Pelko on hyvä turvahäkki | Lööppi 3/2025

Teksti Iida Ylinen | Kuvat Antti Kuronen ja Kaisa Rautaheimo | Lööppi 3/2025

Helsingin Sanomien toimit­taja Katriina Pajari oli keväällä 2022 juttukeikal­la Ukrainassa Bahmutin liepeillä, Kostjantynivkan kylässä. Yhdessä kuvaaja­parinsa Saara Mansikkamäen kanssa he vierailivat rintamalta tuotujen sotilaiden ruumishuoneena käy­tetyn rakennuksen pihapiirissä.

Yhtäkkiä vierailun keskeytti voimakas jyrinä. Venäläinen hävittäjä lensi hyvin matalalla tutkan alla ja ylitti Pajarin ja kuvaajan, jotka olivat kiirehtineet avoimelta pihalta rakennuksen seinustalle. Mukana olleet sotilaat olivat jääneet pihan toiselle puolelle.

– Hävittäjä lensi niin matalalla, että erotin pilotin. Se tiputti jotakin noin 800 metrin päässä meistä.

Jos tiedossa olisi ollut, että Venäjä tekee alueella hävittäjälentoja tutkan alla, ei sinne olisi menty. Len­toa ei mainittu myöhemmin Ukrainan tai Venäjän päiväraporteissa. Vieressä sijaitsi myös tehdas, jotka tapaavat olla strategisten iskujen kohteita.

– Meidät hoputettiin autoon ja ajoimme sataa­kahdeksaakymppiä pois alueelta, Pajari sanoo.

Aina voi käydä jotakin arvaamatonta.

Valmistaudu ja valmentaudu

Konfliktialueilla, kriisien keskellä tai muutoin haas­tavissa ja vaarallisissa olosuhteissa työskennellessä on oltava sinut sen kanssa, että vaikka turvallisuus­järjestelyt olisi tehty taiten sekä ennakkoon että paikan päällä, aina voi käydä jotakin arvaamatonta.

Helsingin Sanomien kirjeenvaihtajien esihenkilö­nä toimivalle Pajarille on jäänyt mieleen Moskovan kirjeenvaihtajana työskennelleen Jussi Niemeläisen kommentti: pitää aina pelätä vähän, se on hyvä turvahäkki.

Pajari sanoo, että journalistien kouluttaminen, valmentaminen ja taustatiedon hankkiminen ovat ydinasioita.

Yleisradioyhtiöiden katto-­organisaatio EBU tar­joaa kriisialuekoulutuksia journalisteille. Myös esi­merkiksi SPR ja Mediaturva järjestävät vastaavan­laisia kursseja, joilla opetellaan ensiaputaitoja ja kriisialueilla toimimista. Yksi koulutuksista tunne­taan nimellä HEAT (Hostile Environment Awareness Training). Myös siviilikriisinhallintatehtäviin lähte­vät suomalaiset suorittavat kurssin, jos kohdemaa on erityisen riskialtis.

Kurssien kertaamista suositellaan noin viiden vuo­den välein. Tähän vaikuttaa sekin, kuka on lähdössä ja minne.

– Lisäksi ulkomaan keikoille lähtiessä journalisti­sen selkärangan täytyy olla tosi vahva. Miten kohda­taan ihmisiä, miten havainnoidaan ympäristöä, miten toimitaan missäkin tilanteessa. Päätöksiä joutuu toisinaan tekemään lennosta, Pajari kertoo.

Laki velvoittaa työnantajaa

Laki velvoittaa työnantajaa huolehtimaan työnteki­jänsä turvallisuudesta erilaisissa työtehtävissä.

– Kaikki perustuu työturvallisuuslaissa mainittuun työnantajan huolehtimisvelvoitteeseen, eli kun työn­tekijä lähtee tekemään mitä tahansa työtehtävää, pi­tää olla tarvittavat välineet ja turvallisuus huomioitu, sanoo Ylen turvallisuuspäällikkö Petri Launiainen.

