Työtä ulostesateessa | Lööppi 4/2024

Teksti Milla Palkoaho | Kuvitus Outi Kainiemi | Lööppi 4/2024

Syyskuun lopussa Ranskan Strasbourgiin kokoontui asiantun­tijoita yli kahdestakymmenestä maasta keskustelemaan toimittajien turvallisuudesta. Kyseessä oli yksi Euroopan neuvoston viisivuotisen Journalists Matter ­-kampanjan tapahtumista.

Olin itse paikalla edustamassa Suomea. Lähdin se­minaariin Tutkivan journalismin yhdistyksen kaut­ta, jossa toimin varapuheenjohtajana. Paikalla oli li­säkseni vain muutama toimittaja. Muut osallistujat tulivat erilaisista järjestöistä tai eri maiden hallin­nosta tai poliisivoimista.

Koin seminaarin asetelman hetkittäin surku­hupaisaksi.

Samaan aikaa kun istuimme keskustelemassa sii­tä, miten poliisi voisi paremmin suojella työtään tekeviä toimittajia, kollegani Helsingin Sanomista oli keskellä oikeudenkäyntiä. Tutkivaa toimittajaa Paavo Teittistä syytettiin muun muassa törkeästä kunnianloukkauksesta hänen kirjoitettuaan poliisis­ta, joka tutki seksuaalirikosvyyhtiä ja oli aloittanut seksisuhteen kyseisessä vyyhdissä uhriksi joutuneen nuoren miehen kanssa.

Journalisteihin kohdistuu yhä enemmän häirin­tää. Se saa myös uusia muotoja. Perinteisemmän häirinnän ja maalittamisen rinnalle ovat alkaneet nousta netin vakoiluohjelmat ja kiusantekomielessä tehdyt rikosilmoitukset.

Strasbourgin kaksipäiväisessä seminaarissa poh­dittiin, millä keinoin viranomaiset voivat auttaa journalisteja, jotta nämä voisivat toteuttaa yhteis­kunnallista tehtäväänsä.

– Pelko johtaa itsesensuuriin sekä tärkeistä asiois­ta aliraportoimiseen, totesi European Centre for Press and Media Freedom -­järjestön hallituksen jä­sen, saksalainen Rebecca Harms.

Perinteisemmän häirinnän ja maalittamisen rinnalle ovat alkaneet nousta netin vakoiluohjelmat ja kiusantekomielessä tehdyt rikosilmoitukset.

Luoti kirjekuoressa

Harms muistutti, että toimittajat tekevät työtä, joka vahvistaa hyvinvointivaltiota. Työtä tehdään kuiten­kin yhä kovemmassa paineessa. Oma lukunsa on tilan­ne sota-­alueilla, kuten Ukrainassa, mutta toimittajien työ on vaarallista usein myös vakaissa yhteiskunnissa.

Tilaisuudessa kerrottiin karuja käytännön esi­merkkejä: toimittajia on heitetty ulosteella, mielen­osoituksista raportoineisiin toimittajiin on koh­distettu väkivaltaa, toimittajien osoitteita ja muita henkilötietoja on jaettu netissä.

Esimerkiksi Hollannissa raportoitiin viime vuon­na yhteensä 228 tapausta, joissa rikos, kuten uhkailu, ahdistelu, omaisuusrikos tai ilkivalta, kohdistui toi­mittajaan. Eräs toimittaja sai kotiinsa postitse luo­din kirjekuoressa.

Saksalaisen Baijerin osavaltion tilannetta sen si­jaan kuvattiin peräti erinomaiseksi. Siellä toimittajat kohtaavat tilastojen mukaan poliittisesti motivoitu­nutta ahdistelua, häirintää ja uhkailua tosielämässä noin 40 kertaa vuodessa ja internetissä noin 20 ker­taa vuodessa. Luvut ovat olleet viime aikoina lieväs­sä laskusuunnassa.

