Maa, josta on vaikeaa kirjoittaa lyhyesti

Lento on kuoppainen ja jatkoyhteys myöhässä. Suomesta, toisin kuin monesta muusta Euroopan maasta, ei ole vieläkään suoria lentoja Albaniaan. Durrësissa sataa, pimeys istuu syvässä ja hotellimmekin on lähes valoton. Lomakausi Albanian turistirannikolla on päättynyt.

Aamu paljastaa 90-luvulla meren ja rantakallioiden väliin kapealle kaistaleelle nousseet betonihotellit. Ranta on kilometrien mittainen, hienohiekkainen ja ravintoloiden reunustama. Kun 50-vuotinen kommunistinen hallinto sortui Albaniassa vuonna 1991 ja demokraatit voittivat vaalit 1992, suljettu maa alkoi avautua muulle maailmalle.

Kommunismin aikana albanialaisilta kiellettiin niin uskonnot, yksityisautot kuin ulkomaanmatkat. Nyt suunta on selvä. 12 vuotta maata johtaneen pääministeri Edi Raman sosialistisella puolueella ja oppositioon jääneillä demokraateilla on eripurastaan huolimatta yhteinen tavoite: EU.

EU ja turismi, toiveiden tynnyrit

Albanian suurin tulonlähde on yhä maatalous, jonka odotetaan jäävän kakkoseksi turismille. Kenelläkään ei tunnu olevan mitään sitä vastaan. Näemme paitsi mittavia oliivilehtoja myös aasien kyntämiä peltopahasia ja kyliä, joissa rikastamatonta öljyä kerran kupanneet kaivot rusottuvat pihoilla. Länsimainen silmä etsii ympäristöstä helposti epäkohtia. Oppaamme Armand, kuten muutkin kohtaamamme albanialaiset, jaksaa korostaa maan turvallisuutta ja vieraanvaraisuutta.

Ja mehän pyörimme Durrësin aalloissa. Huokailemme vuorille. Tervehdimme katukoiria ja kauppiaita, kaikki yhtä ystävällisiä. Tutustumme Beratissa moskeijaan, joka selvisi kommunismin tuholta ja ihmettelemme museoon pelastettuja ortodoksi-ikoneita. Nautimme herkullisesta ruoasta, hauskasta seurasta ja maukkaista viineistä aivan kaikkialla.

Durrësissa vierailemme vuonna 1966 löydetyssä roomalaisessa amfiteatterissa. Aivan kaikkea ei ole saatu kaivettua esiin: amfiteatterin pientareella lepää vaaleanpunaisen talon ahteri. Mennyt ja nykyisyys kohtaavat kaikkialla yhtä sattumanvaraisesti.

Albanian suurin este EU-polulla on korruptio, jonka kitkemistä EU vaatii. Neuvottelujen nytkähdettyä eteenpäin hallinto on puuttunut erityisesti hämäriin rakennushankkeisiin. Kuulemme tämän tästä vangituista pormestareista ja poliitikoista. Käytävät päätöksenteon, liike-elämän ja rikollisuuden välillä ovat kapeat, mutta nykyhallintokaan ei välty kritiikiltä vierailullamme.

Diktatuurin pitkä varjo

Tiranan kunnostetun keskusaukion laidalla on rivi italiaistyylisiä 30-luvun rakennuksia, entisiä ministeriöitä. Niiden lomasta sukellamme Tiranan maanalaisen bunkkeriverkoston kuumuuteen. Kahlaamme kammio toisensa perään Albanian hallitsijoiden historiaa:

Vuosisatojen ottomaanivallan päättyminen ja itsenäiseksi julistautuminen Balkanin sodan myötä 1912. Ensimmäisessä maailmansodassa Italia miehittää Albanian. Itsenäistyminen toistamiseen 1920 ja hetket kuningaskuntana. 1939 Italia miehittää taas, nyt Mussolinin johdolla. Seuraa toisen maailmansodan taistelutanner, jossa italiaisten ja saksalaisten miehittäjien sekä omien sissiryhmittymien kahakoissa pisimmän korren vetävät Enver Hoxhan joukot Jugoslavian Titon avulla.

Seuraa vuosikymmenten hirmuhallinto. Hoxhan mielivallan on kuvailtu olleen lähimpänä Pohjois-Koreaa. Pelkästään työleireillä arvioidaan menehtyneen jopa 200 000 albanialaista.

Vierailemme Women’s Museumissa. Albanialaisten naisten historiaa esittelevä yksityinen kokoelma on journalisti ja ihmisoikeusaktivisti Elsa Ballaurin keräämä. Näyttely kertoo myös hänen oman perheensä vaiheista ja menetyksestä.

Elsa painottaa: Kaikista pahinta on diktatuurin aiheuttama henkinen tuho. Systeemi asettaa ihmiset vastakkain ja kylvää systemaattista epäluottamusta kansalaisten välillä.

Moni diktatuurin vallanpitäjä on tuomionsa istunut. Osa ei. Elsan mukaan jotkut roikkuvat yhä kiinni vallan kahvassa, tai nauttivat hyväosaisesta elämästä. Jos valtio ei tee tiliä menneen kanssa, ei sitä tee kansakaan. Miksi he eivät mene arkistoihin selvittämään oman perheensä kohtaloita? Miksi he eivät tahdo tietää?

Demokratia on yhtä vahva kuin vapaa mediansa

Tapaamme muitakin paikallisia journalisteja. Kuulemme vaikeuksista viranomaisten ja työnantajien kanssa. Maksamattomista palkoista ja eläketurvamaksuista. Reilusti alle tuhannen euron kuukausituloista, jotka eivät riitä elämiseen. Myös toimittajille on tyypillistä tehdä kahta tai kolmea työtä päällekkäin.

Kuulemme sensuurista, uhkailusta ja hyökkäyksistä. Kuulemme pelosta, itsesensuurista ja järjestäytymisen mahdottomuudesta. Vaikka journalisteille on yliopistokoulutus, alalle on vaikeaa löytää väkeä. Kun vastassa ovat poliitikot ja järjestäytynyt rikollisuus, yhtälö ei hämmästytä. Tapaamamme The Journalists and Media Worker’s Unionin (SGPM) jäsenet toivoivat Suomesta esimerkkiä ja tukea niin lehdistönvapauden kuin järjestäytymisen edistämiseen Albaniassa.

Syvien, rakenteisiin kiertyvien ongelmien myötä Albanian EU-matkalla on vielä kilometrejä taitettavana. Valloittajien, miehittäjien ja diktaattoreiden jälkeen on kuitenkin avautunut vapaus valita maan omasta suunnasta.

Kohtaamme ihmisiä, jotka rakastavat kotikyläänsä, kulttuuriaan ja ainutlaatuista kieltään. Kohtaamme ihmisiä, jotka tahtovat, että tuhannet keskeneräiset talot ympäri Albaniaa nousisivat ja miljoonat ulkoalbanialaiset palaisivat kotiin. Kohtaamme toiveen yhteisestä tulevaisuutta. Albania on kiehtova kaleidoskooppi, joka avaa aina vain uusia näkymiä maan historiaan, nykyisyyteen ja tulevaan.

HSJ:n matkan Albaniaan tuottivat Friis & Resor sekä Tours Albania & Balkans. Lämmin kiitos elämyksellisestä matkasta, Nils-Erik Friis, Jimmy Lama, loistava oppaamme Armand sekä intoa puhkuva, 18-jäseninen retkiseurueemme!