Ylellä käytäntönä on, että ennen keikkaa tehdään ennakkoselvitys, oli keikka sitten kotimaassa tai ulkomailla. Suomessa esimerkiksi mielenosoituk­siin saatetaan varustautua fyysisin turvallisuus­järjestelyin, kuten suojavarustuksella tai toiminta­ohjeita kerraten. Ennakkosuunnitteluun voi sisältyä myös yhteydenpitoa poliisiin turvallisuuskysymyk­sistä.

Kun päätös keikasta on tehty, kootaan niin kut­suttuun turvadokumenttiin tietoa mahdollisista riskeistä sekä listataan mukaan otettavat varusteet ja toimittajalta tai kuvaajalta vaaditut koulutukset, kuten ensiapukoulutus. Turvadokumentti sisältää myös tiedot matkan ajankohdasta, lennoista ja koh­teista.

Turvadokumenttia laadittaessa pohditaan lisäksi, miten yhteydenpito onnistuu, tarvitaanko paikalli­sia SIM­-kortteja tai mitä viestintävälineitä pitää olla mukana.

– Netti toimii pääsääntöisesti hyvin, mutta varalta mukana voi olla satelliittipuhelimet. Satelliittinetti­palveluita on tarjolla koko ajan enemmän ja enem­män, Launiainen kertoo.

Turvadokumentti käydään läpi toimittajan ja hä­nen esihenkilönsä kanssa. Esihenkilö ja toimittaja ar­vioivat vielä kerran, lähdetäänkö keikalle.

– Viime kädessä päätös on toimittajan tai työparin. Voi myös käydä niin, että esihenkilö kieltää lähtemäs­tä, Launiainen sanoo.

Kaksi vuotta Ylellä työskennellyt Launiainen muis­taa tapauksen, jossa yhteisen keskustelun päätteeksi toimittaja päätti, että ei lähde keikalle Afrikkaan.

– Se oli hyvä päätös, koska ulkomaiset toimittajat jouduttiin evakuoimaan kyseisestä maasta.

Tietoa kohteista saadaan muiden yleisradioyhtiöi­den kontaktien ja verkostojen kautta. Tärkeitä ovat myös paikalliset lähteet, joilla on ajantasaista tietoa alueesta.

– Tiedämme koko ajan, missä on toimittajia ja mis­sä ei, Launiainen sanoo.

Onnettomuuksien varalta Ylellä on vakuutusyhtiön ja muiden palveluntuottajien kautta mahdollisuus evakuointeihin, jos näyttää siltä, että työntekijä pitää saada pois kohdemaasta.

Ylellä on myös oma turvallisuuspalvelutoimittaja, joka tarjoaa maatietopalveluja, matkan etenemiseen liittyviä seurantatietoja ja kommunikaatiomahdolli­suuden toimittajan ja kotimaan väen välillä. Palvelus­sa hallitaan kokonaistilannetta ja tehdään matkan aikaista suunnittelua.

Lisäksi keikoilla on käytössä muita yleisiä viesti­sovelluksia, joita käytetään tarpeen ja soveltuvuu­den mukaan. Viestiryhmässä ovat turvallisuustiimin edustaja, esihenkilö ja toimittaja. Luottamuksellista tietoa niissä ei jaeta.

Jos lähtö kohteeseen tapahtuu pikavauhtia, turval­lisuusvalmistelut pyritään tekemään tavanomaista nopeammin.

Strukturoidumpi ote turvallisuusvalmisteluissa

Toimittaja Antti Kuronen on raportoinut Ukrai­nasta keväästä 2014 lähtien. Työkeikkoja hän on teh­nyt myös esimerkiksi Syyriaan ja Irakiin. Kuronen liikkuu useimmiten paikallisen fikserin ja auto­kuskin kanssa.

Kuronen on huomannut, että viime vuosina Ylellä on alettu kiinnittää enemmän huomiota turvallisuuskysymyksiin ja luotu muodollisempia ja järjestelmäl­lisempiä rakenteita, kuten turvapalavereita, joihin osallistuu toimituksellista väkeä sekä Ylen turvalli­suusasiantuntijoita. Myös toimittajien liikkeiden ja kulloistenkin sijaintien raportoiminen ja seuranta on säntillisempää.