Erityisenä huolenaiheena Baijerissa on ollut toimittajien turvallisuus sekä äärioikeiston et­tä ”salaliittoteoreetikkojen” mielenosoituksissa. Näissä tapahtumissa poliisilla on ollut haasteita pi­tää huolta toimittajien koskemattomuudesta väki­joukossa.

Saksalaisen poliisiviranomaisen kehuessa Baijerin tilannetta nähtiin salissa myös silmien pyörittelyä. Berliiniläisessä mediassa työskentelevä saksalaistoi­mittaja Franziska Klemenz kertoi, kuinka polii­sit ovat mielenosoituksissa painostaneet toimittajia esittämään mielenosoittajille oman henkilökorttinsa todistaakseen henkilöllisyytensä ja toimittaja­-asemansa.

– Näitä tietoja on sitten levitetty mielenosoituksen jälkeen netin keskustelupalstoilla, Klemenz kertoi.

Norjassa tilanne on poliisilakimies Kai Spurklandin mukaan suhteellisen hyvä. Poliisi keskittyykin erityisesti niihin toimittajiin, jotka ovat eniten tulilinjalla. Sellaisia ovat Spurklandin mu­kaan vähemmistöihin kuuluvat toimittajat sekä toi­mittajat, jotka raportoivat Gazan tilanteen kaltaisis­ta ristiriitaisia reaktioita herättävistä aiheista.

Ruotsissa erityisen tyypillistä on netissä tapah­tuva uhkailu. Ruotsalaiskyselyiden mukaan lähes joka viides toimittaja on kokenut häirintää. Näiden joukossa korostuvat naiset. Maassa otettiin vuonna 2023 käyttöön uusi lainsäädäntö, jossa rangaistuksia erilaisista rikoksista voidaan koventaa, jos rikos koh­distuu työtään tekevään journalistiin.

Eniten tunteita herättäviksi aiheiksi koettiin tutkimuksessa muun muassa maahanmuutto, politiikka sekä tasa–arvo-­ ja ympäristökysymykset.

Häirintä johtaa itsesensuuriin

Tuoreimmassa lehdistönvapautta mittaavassa Toi­mittajat ilman rajoja ­järjestön (RSF) lehdistönvapausindeksissä Suomi on viidennellä sijalla.

Kaikilla mittareilla emme kuitenkaan sijoitu niin korkealle: sosiokulttuurisilla mittareilla mitaten Suomi on RSF:n tilastoissa vasta 14., indeksin turval­lisuuspainotuksessa taas sijalla 21.

– Tämä merkitsee sitä, että toimittajien häirintä, maalittaminen ja vihapuhe ovat kaukana siltä tasol­ta, mitä Suomen kaltaisessa sivistysvaltiossa tulisi voida odottaa, kommentoi RSF:n Suomen osaston puheenjohtaja Kaius Niemi tämän vuoden keväällä.

Ilmiötä on tutkittu Tampereen yliopiston tutki­musprojektissa, jossa häirinnän lisäksi selvitettiin sen laajempia vaikutuksia koko ammattikuntaan se­kä työyhteisöihin.

Ilmari Hiltusen vuonna 2022 julkaistussa väitös­kirjassa todetaan, että erityisesti verkossa tapahtu­vat joukkoistetut, yksittäisiin toimittajiin kohdistu­vat häirintä­ ja uhkailukampanjat ovat journalistien kokemusten perusteella yleistymässä.

Kuten Strasbourgissakin pelättiin, Hiltusen tutki­mus vahvistaa häirinnän johtavan itsesensuuriin.

– Laajemman tutkimusryhmämme tekemässä jat­kotutkimuksessa syksyllä 2021 lähes kolmasosa vas­tanneista journalisteista ilmoitti, ettei mielellään tee juttuja tietyistä aiheista tai näkökulmista, ja lähes kuudesosa kertoi jättävänsä tiettyjä juttuja kokonaan tekemättä painostuksen ja uhkailun pelossa, Hiltu­nen kertoi Tampereen yliopiston julkaisemassa tie­dotteessa vuonna 2022.

