi keskittyi hyväosaisiin.

– Anna-Stiina Nykänen kävi yhden naisen sotaa, ettei mummoja tapettaisi. Aika paljon näkyi teknisiä ohjeita ja hyvätuloisten ydinperheiden selviytymisoppaita vegaanisten ruokakassien kotiinkuljetuksiin.

Avun toimittaja Susanna Luikku on samaa mieltä koronakriisin alusta, mutta hän antaa medialle paremmat pisteet.

– Suomessa on esimerkiksi yli 60 000 lasta lastensuojelun avohuollon piirissä. Heille pakkokotoilu ja suljetut koulut tarkoittavat ihan muuta kuin pullanleipomista ja ”yhteistä aikaa”. Korona-näkökulma oli aluksi valtavan keskiluokkainen, mutta on sittemmin korjaantunut.

Luikku seuraa työkseen myös urheilua. Urheilutapahtumien ja -sarjojen peruuntuminen on tietenkin suuri asia urheilujournalismille. Luikun mukaan se on suuri asia paitsi seurojen taloudelle myös yhteiskunnalle.

– Urheilussa läsnäolon tuntu on tärkeää.

– Urheilufanit kaipaavat ihmisten kokoontumisia. Moni ei ymmärrä, miten tärkeä asia tämä on. Ne ovat porukoita, jotka eivät koskaan muuten tapaisi toisiaan.

Toisaalta Luikku kokee, että korona on avannut urheilujournalismille asioita, joihin ei aiemmin ole voitu pureutua:

– Nyt, kun tulosurheilua ei seurata ja se normaali sähköjänismeininki on kadonnut, urheilun päivälehdet ovat voineet tehdä ilmiö- ja taustajuttuja, jollaisiin ei aiemmin ole ollut aikaa.

Luikkua itseään on harmittanut eniten matkustuskielto kotimaassa. Avun lukijakunta on pitkälti muualla Suomessa, ja ihmisiltä tulee paljon palautetta siitä, että Helsinkiin ei pidä umpioitua.

– Ihmiset reagoivat siihen herkästi.

Globaali näkökulma unohtuu

Helsingin Sanomien valokuvaaja Kalle Koponen koki, ettei koronan takia sinänsä jäänyt asioita paitsioon, koska virus vaikuttaa kaikkeen kaikkialla maailmassa. Hitaat signaalit saavat nyt odottaa. Kritiikkiä sen sijaan saa näkökulma:

– Meillä Suomessa keskitytään liikaa omaan pieneen suomalaisnapaan, vaikka kysymyksessä on todella globaali tilanne, Koponen muistuttaa.

– Mahdollinen massatyöttömyys Kiinassa ja Yhdysvalloissa voi johtaa yhteiskuntajärjestyksen horjumiseen katastrofaalisin seurauksin. Viruksen vaikutus Afrikassa on vielä hämärän peitossa.

Globaalin näkökulman puute vaivaa myös Luikkua.

– Koronavirus Intiassa tai jossain slummeissa on ihan eri asia kuin täällä. Mitä se tekee muualla vaikuttaa myös meihin – ennemmin tai myöhemmin. Ulkomaailma ei lakkaa olemasta sillä, että täällä laitetaan rajat väliaikaisesti kiinni.

Me Naisten toimittaja Sanna Kajander-Ruuth arvelee, että Turkin ja Kreikan rajan tilanteesta ja Syyrian sodasta olisi kirjoitettu paljon enemmän ilman koronaa. Kajander-Ruuth muistuttaa, että toisaalta ihmiset haluavat lukea juttuja myös muusta kuin koronasta.

– Lifestyle- ja ihmissuhdejutuilla ja vastaavalla on ollut kova kysyntä kriisin keskellä, koska ihmiset haluavat lukea muutakin kuin synkkiä kuolin- ja tartuntauutisia.

Muutamien julkkisten avioerot menivät myös vähemmällä uutisoinnilla kuin olisivat muuten menneet. Vai tiesitkö, että Martina Aitolehti erosi? Entä miten rullaa Maisa Torpan tuore avioliitto? Johanna Tukiainenkin odottaa vauvaa.

Keväinen koirankakka

Maaseudun Tulevaisuuden talouteen erikoistunut toimittaja Kimmo Lundén uskoo koronaepidemian peittäneen alleen ainakin keväisen koirankakkagaten.

– Siitä ei ole ollut riviäkään lehdissä!

Muita asioita, joista on uutisoitu Lundénin mielestä suhteellisen vähän, ovat muun muassa Eläketurvakeskuksen tiedote siitä, että mielenterveysongelmat ovat nyt suurin työkyvyttömyyseläkkeiden syy, suurempi kuin tuki- ja liikuntaelinsairaudet.

Lundén pohtii myös sitä, miten juttujen tekeminen kotoa käsin vaikuttaa journalismiin.

– Journalismia pitää tehdä kentällä liikkuen, että se olisi elävää. Pelkään, että tämä vie jatkossa lukijoita poispäin mediasta.

On myös asioita, jotka eivät muutu.

– MT:n keskustelupalstalta huomaa, että susiviha elää hyvin voimakkaasti yhteiskunnassa, tapahtui muuten mitä tahansa.

Kaikkiaan korona on osoittanut, että normaalitilassa suomalaisilla menee aika hyvin. Ehditään närkästyä koirankakasta ja täyttää tekstiviestipalstoja liikenneraivolla.