Kirjan käyntikortti | Lööppi 3/2025

Teksti Annamari Typpö | Kuvat Pekka Holmström | Lööppi 3/2025

Kirjan kansi on sen mainosjuliste ja käyntikortti samassa paketissa. Se on ensimmäinen kosketus teokseen, ja usein myös ratkaiseva. Tutkimusten mukaan kansi vaikuttaa voimakkaasti siihen, miten innokkaasti kirjaa ostetaan ja lainataan, vaikka luki­jat harvoin myöntävät asiaa ääneen.

Onnistuneen kannen ominaisuuksia on vaikea mää­ritellä. Hyvä kansi voi olla monenlainen, mutta mark­kinoinnin työkaluna sen on ennen kaikkea autettava kirjaa erottumaan massasta. Lisäksi kannesta on näh­tävä, kenen teos on kyseessä, mitä genreä se edustaa ja kuuluuko se johonkin sarjaan. Kansi kertoo myös jo­takin sisällöstä: se on lukuohje ja osto­-opas samassa.

Rajoista syntyy vapaus

– Vaikeinta on, jos saa suunnitella ihan millaisen kannen tahansa. Se on kammottavaa, sanoo graafi­nen suunnittelija Emmi Kyytsönen, joka on tehnyt pitkän uran kirjasuunnittelun parissa. Hänen mu­kaansa genre, kohderyhmä ja kustantamon linjaukset luovat raamit, jotka helpottavat luovaa työtä.

Sama ajatus toistuu muidenkin suunnittelijoiden puheessa: rajat eivät kahlitse vaan antavat suunnitte­lulle suunnan. Otavan lasten­ ja nuortenkirjojen AD Päivi Puustinen muistuttaa, että graafinen suunnit­telu on lähtökohtaisesti ongelmanratkaisua. Kyse on aina siitä, miten tietty kirja saadaan näyttämään oi­kealta juuri siinä ympäristössä, johon se julkaistaan.

Jussi Karjalainen on palkittu graafikko ja kuvit­taja, jonka kädenjälki näkyy muun muassa Miki Liukkosen ja Laura Lindstedtin teosten kansissa. Hänkään ei näe itseään taiteilijana, vaan käsityöläi­senä, joka toteuttaa asiakkaan toiveita ammattiylpey­dellä ja parhailla mahdollisilla työkaluilla.

– Hyvä käsityöläinen osaa veistää peruskäkikellon ja tarvittaessa myös uniikin prinssiversion. Molem­mat vaativat taitoa, mutta aina lähdetään siitä, mitä asiakas tilaa, Karjalainen sanoo.

Genreviestintää sekunnin murto-osassa

Kirjojen visuaaliset koodit ovat tarkkoja. Dekkarien, feelgood­romaanien ja runouden ystävät tunnistavat sekunnissa, onko kirja heidän maailmastaan vai ei.

Dekkarit jakautuvat jopa alagenreittäin: synkkä nordic noir viestii valokuvilla, varjoilla ja kylmillä sä­vyillä, kun taas cozy crime turvautuu kuvitettuun, lempeään ilmeeseen. Romanttinen viihde näyttää toisenlaiselta kuin korkeakirjallisuus – ja runous on vielä oma lukunsa.

Tämä ei tarkoita, että suunnittelija vain toteuttaisi ennalta määritettyä kaavaa. Päinvastoin. Parhaat kannet erottuvat joukosta ja ylittävät genren odotukset.

– Onnistuneimmillaan kansi sopii genreen ja samal­la keksii siihen ihan uuden twistin, sanoo Puustinen.

Kauppatavara vai taideteos?

Kansista puhuessa unohtuu helposti, että kirja on myös kauppatavara. Suomessa julkaistaan joka vuosi tuhansia uusia nimikkeitä, ja kirjakaupan hyllyssä tai hypermarketin myyntipöydällä kilpailu huomiosta on armotonta.

Markkinoinnilla onkin aina sanansa sanottavana. Näkyykö kirjailijan nimi tarpeeksi isolla? Onko väri­maailma trendikäs? Huomaako kirjasta, että se on osa sarjaa?

Kyytsösen mukaan markkinointi tuo usein pöytään konkreettisia toiveita: joskus on vältettävä esimerkik­si tiettyä väriä, koska sitä on käytetty viime aikoina liikaa, tai varmistettava riittävä kontrasti, jotta kansi erottuu verkkokaupan muiden kirjojen joukosta.

Digitaalinen jakelu on muuttanut kansien suunnit­telua enemmän kuin mikään muu viime vuosikym­meninä. Äänikirja-­ ja e­kirjapalveluissa kansi näkyy pienenä neliönä, joten hienovaraiset tekstuurit tai typografiset vivahteet eivät enää riitä.

– Nykyään painomateriaalit tulevat mietintään vasta myöhemmin, kun ennen kirjaesine itsessään saattoi olla lähtökohta, Kyytsönen sanoo.

Puustinen harmittelee, että kirjamaailman digi­talisaation myötä painopaperien ja materiaalien kirjo on kaventunut.

– Kirjaesine, jossa materiaalit tukevat ideaa, on mi­nusta kiinnostavin. Nykyisin vaihtoehtoja on vähem­män, eikä kirjan hintaa voi nostaa loputtomiin.

Silti suunnittelijat uskovat, että fyysisen kirjan vie­hätysvoima säilyy. Karjalainen nauttii siitä, että kirja kuluu käytössä.

– Luettu kirja näyttää iloiselta kirjalta. Digitaali­sessa tiedostossa ei tapahdu samaa.

