Maistelin itseni maailman ympäri | Lööppi 4/2025
Valtteri Väkevä päätti kokeilla, kuinka monen maan ruokia Helsingissä ja lähikaupungeissa voi syödä. Ravintoloiden kiertäminen kesti kuukausia, ja samalla syntyi juttu matkailulehti Mondoon.
Joulukuun 2024 lopulla istuin somalialaista ruokaa tarjoavassa ravintola Zahiibassa ja ihmettelin edessäni olevaa annosta. Riisin, salaatin ja lampaanlihan lisäksi lautasella lepäsi puolikas banaani. Pohdin, onko se tarkoitus syödä alkupalaksi, jälkiruuaksi vai kenties lisukkeeksi.
Kaivoin vaivihkaa puhelimen esiin ja googlasin. Selvisi, että banaani on somalialaisessa keittiössä tyypillinen lisuke pääruuille. Niinpä kuorin puolitetun hedelmän ja söin annoksen hyvällä ruokahalulla.
Ravintola Zahiibaan minut oli tuonut edellisenä keväänä alkanut projekti. Olin pohtinut jo pidemmän aikaa, kuinka monen eri maan ruokia pääkaupunkiseudun ravintoloissa voisi syödä.
Aloin kasata listaa ja yllätyin paikkojen määrästä. Niitä oli kymmeniä, ja mukana oli monia itselleni tuntemattomia ruokakulttuureja, kuten somalialainen keittiö. Päätin alkaa kiertää paikkoja aakkosjärjestyksessä, yksi ravintola per maa. Samalla syntyisi myös juttu matkailulehti Mondoon, jossa työskentelen. Ruokamatka maailman ympäri, ilman yhtään lentoa!
Kierros alkoi toukokuun lopussa kauppakeskus Eastonin afganistanilaisesta ravintolasta ja jatkui seuraavana päivänä Lönnrotinkadun armenialaisessa. Sitten vuorossa olivat Australia, Bangladesh, Belgia, Brasilia…
Päätin kertoa vierailuista myös Instagram-tarinoiden muodossa. Köyhän miehen maailmanympärimatka sai somessa mukavan vastaanoton: ihmiset lähettivät kiitosviestejä ja ravintolavinkkejä. Instagram-seuraajiksi alkoi tupsahdella tuiki tuntemattomia ihmisiä, jotka olivat kuulleet projektista. Moni tuntui suhtautuvan intohimoisesti jonkin tietyn maan ruokakulttuuriin. Yksi kertoi ikävöineensä brasilialaista farofaa eli paahdettua maniokkijauhoa. Toinen taas ilahtui kuultuaan itävaltalaisesta ruokapaikasta, josta saa hänen suosikkioluttaan, salzburgilaista Stiegliä.
Projektin alussa olin optimistinen aikataulun suhteen. Kuinka kauan muka 50 ravintolan kiertämisessä voi kestää? Syönhän minä sentään lounasta joka päivä, ja suuri osa visiiteistä tulee siinä sivussa. Arvioin, että homma olisi paketissa kolmessa kuukaudessa. Toisin kävi.
Vauhdikkaan alun jälkeen tahti alkoi hidastua. Välillä saattoi käydä esimerkiksi niin, että listalla seuraavana oleva pikkuravintola olikin kiinni yrittäjän loman vuoksi ja jouduin odottelemaan paikan avautumista. Aakkosjärjestyksestä en halunnut lipsua edes poikkeustapauksissa.
Välillä syöminen kävi suorastaan työstä. Olin tehnyt aiemmin ravintola-arvioita muun muassa Helsingin Sanomiin ja pohjoismaiseen 360°Eat Guide -oppaaseen. Myös niissä hommissa olin huomannut, että liika on liikaa, vaikka kyseessä olisi niinkin mukava asia kuin ravintoloissa herkuttelu.
On vaikea innostua uudesta ruokakulttuurista, jos edellisen maan antia ei ole ehtinyt kunnolla sulatella. Projektin edetessä aloin ymmärtää, että yksi ravintola viikossa on mielekäs tahti.
Ravintolamatkasta teki pitkän myös oma kunnianhimo. Jos jostain löytyi kesken kaiken projektiin (ja maiden aakkosjärjestykseen) sopiva uusi ravintola, se kiilasi totta kai mukaan ohjelmaan. Välillä jopa mietin, pitäisikö otantaa laajentaa harvinaisuuksien kohdalla myös muualle Suomeen.
Löysin esimerkiksi Oulusta maamme ainoan hollantilaisen ravintolan. Sen erikoisuuksiin lukeutui rotterdamilainen kapsalon, johon tulee muun muassa ranskalaisia perunoita, kebablihaa ja grillattua gouda-juustoa.
Elokuussa 2024 olin matkalla juttukeikalle Iso-Syötteelle ja suunnittelin piipahtavani kapsalonilla samalla, kun vaihdan Oulussa lentokoneesta bussiin. Vaihto oli tiukka, mutta laskin, että taksikyydillä ehtisin kentältä keskustaan ja voisin hotkaista siellä nopeasti ruuan. Ainakin jos soittaisin ja tekisin tilauksen jo matkalla ravintolaan.
