Jotain muuta kuin netissä jurnuttamista | Lööppi 4/2024

Teksti Tuukka Tuomasjukka | Kuvat Laura Vesa | Lööppi 4/2024

– Tässä on alkuun luento­-osuus, mutta se ei ole kauhean pa­ha, sanoo väitöskirja­tutkija Liisa Ovaska.

14 ihmisen yleisö seuraa Tampereen pääkirjasto Metson pohja­kerroksen huoneessa keskiviikko­iltana, kun Ovaska ja hänen kollegansa Pauliina Penttilä ker­tovat journalismia käsittelevistä tutkimuksistaan.

Ne on tehty Iltalehdestä: Penttilä seurasi siellä toimittajia ja heidän suhtautumistaan otsikoihin, Ovas­ka taas haastatteli lehden lukijoita siitä, miten he kokevat otsikot.

Luennon – tai lyhyen alus­tuksen, kuten se on virallises­ti esitelty – jälkeen on tar­koitus keskustella ihmisten kanssa journalismista. Yliopis­to ja Tampereen kaupunginkir­jasto markkinoivat tapahtumaa verkkosivuillaan suurten kysy­mysten kautta:

Miksi verkkouutisten otsikot ovat usein niin arvoituksellisia? Miksi uutinen kätketään klikkiotsikon taakse? Mitä media meidän klikkauksistamme tahtoo?

Olemme uutislukupiirissä, kir­jastossa järjestettävässä yleisö­tapahtumassa, jossa tutkijat kes­kustelevat journalismista yleisön kanssa.

Liisa Ovaska korostaa puheen­vuoronsa alussa, että he eivät ole tulleet keräämään aineistoa, vaan tapahtuman tarkoitus on palvella yleisöä. Se tarkoittaa, että kuulijat pääsevät keskustelemaan niin kes­kenään kuin tutkijoiden kanssa.

Yleisö näyttää samalta kuin kir­jaston tapahtumissa yleensäkin: enimmäkseen keski­-ikäiseltä ja si­tä vanhemmalta. Sivupöydällä on tarjolla kahvia ja lajitelma erilai­sia keksejä.

Kun alustukset päättyvät, keskustelu on ensimmäisestä pu­heenvuorosta alkaen intensiivistä.

– Olen sitä ikäluokkaa, että lehdistö kertoo siitä, mitä on ta­pahtunut, eikä siitä, mitä yleisö haluaa kuulla. Miksi se on tällaiseksi kääntynyt? kysyy yksi osal­listujista.

Medialukutaitoa koskevassa keskustelussa on kaksi katvealuetta: journalismi ja aikuiset.

Ideana synnyttää mediakriittistä keskustelua

Uutislukupiirin tausta on 1990­-luvulla. Silloin Tampereen yli­opiston journalismin tutkijat järjestivät vuosittaista journalismikritiikin seminaaria, jon­ka yhteydessä julkaistiin myös Journalismikritiikin vuosikirja.

Tapahtumat olivat suosittuja: pahimmillaan osa osallistujista joutui seisomaan, kun luento­salin 200 istumapaikkaa olivat kaikki varattuja.

Kun perinne päättyi 2000­-luvun ensimmäisen vuosikymme­nen lopulla, kului noin kymme­nen vuotta, ennen kuin yliopisto alkoi elvyttää sitä. Syntyi Media­kritiikin iltapäivä, joka järjeste­tään joka helmikuu mediataitovii­kolla Tampereen pääkirjastossa.

– Ajatuksena on ollut, että ha­lutaan kutsua aikuista yleisöä jonkun teeman ympärille käy­mään mediakriittistä keskustelua, kuvailee projektipäällikkö Satu Seppä Tampereen yliopistosta.

Pian järjestäjät alkoivat har­mitella, että tapahtuma on vain kerran vuodessa. He alkoivat miettiä kirjaston kanssa uusia tapahtumamuotoja, ja syntyi idea uutislukupiiristä. Tähän vaikut­ti Sepän mukaan se, että media­lukutaitoa koskevassa keskus­telussa on kaksi katvealuetta: journalismi ja aikuiset. Tällä hän tarkoittaa, että medialukutaidos­sa keskitytään yleensä nuoriin ja muihin mediasisältöihin.

Myös kirjasto innostui ideasta demokratiakasvatuksen näkö­kulmasta. Tämän jälkeen Alfred Kordelinin säätiö antoi rahoituksen vuoden mittaiselle hankkeel­le, joka jatkuu joulukuun loppuun.

