Kohtaamisten jäljillä | Lööppi 2/2025
HSJ:n pitkäaikainen puheenjohtaja Marjaana Varmavuori valittiin Journalistiliiton puheenjohtajaksi maaliskuussa. Uusi työ alkoi heti valintaa seuranneella viikolla. Lähes ensi töikseen puheenjohtaja osallistui TES-neuvotteluihin.
Miltä tuntui hypätä Journalistiliiton puheenjohtajaksi juuri nyt?
Siinä mielessä hurjalta, että heti aloitettuani käynnistyivät myös työehtosopimusneuvottelut. Toisaalta työn aloittaminen tuntui luontevalta, sillä olen taustani ansiosta syvällä alan asioissa.
Olet ollut näkyvä toimija niin HSJ:ssä kuin liiton hallituksessa. Miten aiemmat tehtäväsi ovat valmistaneet sinua tähän pestiin?
Niiden ansiosta liiton työ on minulle monilta osin tuttua – aivan kaikki asiat eivät ole uusia. Myös se helpottaa, että suuri osa ihmisistä on tuttuja. Uutta sen sijaan on tietynlainen näkökulman muutos; nyt katson kokonaisuutta eri tavalla.
Mikä sinua motivoi tällä hetkellä eniten?
Ihmisten kohtaamiset. Saan niistä syötettä työhön. Kun tapaa jäseniä, syntyy aina uusia ajatuksia. Ensimmäisen kuukauden aikana tapasin kuuden yhdistyksen väkeä. Haluan jatkaa vierailuja ja tavata ihmisiä heidän työpaikoillaan. Minuun voi olla vaikka suoraan yhteydessä ja kutsua käymään, jos ajattelee, että sillä tavoin viesti tulee parhaiten kuulluksi.
Mitä uutta haluat tuoda liiton toimintaan: onko jokin asia, joka mielestäsi kaipaa erityisesti uudistamista?
Liitto tekee niin hyvää duunia, ettei massiivista ravistelua kaivata. Tulevaisuudessa haluan päätöksenteko elimiin mukaan entistä enemmän heitä, joiden työsuhteet eivät ole vakituisia tai jotka ovat pitkän linjan freelancereita. Määräaikaisten, itsensätyöllistäjien tai esimerkiksi tarvittaessa töihin tulevien ääni ei vielä kuulu liitossa riittävästi.
Haluan myös monipuolistaa osallistamisen keinoja ja saada jäsenistöä mukaan uusin tavoin. Ei kaikkien tarvitse sitoutua hallituskaudeksi, vaan mukaan voisi lähteä vaikka tiettyyn projektiin.
Miten puheenjohtajuus muuttaa elämääsi?
Olen hoitanut luottamustehtäviä yli kymmenen vuoden ajan päivätyön ohella. HSJ:n puheenjohtajana olen toiminut vuodesta 2018. Ajankäytöllisesti se on tarkoittanut ilta-, yö- ja viikonlopputöitä. Oletan, että Journalistiliiton puheenjohtajan työssä minulle tulee jäämään aiempaa enemmän vapaaaikaa.
Mitä me HSJ:ssä emme aiemmin sinusta tienneet?
Jos en ole perheen kanssa tai tee töitä, minä tanssin. Tanssi on ihan parasta maailmassa. Salainen haaveeni oli tulla tanssijaksi, ja opiskeluaikoina olinkin mukana cancan-tanssiryhmässä. Nykyään suosikkejani ovat latinalaistanssit.
Mikä on tärkein tavoitteesi puheenjohtajana?
Ihmisten voimaannuttaminen. Saada jäsenistöä heräteltyä siihen, että omista oikeuksista on pidettävä kiinni. ●