Ei enää ilmastojuttuja
Media on ilmastolle pahempi kuin öljy, sanoo ilmastoaktivisti George Monbiot. Mutta media on myös ihmisten tärkein ilmastotiedon lähde. Riikka Suominen neuvoo, miten tehdä ilmastojournalismista kiinnostavaa.
”Media on ilmastolle pahempi kuin öljy.” Näin tylysti on journalismia kuvannut tunnettu tietokirjailija ja ympäristöaktivisti George Monbiot. Hänen mukaansa media täyttää julkisen keskustelun turhuuksilla ja harhauttaa katseet pois ekokriisistä.
Niin Suomessakin. Vaikka tiede- ja taloussivuilla voi olla laadukkaita ilmastojuttuja, ilmiö on mediassa marginaalissa. Media on kuitenkin ihmisten tärkein ilmastotiedon lähde, ja journalismilla on tässä tilanteessa valtavasti annettavaa yleisölle. Toimittajien velvollisuus on kertoa totuus. Tällä hetkellä velvoite ei toteudu. Uutisissa ei kerrota, että maapallon elinolot ovat vakavasti vaarantumassa ja että se koskettaa myös suomalaisia.
Lukija voi ehkä päätellä, että kun miljardit ihmiset näkevät 30 vuoden päästä nälkää, rantatontteja ei enää tulvien vuoksi Suomessakaan vakuuteta ja jopa pohjoisnapa siirtyy jäätiköiden sulaessa, kaikki ei ole jatkumassa kuten tähän asti. Mutta kun samaan aikaan etusivun otsikot ja pääkirjoitukset huolehtivat lähinnä työllisyysprosentin kymmenyksistä tai poliitikkojen henkilökemioista, niin tuskin tilanne kovin vaarallinen on.
Ja jos nauttii uutisensa netin kautta, ympäristötuhoa ei tarvitse nähdä senkään vertaa. Jos ei ilmasto kiinnostanut eilen, tänään algoritmi säästää sinut aiheelta kokonaan.
Koronaa suurempi uhka
Jotkut mediat ovat siirtyneet käyttämään sanaa ilmastokriisi. Termi on kädenojennus aktivisteille, mutta tekoja odotellaan.
Koronavirus on näyttänyt, miten lehdistö suhtautuu ilmiöön, jota se oikeasti pitää kriisinä. Aihe on dominoinut uutisointia toista vuotta. Kaikkea inhimillistä toimintaa rokotepatenteista deittailuun on katsottu pandemian näkökulmasta. Ilmastoaiheet ovat saaneet väistyä koronauutisten tieltä. Tämä siitä huolimatta, että asiantuntijat, muun muassa YK:n pääsihteeri ja suomalaiset lääkäriliitot, muistuttavat ekokriisin olevan terveydelle ja turvallisuudelle vielä paljon koronaa suurempi uhka.
Juonsin huhtikuussa Elokapinan journalismipaneelin, jossa päätoimittajat Kaius Niemi ja Jouko Jokinen keskustelivat ilmastoaktivistien kanssa. Kävi ilmi, että uutisjäteillä on hyvää tahtoa ilmastoa kohtaan, mutta käytännössä uutisten maailmankuva ja kriisitietoisuus ovat valovuoden päässä ilmastotieteen tilannekuvasta.
Elinolojen pelastaminen vaatii isoa muutosta, journalismi on luonteeltaan säilyttävää. Mediatutkijat ovat todenneet, että suomalaiset päätoimittajat kuuluvat eliitin verkostoon. Sen jäsenillä on, puoluetaustasta riippumatta, yhdenmukainen käsitys yhteiskunnallisista ongelmista ja niiden mahdollisista ratkaisuista. Niin kauan kun ilmasto ei ole näiden ongelmien kärjessä, ei median toiminta vastaa ilmastotieteen kuvaa.
Mutta yksittäinenkin toimittaja voi muuttaa tilannetta. Lukijat kiittävät, sillä heitä ympäristön tila tutkitusti huolettaa. Nimenomaan yleisön kiinnostuksen vuoksi ruotsalaislehdet ovat perustaneet ilmastotoimituksia. BBC on kouluttanut tuhansia toimittajiaan aiheesta. Jopa brittien pahamaineiset iltapäivälehdet ovat kiinnostuneet ilmastosta.
Ei kannata jäädä kattokäsitteisiin ilmasto tai monimuotoisuus. Sen sijaan sää, muutokset Suomen luonnossa ja eläimissä, oma ja lasten turvallinen tulevaisuus, asunnon arvo, kaivokset ja hakkuut asuin- ja mökkipaikkakunnilla kiinnostavat ihmisiä jo nyt. Nämä asiat pitää sitoa ekokriisiin.