Keikalta voi soittaa ympäri vuorokauden päivys­tysnumeroon, joka sisältyy ostettuihin vakuutuspal­veluihin. Yhteyttä voi ottaa esimerkiksi silloin, kun sairastuu tai joutuu esimerkiksi auto­-onnettomuu­teen.

Turvadokumenttia Kuronen pitää hyvänä käytän­tönä.

– Dokumentin ideana on sekin, että se on muodol­lisempi päätös, otetaanko jokin riski vai ei. Jos jotain tapahtuisi ja toimittaja esimerkiksi haavoittuisi, olisi näyttää, miten asiaa käsiteltiin ja että päätoimittaja teki päätöksen lähtemisestä, Kuronen sanoo.

Kaisa Rautaheimolla on kahdenkymmenen vuo­den kokemus kuvaajana ja toimittajana. Hän on työs­kennellyt muun muassa Suomen Kuvalehdessä ja par­haillaan Helsingin Sanomissa. Keikkoja hän on tehnyt muun muassa Gazaan, Afganistaniin, Syyriaan, Ira­kiin ja vuodesta 2013 Ukrainaan. Hän tunnistaa Uk­rainan täysimittaisen sodan vaikutukset toimitusten käytäntöihin.

– Sodan ensimmäisen vuoden ajan Helsingin Sanomilta oli jatkuvasti joku tiimi paikan päällä. Toimituksissa terästäydyttiin siihen, että pitää olla strukturoidummat ja järjestelmällisemmät käytännöt toimittajien ja kuvaajien turvallisuudesta huolehti­miseen. Nyt on hankittu myös uusia turvavarusteita nimenomaan Ukrainaa silmällä pitäen. Sirpaleliivejä, kaasunaamareita, kypäröitä, Rautaheimo listaa.

Jokaisen keikan kohdalla harkitaan, miksi kohtee­seen mennään, mitä sieltä haetaan ja onko keikka ris­kin arvoinen.

Helsingin Sanomissa on käytössä hyvin vastaavan­lainen turvadokumenttikäytäntö kuin Ylellä. Tur­vapäällikölle toimitetaan lomake, johon on listattu­na kohteet, reitit, reittivalintojen perustelut, mukana olevat varusteet, riskianalyysi ja riskien minimoi­misen keinot. Keikalle lähtijä ja esihenkilö tekevät paljon taustatyötä selvittääkseen, millaisia turvalli­suusriskejä kohteessa on. Tietoja kerätään kohteessa hiljattain olleilta toimittajilta sekä paikallisilta fikse­reiltä ja heidän kauttaan avautuvalta verkostolta.

– Aiemmin keskusteltiin enemmän pomon kans­sa kohteista ja reitistä, majapaikoista ja uhkatekijöis­tä. Nyt valmistautuminen on järjestelmällisempää ja siitä laaditaan kirjallinen dokumentti, kertoo Kaisa Rautaheimo.

Hän huomauttaa, että konfliktialueilla työskentely ei varsinaisesti ole suomalaisten medioiden leipälaji. Suurten ulkomaisten medioiden resurssit ovat aivan toiset.

– Niillä saattaa olla keikalla mukana turvallisuus­koordinaattorit, jotka tekevät koko ajan riskianalyy­siä. Otetut riskit ovat myös suurempia. Lisäksi isot kansainväliset mediat pääsevät usein uutistilanteissa nopeimmin ja lähemmäs kohdetta suhteiden ja ase­mansa takia, Rautaheimo kuvailee.

Sänky ei saa olla liian lähellä ikkunaa sirpaleriskin vuoksi.

Seinien koputtelusta kiristyssiteisiin

Eri alueilla liikuttaessa pitää olla tietoinen siitä, ke­nen tontilla ja reviirillä kulkee ja mitä seuraavaksi voi ehkä olla edessä. Checkpointille eli tarkistuspisteelle osuttaessa on hyvä tietää etukäteen, mitä dokument­teja on esitettävä.