Suorapuheiset tutkijat selittämässä journalismia

Uutislukupiiri johtaa nimenä osittain harhaan. Tapahtumissa ei käsitellä tiettyjä uutisia, joihin osallistujat perehtyvät etukäteen. Sen sijaan keskustelu on lukupiirimäisen avointa ja osallistu­jien havaintoihin perustuvaa.

– Minkälaisina ne toimittajat meitä lukijoita pitävät? kysyy yksi osallistuja.

– Ääliöinä, vastaa toinen.

– ”Maija julkaisi rohkean ku­van, Matti kommentoi viiltävästi.” Kuka tällaisia lukee? ensimmäi­nen jatkaa.

Suorapuheisilta tuntuvat myös tutkijat Ovaska ja Penttilä, kun he selittävät toimittajien ja yleisön toimintaa. Penttilä esimerkik­si kertoo, kuinka osa toimittajista pitää klikkiotsikon käsitettä jopa halventavana.

Ovaska taas avaa tutkimuksen­sa pohjalta, kuinka lukijat ovat taitavia tulkitsemaan jo ennen ot­sikon avaamista, milloin otsikolla on katetta ja milloin aihe on uutis­köyhä. Lisäksi lukijat ovat hänen mukaansa pettyneitä itseensä, jos sortuvat avaamaan jutun.

Ovaskalla on myös toinen huo­mio: koska klikkausmäärät ovat niin valtavia, toimittajat aidosti uskovat niiden kertovan yleisön toiveista.

Lööpin vierailema uutislukupii­ri on järjestyksessään kolmas – ja Sepän mukaan ehdottomasti on­nistunein. Keskustelu on vilkasta ja osallistujamäärä sopiva.

Tapahtumat alkoivat kaupungin­kirjaston toiveesta eri puolilla kau­punkia: keväällä Hervannan kir­jastossa järjestettiin yksi lukupiiri, syksyllä Tesoman kirjastossa toi­nen. Eri tapaamisissa ovat muka­na eri tutkijat. ”Kertovatko uutiset sinulle tärkeistä asioista?” kuului Hervannan lukupiirin aihe, mutta paikalle tuli vain viisi osallistujaa.

– Me saimme aikaiseksi tosi hy­vän keskustelun, mutta sitä ei löy­detty, Seppä sanoo.

Toinen tapahtuma järjestet­tiin Tesomalla, jossa puhuttiin vilkkaasti luottamuksesta uutis­mediaan ja siitä, mitä tutkimus kertoo aiheesta. Enemmistö osal­listujista halusi jatkaa keskustelu­ja, mistä kertoo se, että yli puolet Lööpin seuraaman lukupiiri­tapaamisen väestä oli alun perin mukana Tesomalla.

Tosin Pauliina Penttilän ja Liisa Ovaskan vetämä uutislukupiiri yritettiin aiemmin kertaalleen järjestää Lielahden kirjastossa. Silloin paikalle ei tullut ketään. Järjestäjät eivät osanneet huo­mioida, että Tapparalla oli peli samaan aikaan – jääkiekkokaupungissa kun ollaan.

“Voin klikkailla asioita vahingossa tai huvin vuoksi. Ei se tarkoita, että se kiinnostaa minua välttämättä ollenkaan.”

Klikata voi myös vahingossa

Yksi illan aktiivisimmista kes­kustelijoista on Kirsi Huhtanen. Hän kertoo kirjoittaneensa aiem­min työkseen ja opiskelleensa niin humanistista kuin teknistä alaa.

Lukupiirissä Huhtanen esimer­kiksi kummastelee tutkijoiden esit­telemää ajatusta siitä, että media te­kee johtopäätöksiä yleisön toiveista heidän klikkaamistaan jutuista.

– Nehän on kaksi eri asiaa. Voin klikkailla asioita vahingossa tai huvin vuoksi. Ei se tarkoita, että se kiinnostaa minua välttämättä ollenkaan. Ei siitä voi tehdä täl­laista päätelmää, hän sanoo.

Vastaus kommenttiin tulee nopeasti yleisön joukosta.

– Kun viisi miljardia kärpästä sanoo, että paska on hyvää, niin eivät ne voi olla väärässä, eräs osallistujista heittää.

Huhtanen esittää myös huo­mion siitä, kuinka Tampereen bussien näytöillä esitettävät Tam­perelaisen otsikkokoosteet ovat muuttuneet: aiemmin ne tuntui­vat informatiivisilta ja kertoivat lyhyesti, mitä on tapahtunut.

– Otsikointi on edelleen yti­mekästä ja hyvää, mutta niistä on kadotettu kaikki se relevantti tie­to, jonka halusin tietää.

