Journalistin euro on teollisuuden kaksi euroa
Totta se on. Vaikka me journalistit olemme saaneet tasan samat tes-korotukset kuin muukin teollisuus, ansiomme ovat pudonneet kelkasta.
”Ettekö te saatana saa parempaa tulosta sitten millään!”
Näinkin rajuja terveisiä kuuluu jäsenistöstä Journalistiliiton tes-neuvottelijoille, joiden on runnottava työehtosopimukset kasaan Medialiiton kanssa tammikuun loppuun mennessä.
Journalistiliiton edunvalvontajohtaja Petri Savolainen on tottunut kovaan kieleen 20 työvuotensa aikana, vaikka mies itse tunnetaan mukavana ihmisenä.
Savolainen kaivaa pöytään nipun dataa. Luvuista selviää, että huonosti meillä pyyhkii muuhun teollisuuteen verrattuna. Mutta näkyy siellä sekin, että ansiot ovat nousseet toista tonnia 2000- luvulla.
Puhumme nyt kokonaisansioista vuoro- ja muine lisineen.
Medialiitto totesi tuoreimmasta, syyskuun 2018 palkkatilastosta, että ”media-alan palkkakehitys on maltillisempaa kuin koko teollisuudessa”.
– Minä sanon, että se on ollut surkeaa verrattuna muuhun teollisuuteen, Savolainen tokaisee. Muualla toimihenkilöiden ansiot nousivat 3,4 prosenttia, kun media-alalla luku oli 2,3 ja lehdistön journalisteilla vain 1,8 prosenttia. Se merkitsee, että teollisuuden tyyppi saa euroja tuplat enemmän kuin lehdistön tyyppi, hän havainnollistaa.
Miten tässä näin on käynyt?
Syynä ovat journalististen työpaikkojen lähes olemattomat palkkaliukumat. Kuten alalla hyvin tiedetään, toimittajat eivät mediamurroksen vuosina ole kovin hanakasti vaihtaneet työpaikkoja. Tehtäväkierrot ovat dramaattisesti vähentyneet, ja mediatalot ovat nihkeitä palkankorotuksille.
– Olemme tehneet prikulleen samanarvoiset, yhtä kalliit tes-sopimukset kuin muukin teollisuus. Muilla aloilla työnantaja on pistänyt vapaaehtoisesti rahaa omasta pussistaan. Siitä tilanne kertoo, Savolainen sanoo.
Tuo työnantajan laittama lisäraha on esimerkiksi työntekijälle annettava henkilökohtainen palkankorotus, kun hän vaihtaa tehtäviään. Palkitseminen on johtamiskeino, kun halutaan parempia työntekijöitä sisään.
– Mediatalot ovat laiskoja tässä. Ne eivät palkitse. Sama tulee vastaan tulospalkkioissa. Median tulospalkkiot on noin puolet teollisuuden tulospalkkioihin verrattuna. Toisaalta – jos menee huonosti eikä ole jaettavaa, ei jaeta, Savolainen sanoo.
Jos graafinen ala ja muu teollisuus tekevät tasan yhtä kalliit sopimukset, kuinka ne oikein syntyvät?
Kuka määrää palkkamallin, jossa journalistit jäävät lopulta jalkoihin?
Edunvalvontajohtaja selittää:
– Vientialojen neuvotteluja pohjustettiin viime keväästä asti. Työnantajien lähtökohtana on vientialojen määräämä kustannuskatto: tämän verran palkat saavat nousta, jotta vienti ja kansantalous pysyvät kasassa. Kun vientiliitot sopivat tes-korotukset samalle tasolle meidän kanssa, teollisuudenalat voivat luottaa siihen, että palkat kehittyvät muutenkin.
– Meillä taas on sama ongelma kuin naisvaltaisilla hoitoaloilla. Palkat nousevat juuri sen verran kuin on pakko maksaa. Mediatalot kitsastelevat palkankorotuksissa. Teollisuuden liitot voivat sopia matalahkot tes-korotukset, koska ne voivat kohottaa palkkoja liukumien avulla. Koska meillä liukumia ei ole, Journalistiliiton pitäisi saada muita suuremmat korotukset, jotta pääsisimme toisten kanssa samalle ansiotasolle. Tätä pyritään taas ratkomaan tulevissa tes-neuvotteluissa. Helppoa se ei ole, Savolainen sanoo.