Katriina Pajarin mukaan keikoilla isoin riski on yleensä liikenne. Monissa maissa, kuten Ukrainassa, liikenne on kaoottista, moni ajaa ylinopeutta ja autot ovat vanhoja. Jos vauhti on liian kova, autonkuljetta­jalle kannattaa väittää voivansa pahoin, harva kuski kun haluaa oksennusta autoonsa.

Vaativissa oloissa toimintakyky pitää taata silloin­kin, kun joudutaan kyhjöttämään pitkään samas­sa paikassa. Mukana on syytä olla ruokaa, juomaa, nukkumisalusta, lääkkeet, ensiapupakkaus ja vara­virtalähteet. Yökassin pitää olla pakattuna, jos tulee äkkilähtö.

Lisäksi on osattava ajaa autoa ja vaihtaa rengas. Armeijakuosiin tai vääränlaista symboliikkaa vies­tivään väriin ei pidä pukeutua.

Luotiliivi on osattava pukea oikein. Se on painava, ja pienikin toispuolisuus painon jakautumisessa voi aiheuttaa kovat lihaskivut ja esimerkiksi migreenin.

Rajaseuduilla liikuttaessa hotelli kaupungin kes­kustassa ei välttämättä ole viisas valinta. Alimpia kerroksia on hyvä suosia, samoin tiloja, joiden ikku­nat antavat sisäpihalle.

Majoituspaikassa kannattaa koputtelemalla tutkia, mitkä seinät ovat kantavia ja antavat suojaa, jos pom­misuojaa ei ole lähellä. Sänky ei saa olla lähellä ikku­naa sirpaleriskin vuoksi.

Lounastamaan ei kannata asettua ruokapaikkaan, jossa on paljon sotilaita.

– Meiltä lähti juuri toimittaja Kiovaan. Vikassa lähtötsekkauksessa käytiin läpi, miten toimitaan ilmahälytystilanteessa, milloin hakeudutaan suojaan, onko kiristyssiteen käyttö rutiinilla hallussa. Sen pi­tää tulla selkärangasta. On kova vaatimus osata lait­taa kiristysside itselle 30 sekunnissa, mutta henki voi olla kiinni siitä, Katriina Pajari sanoo.

Ukrainassa toimiminen on rakennettu sen lähtö­kohdan varaan, että maassa on toimiva terveyden­huolto ja ensihoito saadaan tarvittaessa siellä.

– On ihan erilaista mennä paikkoihin, joissa ei ole toimivaa terveydenhuoltoa, Kaisa Rautaheimo sanoo.

Keikoilla työpari lisää turvallisuutta. Kun Kahov­kan pato murtui, Rautaheimo ja työpari Outi Pyhäranta olivat matkustaneet kiireellä Itä-­Ukrainasta Hersoniin. He tekivät juttua evakuointipisteellä, jo­hon tulvan keskellä jääneitä ihmisiä evakuoitiin. Yht­äkkiä Ukrainan viranomaiset käskivät poistua pis­teeltä välittömästi. Ilmassa oli havaittu jotain.

Rautaheimo ja Pyhäranta siirtyivät paikalta jonkun matkan päähän. Hetkeä myöhemmin Venäjä iski ky­seiseen evakuointipisteeseen.

– Myöhemmin muistan ajatelleeni, että jos en olisi ollut niin keskittynyt työntekoon, olisin varmaan vä­hän enemmän pohtinut evakuointipisteen yläpuolella havaittua dronea ja mitä siitä voi seurata, Rautahei­mo sanoo.

Fiksereiden rooli on myös turvallisuusnäkökul­masta suuri. Samalla kun toimittaja tekee haastatte­lua ja kuvaaja kuvaa, fikseri havainnoi ja tarkkailee ympäristöä eri tavoin, kuten kuuluuko vihellyksiä tai säksätystä. Fikserin tietämys alueen turvallisuudesta on myös hyvin tärkeää.

Toisinaan fiksereillä voi myös olla käytössään lait­teita, jotka skannaavat ilmatilaa droonien varalta. Aukoton tekniikka ei kuitenkaan ole.