Tavallisten ihmisten ajatuksia uutisista

Tampereen uutislukupiiri on jalostunut matkan varrella. Al­kuun yleisöä kutsuttiin keskuste­lemaan tutkijoiden kanssa.

– Tajusimme, että se voi asettaa riman korkealle. En tiedä, meni­sinkö sellaiseen itsekään, projek­tipäällikkö Satu Seppä sanoo.

Tämän jälkeen tapahtumia muutettiin niin, että ne alkavat ly­hyellä alustuksella, minkä jälkeen yleisö otetaan mukaan keskustele­maan aiheesta vapaammin.

Muutos auttoi ja madalsi kynnys­tä. Sepän mukaan paikalle on tullut myös ihmisiä, joiden ajatuksena on ollut seurata vain alustus, mutta he ovatkin jääneet koko illaksi.

Sellaiseksi tunnustautuu esi­merkiksi Kaisa Puttonen, joka on poikennut uutislukupiiriin il­takävelyllään. Hän ajatteli, että tapahtumassa vain haastateltai­siin tutkijoita.

– Mutta täällä olikin keskuste­lupiiri, ja se oli aivan todella taso­kas. Aika meni siivillä, hän sanoo.

Seppä pitää hyvänä, että ta­pahtumassa ovat toimittajien sijaan keskustelemassa nimen­omaan tutkijat.

– Jos paikalla on yleisöä, toi­mittajat voivat kokea olevansa altavastaajia, joiden täytyy puo­lustautua. Tutkijat ovat toisenlaisessa asemassa keskustelemaan journalismin yleisöjen kanssa. He eivät puhu omasta työstään vaan ilmiöstä, jota hekin tarkastelevat omaksi työkseen.

Illassa paikalla olevat tutkijat ovat toimittajataustaisia: Pauliina Penttilä työskenteli pitkään Suomen Kuvalehdessä tuottajana, Liisa Ovaska taas on työsken­nellyt opintojensa aikana STT:llä, Helsingin Sanomilla ja Ylellä.

Kirsi Huhtanen näkee arvon sillä, että esimerkiksi Lööppi on uutislukupiiristä raportoidessaan kiinnostunut siitä, mitä ”tavalliset ihmiset” uutisista ajattelevat. Hän kokee tapahtuman mielekkäänä ja rakentavana paikkana keskustella journalismista.

– Ja koska mukana on tutkijoi­ta, nämä asiat menevät toivon mu­kaan eteenpäin jollain tavalla ja näillä keskusteluilla on ehkä myös laajempaa vaikutusta. Se ei ole vain asioista jurnuttamista netissä.

Vuorovaikutuksella on arvoa

Keskustelu ohjautuu illan aikana myös vähemmän ilmeisiin ärsy­tyksenaiheisiin.

– Minua ottaa pahasti korvaan, että puhutaan jutuista. Minulle ne ovat artikkeleita, sanoo Esa Hakala, joka osallistuu keskus­teluun niin ikään aktiivisesti. Aiheesta jutellaan illan aikana hyvä tovi.

Eräs keskustelija taas ilmaisee huolensa siitä, kuinka iltapäivä­lehtien otsikointityyli valuu mui­hinkin lehtiin. Väitöskirjatutkija Liisa Ovaska kysyy, ovatko muut huomanneet samaa. Vastaus tulee yhdestä suusta: ”joo”.

Mutta millainen merkitys täl­laisilla kohtaamisilla on?

Projektipäällikkö Satu Seppä korostaa vuorovaikutuksen arvoa, etenkin nykytilanteessa, jossa tut­kimusmaailma pyörii yhä enem­män kansainvälisen julkaisu­toiminnan ympärillä.

– Tykkään itse viedä tutkimus­ta suomen kielellä ulos yliopistos­ta sinne, missä sitä ei ehkä odote­ta, pois tutkijoiden keskinäisestä piiristä.

Toisaalta journalismin tutki­joille tilaisuudet ovat hänen mu­kaansa luonteva, kenties hyö­dyllinenkin tapa peilata omaa tutkimustaan siihen, miten yleisö näkee aiheen.

Uutislukupiirin jatkosuunnitel­mat ovat vielä auki.

– Seuraamme, miten vuoden kolme viimeistä lukupiiriä mene­vät ja tuntuuko siltä, että ihmisillä olisi vielä tarve päästä keskustele­maan näistä aiheista.

Ainakin merkkejä siitä on. Lii­sa Ovaska pohtii tapahtuman jäl­keen, kuinka oli odottanut, että yleisö keskustelisi ensisijaisesti keskenään. Sen sijaan hän yllät­tyi siitä, että osallistujat esitti­vät runsaasti kysymyksiä nimen­omaan tutkijoille. ●