Vaikka Hiltusen sekä Aleksi Suurisen ja Reetta Pöyhtärin Media & viestintä -­julkaisussa ilmesty­neessä ”Journalistien painostus ja uhkailu Suomes­sa: yleisyys ja vaikutukset” ­-artikkelissa todetaan, että painostuksen ja uhkailun kokemukset olivat suomalaisten journalistien keskuudessa yhä vuonna 2022 harvinaisia ja satunnaisia, niillä oli silti laajoja heijastusvaikutuksia.

Tutkimusartikkelissa todetaan, että toimittajien pelko tietynlaisen uutisoinnin laukaisemista negatii­visista seurauksista voi aiheuttaa sananvapauden ja demokratian kannalta epätoivottuja seurauksia.

Eniten tunteita herättäviksi aiheiksi koettiin tut­kimuksessa muun muassa maahanmuutto, politiikka sekä tasa­-arvo­- ja ympäristökysymykset. Eräs vas­taajista kertoi, että on kollegoidensa kanssa ryhty­nyt karttamaan aiheita, joista seuraa kuormittavia törkyviestejä.

Kuten monella kollegalla, myös minulla on oma­kohtaisia kokemuksia yleisön vihaisista reaktioista.

Olen kuluneen vuoden aikana kahdesti löytänyt itseni tilanteesta, jossa tietojani jaetaan keskuste­lualusta Ylilaudalla ja sosiaalisen median tileille­ni sekä sähköpostiini yritetään murtautua. Toisel­le kerralla asialla oli rikosuutisoinnin yhteydessä nimensä julkaisusta suuttunut mies, toisella kertaa joukko kirjaa käsittelevästä kolumnista suivaantu­neita lukijoita.

PR-poliiseja ja lisäkoulutusta

Strasbourgissa poliisiviranomaiset esittelivät paikal­lisia käytäntöjään.

Useissa maissa on kokeiltu muun muassa erityi­sesti mediaa palvelevaa poliisia, eräänlaista PR­-poliisia, joka mielenosoituksissa toimii kentällä yhteyshenkilönä toimittajien ja virkavallan välillä.

Tämänkaltaisia mediapoliiseja on pilotoitu aina­kin Itävallassa ja Irlannissa.

Montenegrossa poliisikoulutukseen kuuluu osio, jossa käsitellään journalismin yhteiskunnallista merkitystä, lainsäädäntöä ja tapoja turvata toimitta­jien työ.

Ruotsissa taas toimittajat olivat oma-­aloitteises­ti yhteydessä poliisiin ja esittivät oman toivelistansa. Siihen kuului paikallisen yhteyshenkilön nimeämi­nen kullekin poliisilaitokselle, yhteisiä koulutusti­laisuuksia, ennakkotiedotusta mielenosoitusten alla sekä parempaa tiedotusta toimittajia koskevista ri­koksista ja niiden tutkintaprosesseista.

Tämän toivelistan pohjalta Lounais­-Ruotsissa kourallinen poliisilaitoksia osallistui vuoden mit­taiseen pilottikokeiluun. Osana kokeilua poliiseja on koulutettu median tehtävästä ja toimittajat ovat saa­neet koulutusta poliisin työstä. Osapuolia on pyritty tuomaan lähemmäs toisiaan erilaisissa tapaamisissa.

Ruotsalaisille oli tärkeää korostaa, että yhteistyön tiimoilta toteutetuissa tapaamisissa oli kaikenlainen journalistinen tiedonhankinta kielletty.

”Hollannin malli”

Erityisen ponnekkaasti journalistien heikentyneeseen turvallisuustilanteeseen on puututtu Hollannissa.

Toimiin ryhdyttiin vuonna 2019, kaksi vuotta sen jälkeen, kun synkät tilastot maan journalistien tilan­teesta tulivat esiin: tutkimusten perusteella yli 60 prosenttia journalisteista oli kokenut väkivaltaa tai uhkailua työnsä vuoksi ja lähes 80:tä prosenttia oli uhkailtu työtä tehdessä.