Hetken aikaa mietin, kannattaako moinen ruljanssi vain siksi, että pääsee maistamaan rotterdamilaista mättöruokaa. Mutta vain hetken. Olihan kyseessä sentään Suomen ainoa hollantilainen ruokapaikka. Lopulta menolento myöhästyi sen verran, että herkuttelemaan ei olisi ehtinyt edes taksilla. Paluumatkalla taas vaihto oli niin tiukka, että vierailu jäi väliin. En sentään lähtenyt myöhemmin varta vasten Ouluun kapsalonin vuoksi. Takaraivossa jyskytti jo pieni paine: loputtomiin ravintolakierrosta ei voisi venyttää, sillä olin luvannut kirjoittaa siitä jutun vuoden 2024 viimeiseen Mondoon.
Ruokamatkan aikana kuulin useasti saman kysymyksen: onko tämä työprojekti vai vapaa-ajan harrastus?
Vastasin aina, että ravintoloiden kiertäminen on 90-prosenttisesti omaa puuhastelua ja 10-prosenttisesti työtä. Todellisuudessa tällaista rajanvetoa oli mahdoton tehdä. Tuolla määrittelyllä sallin pikemminkin itselleni tolkuttoman ajankäytön yhteen juttuun.
Jos Helsingin ja pääkaupunkiseudun kansainvälisestä ravintolakentästä olisi halunnut tehdä usean sivun vinkkilistauksen normaalin työajan puitteissa, se olisi kannattanut toteuttaa jotenkin muuten kuin käymällä itse syömässä jokaisessa paikassa. Mutta tylsempäähän se olisi niin ollut.
Vaikka vierailin monissa paikoissa iltaisin, viikonloppuisin ja loma-aikoina, en merkinnyt visiiteistä ylityötunteja. Samalla logiikalla toimittiin myös kulujen kanssa: Mondo maksoi pienen osan ravintolakäynneistä, ja loput kustansin omasta lompakostani.
Ajan- ja rahankäyttöön ei toki voi aina suhtautua työelämässä näin leväperäisesti, mutta joskus toimittajana pääsee tekemään niin mielenkiintoisia asioita, että periaatteista kannattaa mielestäni hieman joustaa.
Olin menossa maistelemaan malesialaista ruokaa, kun tajusin että aikataulu pettää. Mondon deadline läheni, mutta jäljellä oli vielä parikymmentä ravintolaa.
Kirin tahtia minkä pystyin, mutta tiesin, että osa jutusta täytyisi kirjoittaa pelkän taustatyön pohjalta. Onneksi kyse oli lyhyistä esittelyistä, ja 30 paikan jälkeen minulla alkoi olla hyvä ote hommaan. Pyrin lukemaan aina ennen vierailua kyseisen valtion ruoka kulttuurista ja tunnetuimmista annoksista. Jos listalta löytyi maan kansallisruoka, tilasin aina sen.
Tältä pohjalta perusesittelyitä syntyi ilman omaa kokemustakin. Lukijat tuskin huomasivat asiaa, mutta itseäni se silti hieman harmitti.
Mondon juttu ilmestyi marraskuun lopulla, ja siihen tuli esittelyt 50 eri maan ruokia edustavista ravintoloista Afganistanista Yhdysvaltoihin.
Palautetta sain muun muassa kivasta ideasta sekä saksankielisten nimien oikeinkirjoituksesta. (Lukijalle terveisiä: pannukakkupaistos kaiserschmarrn voidaan todellakin kirjoittaa suomenkielisessä tekstissä pienellä alkukirjaimella, vaikka Saksassa se alkaakin isolla.)
Kierroksen jälkeen pääkaupunkiseudun ruokatarjonta tuntuu entistä kiinnostavammalta.
Minun ruokakierrokseni tuli päätökseen vasta huhtikuussa 2025, kun marssin Herttoniemessä sijaitsevaan Mr. Pastramiin. Lihatäytteisiä leipiä tarjoava paikka sai kunnian edustaa Yhdysvaltojen ruokakulttuuria.
Ravintolaprojekti vei lähes vuoden, ja paikkoja kertyi sama määrä kuin Mondon juttuunkin: 50 kappaletta. Mutta mitä tästä kaikesta jäi käteen?
Ainakin kierros jätti halun tutustua paremmin moneen ruokakulttuuriin. Yksittäinen visiitti tuntui usein vain pintaraapaisulta, kun listalla oli niin paljon muitakin mielenkiintoisia annoksia, joita tekisi mieli maistaa.
Projekti myös muutti mielikuvaani monista maista. Tätä ennen vaikkapa Bangladesh toi mieleeni vaatteiden halpatuotannon. Nykyään ajattelen sen kohdalla ensimmäisenä ravintola Rannagorin mahtavaa chutney-kastiketta.
Kierroksen jälkeen pääkaupunkiseudun ruokatarjonta tuntuu entistä kansainvälisemmältä ja kiinnostavammalta. Valinnanvaraa on irakilaisesta aamupalasta jemeniläisiin lihapatoihin, ja monia paikkoja pyörittävät ihmiset, jotka ovat kotoisin näistä maista.
Ravintolakenttä myös elää koko ajan: monia esittelemiäni ravintoloita ei enää ole, mutta niiden tilalle on noussut kiinnostavia uusia tulokkaita.
Toivon, että projekti innosti monet muutkin tekemään lähiruokamatkoja ja testaamaan vaikkapa somalialaisen keittiön erikoisuuksia. Kun lähtee maistelemaan itselle vieraita herkkuja, voi kokea samanlaisia uusia elämyksiä, joihin vaikkapa matkailun viehätys perustuu. Samalla saattaa huomata, että banaani maistuukin todella hyvältä mausteisen lampaan lihan kanssa. ●