Kömpelyydet menevät kääntäjän piikkiin | Lööppi 4/2024

Teksti Tuukka Tuomasjukka | Kuvat Laura Vesa, Laura Vuoma | Lööppi 4/2024

Laura Liimatainen työs­kenteli 2010-­luvulla vuo­sia asiatekstinkääntäjänä: ensin projektipäällikkönä käännöstoimistossa, sen jälkeen yrittäjänä.

Sitten tuli pandemia.

– Kaikki työt liukenivat, eng­lannista suomeen kääntävä Lii­matainen kuvailee.

Hän alkoi kysellä tutuiltaan, olisiko missään tarjolla töitä. Sana kulkeutui lopulta Tammelle, jossa kustannustoimittaja Oona Juutinen pyysi Liimataista tekemään koekäännöksen.

Liimatainen jäi sille tielle: hän pääsi kääntämään kolme teosta Bridgerton­-kirjasarjasta, joka sai vetoapua suositusta Netflix-­sar­jasta.

Kirjallisuuden kääntämisestä WSOY-­konsernin kustantamoil­le tuli hänen päätyönsä. Reilussa neljässä vuodessa Liimatainen on kääntänyt kymmenisen kirjaa. Yh­teen käännökseen kuluu 2–3 kuu­kautta, ja varsinaista käännöstyötä hän tekee päivässä noin 4–5 tuntia.

– Se on aika lailla maksimi, mi­tä pystyy tekemään kerralla.

Pääasiallisesti Liimatainen kääntää viihdekirjallisuutta – mieluiten sellaista, joka on genres­sään laadukasta ja hyvin tehtyä.

Haastattelun aikana hän har­mittelee, että joutui aikataulujen takia kieltäytymään joulukirja­käännöksestä.

– Haluaisin kääntää joulu­hömppää!

Nyt jonossa on myös vakavam­paa luettavaa: juutalaismystiikkaa Kosmokselle. Tarjous tuli kustantamolta itseltään. Sekin kuuluu WSOY-­konserniin.

– Sana kääntäjistä kulkee talon sisällä.

Reilussa neljässä vuodessa Liimatainen on kääntänyt kymmenisen kirjaa.

Lainauskorvausten merkitys on suuri

Liimataisen mukaan kirjallisuu­den kääntäjissä on näkyvillä su­kupolvenvaihdos, kun edellinen polvi eläköityy.

Häntä voikin pitää varsin tyy­pillisenä uuden polven kääntäjä­nä. Kirjallisuuden kääntäjiä Jour­nalistiliitossa edustavan KAOS ry:n sihteerin Riina Vuokon mu­kaan kirjallisuuden kääntäminen on naisistunut. Tästä johtuu myös se, ettei tähän juttuun ole haasta­teltu yhtään miestä.

Alalle tullessaan Liimataisella oli jopa ”yltiönegatiivinen” kuva kirjallisuuden kääntämisestä.

Asiatekstejä kääntäessään hän ansaitsi enemmän kuin nykyään, mutta kirjallisuuden kääntäminen tuntuu mielekkäämmältä – eten­kin, kun asiatekstikäännöksissä toimeksiannot ovat viime vuosina muuttuneet tekoälyllä käännetyn tekstin jälkieditoinniksi.

Hauskin osa työstä, siis ajatte­leminen ja kirjoittaminen, on ul­koistettu koneelle, Liimatainen harmittelee.

Viime vuonna Liimataisen vuo­siansiot eläkemaksujen ja muiden kulujen jälkeen olivat noin 30 000 euroa, johon sisältyy palkkioita sekä kirjallisuuden että asiateks­tien kääntämisestä.

Vuosiansioita parantavat lai­nauskorvaukset. Viihdekirjalli­suus vetää kirjastoissa Liimatai­sen mukaan ”tosi hyvin”.