Osa ihmisistä suhtautuu ilmastonsuojeluun penseästi. Tutkimuksen mukaan heidät tavoittaa painottamalla ilmastojutuissa bisnesmahdollisuuksia, turvallisuuspolitiikkaa, riskien hallintaa, omavaraista energiantuotantoa ja paikallista luonnonsuojelua.
Mittakaava esiin
Erillisiä ilmastouutisia ei välttämättä tarvita lisää. Sen sijaan median pitää huomioida muuten suurin käynnissä oleva ilmiö. Toimittajien pitää kysyä itseltään, ja usein myös haastatelluilta, miten uutisoitu asia vaikuttaa ekokriisiin. Samalla tavalla kuin rahatalous näkyy kaikissa jutuissa viinivertailuista soteraportteihin, pitää päästöjen ja luonnon kantokyvyn olla näkyvissä.
Ilmastopäästöjen gigatonnit ovat yleisölle abstraktimpia kuin eurot. Onko 0,11 miljoonan tonnin päästölisäys merkityksellinen? Kaipaan itse uutisten kylkeen kuvallista esitystä siitä, millaista osaa Suomen päästöistä juttu koskee.
Jos tehdään uutinen siitä ”ekologisesta harppauksesta”, että formulakisoissa kielletään muovipullot, pitää kertoa, miten paljon (tai olemattoman vähän) se vähentää kisojen ympäristökuormitusta. Mittakaavaa pitää miettiä myös luontokadon kohdalla. Yleisöä innostetaan jatkuvasti auttamaan pörriäisiä hyönteishotelleilla. Mitä jos neuvottaisiin sen sijaan vaatimaan torjunta-aineiden ja metsähakkuiden kieltoa?
Toimittajien tehtävä on kertoa, missä on todellinen valta pelastaa ilmasto. Se ei ole yksilön hampurilais- tai kierrätysvalinnoissa.
Ekokriisi on inhimillisesti ymmärrettävä vain, jos se suhteutetaan. Mutta se ei ole aivan helppoa, kuten tietokirjailija Juha Kauppinen on kuvaillut:
– Esitetään grafiikka, että punasotkista on jäljellä enää X prosenttia ja laji häviää XX vuoteen mennessä. Mutta ei tiedolla ole merkitystä, kun ei tiedä, mikä punasotka on.
Siksi toimittajien pitää kertoa, miten luontokato koskee ihmistä. Norjan Yleisradion paikallistoimittajat selvittivät, miten lämpeneminen jo nyt näkyy Norjassa. Verkkoreportaasia on katsottu yli kaksi miljoonaa kertaa.
– Suosion salaisuus oli, että paikalliset ihmiset saivat äänensä kuuluviin. Samaa pitäisi tehdä äärisäiden kohdalla ja tuoda esiin ilmastonmuutoksen vaikutus niihin, sanoo ilmastojournalismia tutkinut James Painter Reuters Institutesta.
Korona on näyttänyt, miten lehdistö suhtautuu ilmiöön, jota se oikeasti pitää kriisinä.
Tilaa tunteille
Paikallismedia voi myös nostaa esiin ihmisiä, jotka tekevät käytännön toimia lämpenemisen hillitsemiseksi tai sopeutumiseksi.
Paikallislehtiä luetaan tarkkaan, mutta tällä hetkellä ilmastoa ei niissä juuri näy. Poikkeuksena Sulkava-lehti, joka asiallisesti kysyi helmikuussa, kuka kuumenemisen paikallisista muutoksista raportoi, jos ei se. Paikallistasoa on esimerkiksi se, kuinka paljon lumenauraus maksaa ja mitä tarkoittaa, kun routa ei tule ajoissa tai kellarit tulvivat.
Juttuihin pitää tuoda tunteita ja ihmisiä. Myös kuvituksiin! Jääkarhu ja tuulivoimala vievät ajatukset kauas. Jokaisella ihmisellä on suhde äärisäihin ja usein päästövähennysten vaikutuksiinkin. Ja kuten mielenterveysjärjestöt muistuttavat, ekokriisi uhkaa suomalaisten mielenterveyttä. Tavikselta voi kysyä yhtä lailla kuin toimitusjohtajalta, miten hän näkee tulevaisuuden. Mitä muutoksia hän on tehnyt, jotta lapsenlapsilla olisi hyvä maailma?
Toimittajat voisivat myös alkaa kysyä haittaveroista muiltakin kuin niiden maksajilta. Esimerkiksi autoilun haitat, kuten huono ilmanlaatu, turvallisuusriskit ja ilmastopäästöt, koskettavat kaikkia. Siksi autoilun hinnasta on syytä kysyä muuallakin kuin bensapumpulla.