Myös korotusten jakoa puidaan liiton tes-valmisteluelimissä tarkkaan. Journalistit ovat tähän saakka jakaneet yleiskorotuksen niin, että noin 2/3 on mennyt aina kaikille, ja loput on jaettu paikallisina erinä palkkakuoppien täyttämiseen ja palkkatasa-arvon kehittämiseen.
– Oma tuntumani on, että tämä halutaan korjata. Palkankorotus kuuluu kaikille. Paikallisten erien aika on tässä muodossa mennyt. On työnantajan tehtävä hoitaa palkkatasa-arvo, Savolainen sanoo.
Savolaisella on savolaismallinen vastaus siihen, laahaavatko journalistien peruspalkatkin jäljessä muista.
– Kyllä ja ei. Ovathan palkat euromäärissä kehittyneet 1990-luvulta lähtien. Kun taloudessa menee huonosti, palkoissakin menee huonosti. Haluan kuitenkin viestittää, ettei mediateollisuus ole poikkeus suomalaisessa teollisuudessa. Murrosaikaa eletään muuallakin, perusbisnes muuttuu ja asioita pitää tehdä uudella tavalla.
Loma. Tuo sana nostattaa työnantajan niskavillat pystyyn. Neuvotteluissa journalistien lomia pidetään kauppatavarana: joko lomia lyhennetään tai tulee muita huononnuksia.
– Vanha valitus. Kunpa tähän ei tarvitsisi puuttua, Savolainen huokaa.
– Työnantajalla on sellainen yleisretoriikka, että Suomessa tehdään liian vähän töitä ja media-alalla vähemmän kuin keskimäärin. Ei se niin ole. Työ säläytyy, määrä kasvaa, pitää venyä, on kiire. Työnantaja ei näe, että alalla tehdään työhön liittyviä asioita vapaallakin. Journalistit näkevät jaksamisensa kannalta tärkeänä loman, ja nimenomaan niin, että sen voi pitää yhtäjaksoisesti.
Jos lomia leikataan, porukka on Savolaisen mukaan valmis barrikadeille, vaikka se uskomattomalta näinä aikoina kuulostaakin.
Työtaisteluiden aika ei ole ohi, sillä tietyt asiat saavat ihmiset liikkeelle. Lehdistölle lomakysymys on ollut selvästi ykkösasia.
Mediataloissa ei ole vuosikymmeneen juhlittu. Tahti on ollut 50 yyteet vuodessa. Aivan viime vuosina on mennyt taas paremmin: kesän 2016 aikana alalla tultiin kokonaisuutena plussan puolelle, vaikka tappiollisiakin firmoja on.
– Murheena on mainosmyynti, joka on irtautunut kansantalouden yleisestä kasvusta, ja toinen huoli on jakelu. Jos lehti pitää seitsemän kertaa viikossa jakaa toiselle puolelle maata, kuinka kustannustehokasta se enää on, Savolainen kysyy.
– Esimerkiksi Almalla ja Sanomilla on hyvää kehitystä digissä, se tuottaa. Printti on korvattavissa.
Vanhan kaartin kiroama digi on Savolaisen mukaan journalistille eduksi: sisällön merkitys nousee ja sen tuottamisesta voidaan myös maksaa enemmän. Printtimaailmassa rahaa menee painokoneisiin, paperiin ja jakeluun.
Neuvottelijat lähtevät tes-vääntöön jäsenkyselyiden evästäminä. Viesti on selvä: palkankorotuksia pitää saada, lomista on pidettävä kiinni ja kikyn on aika mennä. Petri Savolainen lähettää terveisiä työpaikoille:
Pitäkää lippu korkealla, teette tärkeää työtä! Muistakaa työn ja vapaa-ajan ero. Ihan kaikkeen ei tarvitse venyä. Parasta työsuojelua on työajoista kiinnipitäminen, ja se kertoo myös työnantajalle, missä resurssien pitää olla.
Info
● Journalistiliitto on naisvaltainen suhteessa 57–43. Kun opiskelijat lasketaan mukaan, suhdeluku on jo 70–30.
● Työssä olevista jäsenistä 2/3 työskentelee vakituisessa työsuhteessa. Freelancereita on viidennes. Loput ovat määräaikaisia ja ttt-läisiä.
● Liiton freelancer-tutkimuksen 2018 mukaan freelancereiden tulot kasvoivat kahden vuoden aikana noin 2 100 eurolla vuodessa.