Jos keikalla jostain syystä pelottaa, seuraan paikallisten reaktioita.

Vaarallisen näköinen keikka ei välttämättä ole vaarallinen

Maailman Kuvalehden tuottaja­toimittaja Karoliina Knuuti työskenteli freelancervuosinaan Afrikan maissa, Latinalaisessa Amerikassa ja Lähi­-idässä. Ke­sän ajan hän työskenteli Helsingin Sanomissa ja suun­tasi elokuun alkupuolella juttukeikalle Gazan ylle. Jordanian ilmavoimat otti hänet ja valokuvaaja Ville Maalin lennolleen, jolta tiputettiin avustuslastia, ku­ten ruokaa Gazan pohjoisosaan.

Knuuti ei ole käynyt Helsingin Sanomien sotatoimi­koulutusta, mutta hänellä on ensiapukortti ja hän on käynyt Journalistiliiton tarjoamia kursseja free­lancereille.

Palestiina sen sijaan on hänelle tuttua aluetta, sillä vuosina 2015–2020 hän koulutti useampien viikko­jen mittaisissa jaksoissa palestiinalaisia toimittajia Kvs-­säätiön (Kansanvalistusseura sr.) projekteissa ja oppi, miten alueella toimitaan esimerkiksi tarkastus­pisteillä tai mielenosoituksissa. Gazaan hän piti kou­lutuksia vain etänä.

Israel ei ole päästänyt toimittajia raportoimaan riippumattomasti Gazaan sitten lokakuun 2023. (Yksi harvoista Gazassa vielä toimineista toimittajista, al-­Jazeeran Anas al-Sharif, menehtyi elokuussa Israelin tekemässä iskussa.)

Kun Gazan ylle yllättäen avattiin ilmasilta, ensim­mäisten joukossa avustuslennoille pääsi mukaan BBC.

– Päätimme Katin [Pajari] kanssa, että yritän kaik­keni päästäkseni vastaavalle lennolle, vaikka suun­nitelman onnistumista ei toimituksessa ihan suo­riltaan pidetty realistisena tai turvallisena, Knuuti sanoo.

Hän edisti Jordaniassa useita juttuaihioita, kuten tutustumiskäyntejä avustusjärjestöjen varastoille ja hiljattain Gazassa käyneiden avustustyöntekijöiden juttusille. Hän onnistui myös löytämään vakuuttavan oloisen, isoille tv-­kanaville ja mediataloille työs­kennelleen fikserin, josta länsimainen toimittaja oli kirjoittanut ylistävän verkkojutun. Kyseisen fikserin avulla avustuslennolle osallistuminen saatiin yllät­täen onnistumaan.

Kun keikkaa ehdotettiin Helsingin Sanomien joh­dolle, ensin muotoiltiin kuvaus toimittajan aiemmas­ta työkokemuksesta alueella, aluetuntemuksesta, koulutuksista ja siitä, miten kokenut fikseri keikalla olisi mukana.

– Jordania ei ole sotatoimialue, vaan kyseessä on turvallinen maa. Keikka oli näyttävä, ehkä vaaralli­sen näköinen, mutta todennäköisiä turvallisuushuo­lia siihen ei liittynyt.

Knuutin mukaan riski siitä, että Israel olisi ampu­nut koneen alas, oli erittäin epätodennäköinen.

Ennen keikkaa esihenkilö Katriina Pajari muistut­ti, että jos keikalla tulee yhtään hähmäinen olo, len­nolle ei ole pakko nousta.

– Jos keikalla jostain syystä pelottaa, seuraan paikallisten reaktioita. Tarvittaessa peräännyn, väis­tän ja otan askeleen taaksepäin ja tarkkailen tilan­netta.

Henkistä purkua työterveydenhuollossa tai kollegan kanssa

Ylen tapaan myös Helsingin Sanomissa hyödynnetään keikkojen yhteydessä pikaviestisovelluksia. Kulloi­sellekin keikalle nimetään keikkajohto ja perustetaan sille Signal-­ryhmä, jossa jollain toimituksesta on aina päivystysvastuu. Keikkailevalla tiimillä on siis tarvittaessa yhteys toimitukseen ympäri vuoro­kauden.