Hollantilaisen poliisin Wim Hoonhoutin mukaan tilanne on heikentynyt entisestään vuoden 2019 mit­tauksesta. Syynä ovat hänen mukaansa Ukrainan ja Lähi-­idän kriisit, koronapandemia, maahanmuutto­kysymykset ja muut yhteiskunnan jakolinjoja syven­tävät ilmiöt.

Hollannissa lähdettiin kehittämään Safepress-­protokollaa, jota sekä media että valtio rahoittavat. Ohjeistusta on ollut kehittämässä PersVeilig-­nimi­nen järjestö, joka toimii alustana poliisin ja median edustajien yhteistyölle.

Poliisilla on journalisteille oma ”kuuma linja”, jon­ne voi ilmoittaa rikoksista tai pyytää apua. Sen lisäk­si kaikissa poliisipiireissä on medialle oma poliisi, jonka toimittajat tavoittavat ympäri vuorokauden.

Suora yhteys on poliisin lisäksi myös syyttäjälle. Sekä poliisi että syyttäjä ovat sitoutuneet priorisoi­maan tapauksia, joissa uhrina on ollut työtään teke­vä toimittaja.

Toimittajille on tarjolla myös lakineuvontaa ja psykologista tukea. Hollannissa freelance­-toimitta­jille on saatavilla lisäksi omia palveluita Safepress­-protokollan puitteissa.

Samankaltainen malli on käytössä myös Irlannis­sa, jossa mediaan erikoistunut poliisiyksikkö vastaa toimittajien hätätilanteisiin ympäri vuorokauden. Myös Irlannissa on panostettu siihen, että toimitta­jiin kohdistuvien rikosten tutkinta ja oikeuskäsittely olisi nopeaa ja tehokasta.

Jännitteinen suhde

Strasbourgissa kokoontunut joukko tuntui jakavan voimakkaasti näkemyksen, että toimittajien työ on yhteiskunnallisesti merkittävää ja viranomaisten tu­lee huolehtia sen turvallisuudesta.

Kipukohtiakin poliisien ja journalistien suhteessa on, vaikka niitä harvempi puhuja toi esiin.

Itävallan poliisihallinnon edustaja Erns Albrecht kuitenkin aloitti oman puheenvuoronsa toteamalla, että poliisien ja toimittajien välillä on myös epäluot­tamusta.

Kun tästä kysyttiin tarkemmin, Albrecht kertoi epäluottamuksen johtuvan muun muassa siitä, että lehdistössä poliisin toimintaan kohdistettu kritiikki on loukannut poliiseja. Uutisointi on välillä tuntunut Albrechtin mukaan epäoikeudenmukaiselta.

Albrechtin mukaan ristiriitoja aiheuttaa se, että sekä toimittajat että poliisi kokevat olevansa ”vahti­koiria” yhteiskunnassa.

Paavo Teittisen tapaus, josta käräjäoikeus antaa ratkaisunsa marraskuun aikana, on yksi esimerk­ki siitä, ettei roolijako ole aina selvä. Myös poliisi on joskus vallan vahtikoirien hampaissa.

Seminaarissa esiin nousi myös se, että poliisit ja toimittajat kohtaavat kentällä usein jo valmiiksi ki­reässä ilmapiirissä, kuten protestien tiimellykses­sä, eikä tilaisuuksia rauhalliseen vuorovaikutukseen useinkaan ole.

Ruotsalaista poliisiviranomaista edustanut Martina Lindberg toi esiin, että toimittajat ovat toisinaan myös itse aktivisteja, jolloin poliisin on vaikeampi tarjota turvaa kentällä. Silloin Lindbergin mukaan on vaikea määritellä sitä, miten poliisi toimittajaa suojelee.