Erikoisosaamista tarvitaan, jotta voidaan tehdä tutkivaa journalismia esimerkiksi päästöjen laskentatapojen kikkailusta ja ilmastopolitiikan lobbauksesta. Kaikissa muissa Pohjoismaissa isot päivälehdet ovat selvittäneet kuluttajille markkinoidun ilmastokompensoinnin ongelmia. Suomessa asiasta ei ole kirjoitettu.
Toimijat näkyviin
Ympäristö ei tuhoudu vaan jotkut tuhoavat sitä. Siksi kannattaa käyttää aktiivisia lauseita ja tuoda luonnonvarojen (liika)käyttö yleisöä lähelle ajassa ja paikassa.
Huomiota pitää kiinnittää myös termeihin. Taakanjako, ahtaasti asuminen ja kulutusjuhla ovat esimerkkejä sanoista, jotka ylläpitävät fossiiliajan normia. Entä onko kesän lämpöaalto edelleen viimein saapuva ihana helle?
Sanan kunnianhimoinen voi poistaa hallituksen ilmastotavoitteen edestä. Ensinnäkin siksi, ettei muitakaan poliittisia päätöksiä kuvailla uutistekstissä arvolatautuneesti. Jos joku adjektiivi pitää lisätä, osuvampi on välttämätön. Päästövähennykset ovat nimittäin välttämätön turvallisuustoimenpide. Kun lukijoille kerrotaan ilmastopolitiikan kustannuksista, on rehellistä mainita myös, mitä toimettomuuden aiheuttama lämpötilan nousu maksaisi.
Pidemmällä tähtäimellä uutiskriteereiden on muututtava niin, että päästöjen kasvu on poliittinen skandaali. Media on tottunut vahtimaan päättäjien rahankäyttöä, mutta päästöjä ei. Holtittomuudesta niiden suhteen ei edes voi jäädä kiinni, koska päästöistä ei vaadita vastuunkantoa. Mitä jos kunnanjohtajan kuittien sijaan kytättäisiin päästövähennysten tahtia?
Ilmastolle pitää raivata tilaa. Nykyisellään esimerkiksi jalkapallotulokset eivät joudu väistymään, vaikka Sussexin herttuatar antaisi kohuhaastattelun tai terapiayritykseen tehtäisiin tietomurto. Tämä siksi että urheilulla on oma kiintiöity tilansa. Ympäristölläkin pitää olla.
Ei yksilölaji
Yksilölle suunnatut ilmastovinkkilistat ovat lähes kadonneet suomalaismediasta, ja se on hyvä! Ilmastokriisin ratkaisu ei ole yksilölaji. Siksi aiheesta tehty journalismikin voisi pyrkiä tuomaan ihmisiä yhteen.
Ilmasto ei ole yksilölaji myöskään toimituksissa. Jotta toimitukset eivät jää yksin keksimään pyörää, kannattaa niiden liittyä Guardianin kokoamaan uutistoimitusten ilmastoyhteistyöhön. Mukana ovat Ruotsista yleisradio SVT, TV4 ja Expressen, Suomesta ei vielä tätä kirjoittaessa yhtään toimitusta.
Lisäksi mediayhtiöiden strategiat pitää päivittää niin, että yrityksillä on valmiudet toimia ensi vuosikymmenellä hiilineutraalissa Suomessa. Kestävyyspaneelin jäsen, professori Lassi Linnanen on sanonut, että ylikulutuksen katkaisuhoito vaatii median irrottamista mainostuloriippuvuudesta.
Ilmastojuttuihin peräänkuulutetaan usein toivoa. On kuitenkin hyvä muistaa, ettei toimittaja vastaa yleisön hyvästä mielestä. Raportoimme myös väkivaltarikoksista ja kulkutaudeista, vaikka nekin aiheet kuormittavat yleisöä. Ilmaston kuumeneminen on isoin muutos, jonka me nyt elävät ihmiset koemme. Toivo syntyy siitä, että ilmiöön suhtaudutaan asiaan kuuluvalla vakavuudella.
Dagens Nyheterin kulttuuripomo Björn Wiman on arvioinut, että ilmastokeskustelussa on käsillä sama käänne, joka aikanaan tapahtui ruumiillisen kurituksen, apartheidin ja orjuuden suhteen. Jokaisen toimittajan kannattaa miettiä, miltä nyt tehty journalismi näyttää siinä kolme astetta lämpimämmässä maailmassa, joka meitä muutamien vuosikymmenten päässä odottaa. •
LÄHTEET:
https://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/jaatikoiden-sulamisvauhti-kaksinkertaistunut
https://www.hs.fi/talous/art-2000007946096.html
https://www.hs.fi/tiede/art-2000007955675.html
https://www.iltalehti.fi/formulat/a/f58425f2-0175-45f6-abf5-ae95546623a6
https://www.sulkavalehti.fi/2021/02/03/5532/