– Jos mieli on kovilla ja haluaa purkaa tilannetta, voi olla yhteydessä. Ilmapiirin on hyvä olla sellainen, että pelosta ja muista tunteista voi kertoa, Pajari sa­noo.

Keikan jälkeen vuorossa on paluukeskustelu. Siinä tunnustellaan ja kartoitetaan, onko jonkinlainen debriiffaus tarpeen. Toimittaja ja esihenkilö voivat myös arvioida, onko tarvetta työterveyden palveluille.

Antti Kuronen saa parhaiten henkistä tukea kes­kustelemalla oman keikkatiiminsä kanssa, jos koh­dalle on osunut ikäviä asioita.

– Ja ehkä joskus puhun jonkun toisen toimittajan kanssa, joka tekee samanlaista duunia, Kuronen sa­noo.

Ylellä tapana on keskustella keikan jälkeen, olisi­ko jotakin voinut tehdä paremmin. Esihenkilö myös tekee toimittajan ja työsuojelun kanssa arvion, onko tarvetta fyysisen kunnon tarkastamiselle tai henki­selle tuelle.

Pajari huomauttaa keikoilta kertyvän paljon hiljaista henkistä taakkaa, jota voi olla helpompi purkaa sellais­ten kanssa, jotka ovat olleet samanlaisissa tilanteissa.

Kehittävällä otteella

Katriina Pajarin mukaan turvakäytännöt ovat alati kehittyvä kokonaisuus. Hän pitää hyvänä, että esi­merkiksi Helsingin Sanomilla on käytössään turvalli­suusosaajia.

Turvallisuusalan ammattilaisia, jotka voivat olla esimerkiksi sotilas­ tai poliisitaustaisia, perehdyte­tään journalistisen työn luonteeseen.

– Journalistin työhön kuuluu tilanteita päin mene­minen. Me menemme kohti, kun monet muut pakene­vat, Pajari kiteyttää.

Kaisa Rautaheimo pitää nykyistä kehityssuuntaa turvallisuuskysymyksissä erittäin hyvänä.

– Järjestelmällisyys on hyvä asia. Samoin se, että erilaisia skenaarioita käydään oikeasti läpi.

Toimittajien turvallisuuden huomioiminen ei rajoi­tu vain kriisialueille.

– Koko ajan enemmän ja enemmän meillä ja muissa maissa joudutaan miettimään juttukeikalle lähdet­täessä, miten riskialtista se on, myös kotimaassa, Pet­ri Launiainen sanoo.

Journalistiliiton kansainvälisten asioiden asian­tuntija Salla Nazarenko kertoo, että kansainvälises­ti vertailtuna Suomessa on sikäli hyvä tilanne, että meillä on edelleen vakavaraisia mediataloja, jotka huolehtivat turvallisuusasioista.

– Globaalisti ala on freelanceroitumassa. Meillekin tulee toisinaan puheluita, että kokematon friikku on lähdössä soitellen sotaan – olen lähdössä Ukrainaan, mistä saisin kypärän tai liivin, Nazarenko havainnollistaa.

Osoituksena turvatoimissa onnistumisesta Naza­renko pitää sitä, että yksikään suomalainen journa­listi tai mediatyöntekijä ei ole menehtynyt työtehtä­vässään.

Kansainvälisiä turvallisuusstandardeja on vaikea asettaa, mutta erilaisia suosituksia on jo olemassa. Unescolla on journalistien turvallisuuteen liittyvä action plan, joka on YK-­tason asiakirja. EU:lla on ollut vuodesta 2021 suositus toimittajien turvallisuuden edistämiseksi. ETYJ on määritellyt 2022, että jäsen­maiden pitää edistää journalistien turvallisuutta.

Viime kädessä päätökset ovat aina yksittäisten ih­misten tekemiä.

– Mikään juttu ei ole sen arvoinen, että toimittaja tulisi jalat edellä kotiin. Kaikki sankaritoimittajuus riisutaan pois, sanoo Katriina Pajari. ●