Poliisin äärioikeistoyhteydet

Erityisesti ruotsalaisten ja norjalaisten seminaa­ripuheenvuoroja oli helppo peilata suomalaiseen yhteiskuntaan. Näennäisesti toimittajan työhön liittyvät riskit ovat Pohjoismaissa hyvin samanlai­sia, mutta länsinaapureissa toimivien toimittajien suhde poliisiin tuntuu muodollisemmalta kuin Suo­messa.

Tästä sain omakohtaisen opetuksen rikostapauk­seen liittyvällä juttukeikalla Norjassa, jossa paikalli­nen lehdistö teki nopeasti selväksi sen, että norjalai­sille poliiseille ei olisi sopivaa soitella samaan tyyliin kuin Suomessa. Tietoa annettaisiin poliisin ehdoilla ja tarkan byrokraattisesti.

On mahdotonta ennustaa, mihin suuntaan Suo­messa poliisin ja median suhde kehittyy, mutta yh­teiskunnan yleiset kehityssuunnat ennustavat yhä suurempaa epäluottamusta.

Strasbourgissa paikalla olleet toimittajat ilmaisi­vat huolensa myös siitä, että poliisivoimissa työsken­telee ihmisiä, joilla on yhteyksiä äärioikeistoon ja lehdistöön vihamielisesti suhtautuviin tahoihin.

Ilmiöstä on viitteitä Suomessakin. Poliiseja on ero­tettu äärioikeistolaisen ideologian vuoksi, ja poliisin tiedetään vuotaneen tietoja ääriryhmälle. ●

SUOMESSA OTETAAN ENSIKSI OPPIA HOLLANNISTA

Suomessa Journalists Matter -hankkeen tiimoilta on järjestetty toistaiseksi yksi tilaisuus.

Toukokuun puolivälissä joukko suomalaisia toimittajia ja media-alan vaikuttajia kokoontui Kulosaaren Casinolle keskustelemaan toimittajien turvallisuudesta. Tilaisuudessa kuultiin puheenvuoroja muun muassa Ylen turvallisuuspäälliköltä ja Norjan journalistiliitosta sekä pidettiin työpajoja, joiden teemat liittyivät muun muassa maalitukseen ja olympialaisten kaltaisissa haastavissa ympäristöissä työskentelyyn.

Tapahtuman järjesti huoltovarmuusorganisaatio Mediapooli, ja tulevana keväänä luvassa on jatkoa. Mediapooli on hankkeen suomalaisen järjestelyryhmän puheenjohtaja. Ryhmän sihteerinä toimii erityisasiantuntija Vesa Kekäle ulkoministeriöstä, joka taas on hankkeen yhteystaho Euroopan neuvostoon.

– Kansallisen toteutuksen osalta ajatus on, että haltijuus on media-alan toimijoilla. He tietävät parhaiten, mikä paikallinen tilanne on ja millaisia toimia tarvitaan, Kekäle kertoo.

Tulevaisuudessa hankkeen tiimoilta on Suomessa määrä toteuttaa yksi kansallinen vuosittainen päätapahtuma. Viime kevään tilaisuus oli ensimmäinen laatuaan. Ensi vuonna vieraaksi on kutsuttu hollantilainen PersVeilig-järjestö.

Kekäleen mukaan vertaisoppiminen muilta mailta onkin hankkeessa suositeltu tapa kehittää paikallista toimintaa.

Suomelle läheisimmät vertailukohdat Kekäle löytää pohjoismaisista naapureista, kuten Ruotsista ja Norjasta.

– Meillä on kansainvälisesti verrattuna hyvä tilanne, sillä Suomessa ei esimerkiksi ole ollut toimittajamurhia. Toisaalta kun on kartoitettu suomalaisten toimittajien tilannetta, on esiin noussut ongelmia, kuten sosiaalisen median vihamielinen viestintä toimittajia kohtaan, Kekäle sanoo.

Kekäleen mukaan verkkohäirintää kokeneet toimittajat ovat toivoneet esimerkiksi psykologista tukea. ●