Luottamus ratkaisee

Kuka saa viimeisen sanan siitä, miltä kirja näyttää? Kaikki kolme suunnittelijaa sanovat samaa: kustan­tamo. Kustannustoimittaja kokoaa yhteen kirjailijan, markkinoinnin ja muun organisaation näkemykset.

Silti prosessi ei ole aina kitkaton. Karjalaisen mu­kaan suurin riski on viime hetken hätäily.

– Jos prosessissa alkaa panikointi, siitä seuraa hätä­ohjeita ja seivausta ja lopputulos kärsii. Hyvä kansi syntyy, kun kaikki uskovat, että kyllä tästä hyvä tulee.

Suunnittelijan paras tuki on hyvä briiffi.

– Kun reunaehdot on kerrottu selkeästi, työ hel­pottuu. Epäselvä briiffi johtaa sekavaan prosessiin ja loput tomiin korjauskierroksiin, sanoo Puustinen.

Pitkiä sanoja on hankala sijoittaa kanteen.

Rohkeus kannattaa, joskus

Voiko suunnittelija tietoisesti rikkoa kaavaa?

– On kaksi vaihtoehtoa: pysyä genren sisällä ja erot­tua sen kontekstissa tai irtautua genrestä kokonaan. Molemmissa on mahdollisuutensa, Kyytsönen sanoo.

Karjalainen ottaa esimerkiksi Miki Liukkosen romaanit. Niiden kannet olivat kaikkea muuta kuin kaupallisia, mutta juuri siksi niistä tuli kaupallisesti menestyneitä.

– Paradoksi oli se, että mitä epäkaupallisempia kansia teimme, sitä kaupallisempia niistä tuli.

Rohkea kansi ei kuitenkaan aina tarkoita vaikea­selkoista.

– Se voi olla kristallinkirkas ja selkeä. Joskus yk­sinkertaisuus on rohkeutta, Puustinen muistuttaa.

Kansainväliset virtaukset, kotimaiset rajat

Kansainväliset trendit ohjaavat vahvasti myös suo­malaisten kirjojen kansia. Koska suuri osa käännös­kirjoista julkaistaan alkuperäiskansilla, visuaaliset virtaukset valuvat Suomeen väistämättä.

– Uusi kansi tehdään käännöskirjaan vain, jos alkuperäinen on selvästi markkinoille väärän näköi­nen, Puustinen kertoo.

Samalla suomalaiset suunnittelijat kamppailevat tuotannollisten rajoitusten kanssa: meillä ei ole mah­dollisuutta samanlaiseen materiaalikikkailuun kuin suurilla markkinoilla, joilla samasta kirjasta saate­taan tehdä monta erilaista ja erihintaista laitosta eri­laisille kuluttajille. Silti suomalainen kirjasuunnittelu saa kiitosta korkeasta tasostaan.

– Pitkiä sanoja on hankala sijoittaa kanteen, mutta muuten suomalaiset kannet ovat visuaalisesti todella hyviä, Kyytsönen naurahtaa.

BookTokin ja Instagramin kaltaiset visuaaliset alustat luovat uusia kliseitä.

Tulevaisuuden kansi

Animoidut kannet eivät enää tunnu kaukaiselta uto­pialta.

– Mä vaan odotan, koska niistä tulee arkea, Puusti­nen sanoo.

Tekoäly kuuluu jo työkaluvalikoimaan. Toiset suh­tautuvat siihen varovaisesti, toiset uteliaasti. Karja­lainen muistuttaa, että väline ei ratkaise.

– Kamerallakin voi ottaa hyviä tai huonoja kuvia. Tekniikka itsessään ei tee hyvää tai huonoa, vaan rat­kaisevaa on se, mitä sillä tehdään.

BookTokin ja Instagramin kaltaiset visuaaliset alustat luovat uusia kliseitä, mutta samalla ne pakottavat suunnittelijat miettimään, miten kirja saadaan erottumaan informaatiotulvasta.

Kirjasuunnittelu onkin yhtä aikaa taidetta, käsi­työtä ja markkinointia. Se on pieni mutta näkyvä osa visuaalista kulttuuria ja yksi merkki siitä, millaiseksi kirjallisuus hahmottuu, mitä genrejä arvostetaan ja millaisia tarinoita pidetään houkuttelevina.

Lopulta kyse on luottamuksesta ja rohkeudesta. Kansi voi olla klassisen tyylikäs tai täysin yllättävä, mutta parhaimmillaan se houkuttelee tarttumaan kirjaan ja avaamaan oven sen maailmaan.

Jussi Karjalainen toivoo, että kustantamot rohkais­tuisivat tilaamaan kansia myös uusilta tekijöiltä ja antaisivat heidän erehtyä ja oppia virheistään. Ilman riskinottoa kun ei synny myöskään niitä kansia, jotka jäävät historiaan. ●

SUUNNITTELIJOIDEN SUOSIKKIKANNET:

EMMI KYYTSÖNEN:

”Jussi Karjalainen on ehkä Suomen paras kirjasuunnittelija. Kaikki mitä hän tekee, on upeaa.”

PÄIVI PUUSTINEN:

”Viimeksi olen kiinnittänyt huomiota Neil Hard­wickin Poistetut kohtaukset -teoksen kanteen, jonka on suunnitellut Anna-­Mari Tenhunen. Se on muistelmateoksen kanneksi erottuva.

JUSSI KARJALAINEN:

”Sanna Manderin suunnittelema Philip Teirin Tällä tavalla maailma loppuu teki valtavan ensivaikutelman ja jäi mieleen.”