Maksettava korvaus vaihtelee vuosittain: tänä vuonna kääntä­jälle maksetaan 15 senttiä lainaus­kertaa kohden. Kun lainoja kertyy paljon, tulee summista merkit­täviä.

Liimataisen kääntämiä kirjo­ja lainattiin viime vuonna noin 47 000 kertaa. Verojen jälkeen lainauskorvauksia tuli noin 6 000 euroa. Summa vastaa hänen mu­kaansa noin yhdestä kirjasta saa­tavaa käännöspalkkiota ja on ”tosi oleellinen lisä” tuloihin.

– Jos saa kirjastoissa hyvin me­nevän kirjan, se on suuri onni.

Jonossa viisi kirjaa

Viimeiset puoli vuotta Liimatai­nen on ollut vanhempainvapaalla. Haastattelua ruokapöydän ääressä seuraa toukokuussa syntynyt lapsi, joka sormeilee samalla istuimeen­sa kiinnitettyä pehmokirjalelua.

Joulukuussa koittaa odotettu paluu töihin. Liimatainen pitää helpottavana sitä, että hän tietää työnsä jo ensi vuoden loppuun as­ti. Jonossa on viisi kirjaa.

– Se antaa vapautta järjestää työt.

Liimataisen mukaan kirjalli­suuden kääntäjiä puhututtaa nyt tekoäly. Hän uskoo, että se tulee kirjallisuuden kääntämiseen mu­kaan ainakin jollain tavalla.

Ensimmäisenä uhrina on luul­tavasti ”helpompi kirjallisuus” eli viihde, Liimatainen arvioi.

– Monikansalliset kustantamot ilmeisesti tekevät jo kirjallisuutta konekäännöksen jälkieditointina.

Liimatainen ei ole luddiitti, siis teknologisen kehityksen vastusta­ja. Sen sijaan hän pohtii, millaisiin teksteihin tekoälyn kääntäminen sopii ja millä tavalla käytettynä.

– Minulla on yksi kirjailija, jo­ka on sopimuksessaan kieltänyt konekäännösten käytön tai hänen kirjallisuutensa käyttämisen min­kään koneen kouluttamiseen.

Tekoälystä voisi olla Liimatai­sen mukaan hyötyä ennemmin erilaisina työkaluina. Hän haavei­lee esimerkiksi hakutoiminnosta, joka löytäisi käsikirjoituksesta myös ne kerrat, kun sanaa on käy­tetty taivutetussa muodossa.

Yksin tietokoneen ääressä istumista

Outi Menna on kääntänyt ruot­salaista, norjalaista ja tanska­laista kirjallisuutta yli 25 vuotta. Ensimmäiset käännöksensä hän julkaisi jo opiskeluaikanaan. Yksi niistä oli norjalaisen Erlend Loen kulttiromaani Supernaiivi.

– Olin nuorena jotenkin ihmeen reipas ja aikaansaava, hän sanoo ja nauraa.

Menna kääntää kirjoja laidas­ta laitaan – dekkareita, viihde­romaaneja, taideproosaa, lasten­ ja nuortenkirjoja sekä toisinaan myös tietokirjallisuutta. Hän ei ehdota käännettäviä teoksia itse, vaan saa toimeksiantonsa kustan­tamoilta.

Muutaman kerran vuodes­sa Menna antaa kustantamoille pyynnöstä lausuntoja teoksista, joiden kääntämistä pohditaan, ja pääsee näin osaltaan vaikutta­maan myös omiin töihinsä.

Suomentajan työ on hänen  mukaansa yhtäältä tietokoneen ääressä istumista yksin, toisaalta kirjan maailman luomista uudel­leen suomeksi.

– Siinä saa koko ajan käyttää omaa taitoaan, että saa muotoil­tua tekstin hyvälle suomelle ja vä­litettyä viestin, joka on tarkoitus saada läpi.

Kokemuksensa lisäksi Men­na erottuu monista kääntäjistä työkielillään. Norjan ja tanskan kääntäjiä ei hänen mukaansa ole ”ihan valtavasti”, vaikka ruotsis­ta kääntää moni. Itse hän tutustui kumpaankin kieleen yliopistos­sa, mutta alkoi kääntää tanskasta vasta hiljattain.

– Monelle on selvästi kynnys siirtyä kääntämään norjasta ja tanskasta.

Entä saako kääntäjä parannella teoksen kieltä? Mennan näkemys ”melkeinpä on”, että saa.

– Vaikka alkuteksti olisi vähän kömpelö, en voisi päästää käsistä­ni huonoa kieltä.

Hän huomauttaa myös, että käännöskirjan kielen kömpelyys laitetaan usein kääntäjän piikkiin, vaikka kielen piirre olisikin mu­kana jo alkutekstissä.

Kääntäminen on elämäntapa

Outi Menna suhtautuu kääntämi­seen elämäntapana ja tekee töitä usein seitsemänä päivänä viikos­sa. Romaanikäännöksille hän va­raa aikaa noin kaksi kuukautta.

– Sitten sopeutan oman työ­rytmini siihen niin, että sen ehtii tehdä. Sillä tavoin se on kyllä ihan hyvin elättävää työtä.

Tällä hetkellä kirjallisuuden kääntäjiä puhututtavat hänen mu­kaansa palkkiot.

– Palkkiot laahaavat perässä. Ne ovat nousseet 25 vuoden aika­na säälittävän vähän, hän sanoo.

Kirjallisuuden kääntämisen palkkiot määritellään euroissa tu­hatta merkkiä kohden. Säällinen summa kulkee Mennan mukaan noin 14 eurossa.

– Hyvin tavallista on, että aloit­telijalle tarjotaan pahimmillaan 10–11 euroa, ja parhaat palkkiot pyörivät 16–17 eurossa. Mutta nii­tä saavat vain todella harvat ja to­della harvoista teoksista.

Mennan mukaan pienistä­kin korotuksista palkkioon jou­tuu taistelemaan, mitä hän ku­vaa ”tosi nöyryyttäväksi”. Tilalle hän kaipaisi järjestelmää, jossa palkkioihin tulisi automaattises­ti mukaan esimerkiksi indeksi­korotukset.

Toisaalta suomentajien yhteis­henki ja oman ammatin arvostus ovat KAOS:in hallituksessa istu­van Mennan mukaan vahvistu­neet viime vuosina. Hän kehottaa myös alalle hakeutuvia järjestäy­tymään.

– Ihmiset ovat alkaneet näh­dä, että suomentajat eivät ole ai­noastaan näkymättömiä hahmoja kirjojen taustalla, vaan meillä on merkitystä.

Pelkästään käännöspalkkioilla ei korkeakirjallisuutta tehdä.

Puolet palkkiosta tulee apurahoista

Unkarilaisen kaunokirjallisuuden kääntäjä Minnamari Sinisalo on erikoistunut korkeakirjallisuuden kääntämiseen. Hän on monia kol­legoitaan valikoivampi sen suh­teen, mitä hän kääntää.

– Haluan kääntää sanataiteel­lisesti kiinnostavaa kirjallisuut­ta, ja jos se ei ole mahdollista, teen jotain kokonaan muuta.

Sinisalo kuitenkin korostaa, että kaikenlaisen kirjallisuuden kääntäjiä tarvitaan.

– Tämä on se reitti, jonka minä olen itselleni valinnut.

Sinisalon ensimmäinen kään­nös oli László Krasznahorkain Saatanatango, jonka Teos julkaisi vuonna 2019.

Käännöstyö oli vaikea. Muun muassa arvostetun Man Booker ­-kirjallisuuspalkinnon voittanut kirjailija tunnetaan pitkistä virk­keistään ja haastavista teoksis­taan. Työtä helpotti se, että Sini­salo piti alkutekstistä paljon.

Kirja sai hyvän vastaanoton jul­kisuudessa, ja Sinisalo on voinut jatkaa Krasznahorkain parissa. Vuonna 2022 ilmestyi Vastarinnan melankolia, ja tällä hetkel­lä hän työstää Seiobo járt odalent -teoksen käännöstä.

Työn kääntöpuolena on matala ansiotaso.

– Ei sillä kyllä hirveän hyvin elä, Sinisalo sanoo.

– Pelkästään käännöspalkkioil­la ei korkeakirjallisuutta tehdä. Työ vie sen verran aikaa, että ne eivät ainakaan omalla kohdalla­ni riitä.

Sinisalo arvioi, että palkkiot kattavat keskimäärin noin puolet hänen työhönsä menevästä ajas­ta. Toinen puolikas ansioista tulee apurahoista. Välillä hän on myös tehnyt osa-­aikaisia töitä erilaisis­sa yhdistyksissä.

Kääntäminen on tulkintaa

Krasznahorkai-­käännökset Sinisa­lo on tarjonnut kustantamolle itse. Ensi keväänä ilmestyy Like­-kus­tantamon tilauksesta syntynyt un­karilaisen József Debreczenin 1950-­luvulla kirjoitettu keskitys­leirimuistelma Kylmä krematorio – Raportti Auschwitzin valtakunnasta.

Tekstissä on mukana myös kau­nokirjallisia vivahteita: se esimer­kiksi sisältää ensimmäisen runon, jonka Sinisalo pääsi kääntämään.

Kirjallisuuden kääntäjän työ on Sinisalon mukaan isolta osin sanojen ja tiedon etsimistä sekä pohdintaa.

Tämänhetkisessä käännöksessään hän on perehty­nyt muun muassa ikonimaalauk­seen sekä japanilaiseen nō-­teat­teriin ja näiden termistöön, jotta osaa esimerkiksi käyttää oikeita teonsanoja tai ymmärtää, kuinka ikonitaulun pohja valmistetaan.

Sinisalo pitää ongelmallisena käsitystä, jossa käännöstä pidetään uskollisena. Hänen mie­lestään kääntämisessä on kyse kääntäjän omasta tulkinnasta: siitä, että tämä lähilukee tekstin mahdollisimman tarkkaan ymmärtääkseen sen.

Kääntäjän tulkinta tekstistä vaikuttaa sanavalintoihin, raken­teiden valintaan ja siihen, miten ilmaisee asian. Tämä on kääntä­jän vapautta. Sinisalo puhuu suomenkielisen version pukemisesta.

– Jos kyseessä on esimerkiksi ilmiö, vitsi tai sananlasku, jota kohdekielessä tai kulttuurissa ei entuudestaan ole, se pitää miettiä täysin uudestaan. Mitään ei oikeastaan siirretä sellaisenaan. Se vapaus on tekstiä kunnioittavassa uudelleenmuotoilussa.

Tulkinnan keskeisen roolin takia Sinisalo ei usko, että tekoäly voisi kääntää korkeakirjallisuutta. Hän koros­taa, että käännöksestä pitää välit­tyä alkutekstistä syntyvä tunnekokemus.

Koska kone ei tunne esimer­kiksi jännitystä tai koppikauhua ahdistavaa tekstiä lukiessaan, se ei voi tulkita niitä eikä myöskään välittää niitä eteenpäin, Sinisalo huomauttaa.

Hän ei myöskään itse haluai­si käyttää tekoälyä esimerkiksi raakakäännöksen tekemiseen. Kone kun voi esimerkiksi tuoda mukaan merkityksiä, joita alku­tekstissä ei ole.

– Mieluummin luotan omaan luentaan ja tulkintaan. ●

Oikaisu 4.12.2024: Minnamari Sinisalon kommentteja täsmennetty käännöksen uskollisuuden, tulkinnan keskeisen roolin sekä viitattavien asioiden kohdekielestä uupumisen osalta.